torstai 29. huhtikuuta 2010

Koiran hankintaa

En aloita kirjoittamista itseni esittelyllä, se tulkoon esiin tekstien lomasta. Ensimmäinen aihe olkoon siis pitkällinen haaveeni ja nykyinen projektini, koiran hankinta. Valittu rotu on Bostoninterrieri. Pohdimme, poikaystäväni ja minä, ensin ranskanbuldogia, joka on kerrassaan valloittava rotu. Bostoninterrieriin päädyimme lähinnä keveämmän ulkomuodon takia. Molemmissa vaihtoehdoissa kun kuitenkin yhdistyvät ihmisrakkaus, vilkkaus, leikkisyys ja se ihana rytätty kuono...

Koirahaave on meilä molemilla kytenyt jo kaksi vuosikemmentä, lapsesta asti. Minä olisin silloin halunnut shetlanninlammaskoiran, kundikaverini kultaisennoutajan, mutta vanhempien takia toive ei silloin toteutunut. Kotoa muuton jälkeen on yksin asuminen ja elämäntilanteet estäneet karvakaverin tulon, mutta nyt on käytännön esteet hiottu pois tieltä ja aloitettu henkinen valmistautuminen uuteen perheen jäsenään. Lopullisena yllykkeenä toimi viikon luonamme keväällä viettänyt parson russellin terrieri. Palloleikkejä ja aamulenkkejä oli melkein jatkettava koiran lähdettyäkin!

Viimeisin siirto oli käydä Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä toteamassa bostonien ihanuus. Seuraavaksi on aika ottaa yhteyttä sopiviin kasvattajiin ja tiedustella mahdollisia pentueita seuraavan 1,5vuoden sisällä. Samalla on hyvä aloittaa rahan säästäminen...

Ei kommentteja: