perjantai 27. toukokuuta 2011

Vaipoissa kouluun ja vaipoissa eläkkeelle?

Olen viimeaikoina seurannut keskustelua työurien pidentämisestä niin alusta kuin lopusta. Vietin itse aikanaan kolme hyvin hedelmällistä välivuotta. Työskentelin, seikkailin, olin kielikurssilla ja pohdin ahkerasti tulevaa ammattia. Lukiossa oli jonkinlaista opinnonohjausta, mutten usko, että mikään huippuohjauskaan olisi saanut minut jatkamaan suoraan koulusta seuraavaan. 12 vuoden putkesta olisi tullut 17 vuoden putki, vähintään! Lopulta ylikoulutettuna olisin voinut joutua kortistoon, nostamaan tukia. Välivuosi, kun mahtuu usein cv:kin, niin hitto! Miksi vastustaa sellaista koulua...


Elämä on nykyään sellainen seikkailu todellisen taloudellisen ja kulttuurellisen ahdingon ja luokkaerojen hävittyä, ettei sitä lyhyttä - parhaimmillaan sadankin vuoden - matkaa haluta tuhlata ainoastaan töitä tehden. On liikaa nähtävää, liikaa koettavaa ja siitä kaikesta kerrotaankin vielä aina vaan liikaa. Ei ei moni osaa, saati halua sanoa! Työn osaa elämästä halutaan näistä ymmärrettävistä syistä myöhentää alusta ja lyhentää lopusta ja väliinkin on saatava pari vuotta lasten hoidolle ja ainakin yksi sapatti vapaalle. Kohtuupalkkaisessakin duunissa joka toinen olisi varmasti valmis tinkimään rahasta saadakseen lisää vapaata aikaa. Ja mitä vanhemmat edellä sitä nuoremmat perässä. Äiti jää vuorotteluvapaalle ja tytär pitää välivuotta, on siinä aikaa purjehtia maailman ympäri tai kirjoittaa kirja. Aikaa itselle, nykymaailman ruhtinaalle. Miten olisi eläkepäivät Espanjassa? Turha sinne on siirtyä enää 75-vuotiaana, jos taloudellinen tilanne antaa periksi jo viisysinä! Koska aikaa ja elämää ei saa säästöön, se säilöytyy ainoastaan muistiin ja vain elettynä.


Aloin miettiä tätä itse asiassa eräänä aamuna tai iltapäivänä, antoisan työpäivän jälkeen. Mietin saavani työstäni erikoista tyydystystä, tunsin onnistuvani ja suoriutuvani, mutten tuntenut työn tuovan elämääni sisältöä. Huomaan tekeväni työtä pohjimmiltaan rahan takia. Seuraavana kannustimena tulee ajan kulutus ja kolmantena ehkä tuo suoritusvimma. Ja hauskoja ihmisiä olen siellä myös tavannut. Aloin vaan miettiä opiskeluaikoja, kun pää-pääoman hankkiminen oli työni ja rahaa oli vain juuri tarvittaviin asioihin. Silloin oli elämässä vähän ainetta, mutta paljon ajatusta. Suomessa vaan on vallalla työssä käyminen on pakko-asenne. Pakkohan se on kyllä, että saa rahaa, mutta mitä jos pärjääkin ihan ok ilman ja keksii itselleen vieläpä järkevää ajan vietettä? Vaikka vapaaehtoistyön? Kyseinen hommailu on siitä viheliäistä, että vaikka miten puurtaa usein ainoa kiitos on avun saajaan hymy ja oma hyvä mieli. Suurempia kuin raha usein vaan yhteiskunnan vinkkelistä. Niin no, pyörisikö yhteiskunta, jos kaikki puuhaisivat mitä huvittaa eikä kukaan maksaisi veroja? Eipä pyörisi, mutta ehkä se olisi silloin rakennettu jollain muulla tavalla. Kohta alan kuulostaa kommunistilta :D Vaihdantatalous ja kaikille yhtä paljon! Ei sentään.


Pohjaan kirjoitukseni tunteeseen, en talouteen. Olen itsekäs nykyihminen ja silti nautin kaikesta yhteiskunnan tarjoamasta. Väärin? Fiksua? Törkeää? Oikeutettua?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

tähänkö nyt pitäisi vetäistä jotain vastaväitteitä perusteluineen, ei onnistu.mietittyä tosiasiaa.jatka syväajattelua, on mukavaa pysyä ajantasalla nyky nuorison ajatuksista.