Guilty pleasure

Termin voisi suomentaa kiellettynä intohimona tai himon kohteena, kiellettynä mielitekona tai syyllisyyden tuntoja aiheuttavana intohimona. Pedofilia? Tässä tapauksessa ei. Kyseessä on ihan terveiden aikuisten omista nautinnonkohteistaan tuntema häpeä tai "syyllisyys".

Olen ehkä vähän myöhässä herännyt, mutta tutustuin tähänkin termiin vasta Australiassa, kun joku tiedusteli minulta ja muilta porukan jäseniltä musiikillista guilty pleasuriamme. Idea oli siis paljastaa, mitä musiikkia kuunteli mielellään, mutta niin, ettei muita ollut kuulomatkan etäisyydellä saati jakamassa nautiskelijan musiikkimakua. On ihan tuttu ajatuskuvio, ettei nuorempana olisi tullut mieleen myöntää kavereille, että pidän vaikkapa Julio Inglesiaksen balladeista tai haaveilen pääseväni tanssimaan foxia ruotsalaisen humppaorkesteri Vikingarnan tahdissa. Se olis kai ollut aikansa guilty pleasure? En kyllä tiedä haluaisinko vieläkään paljastaa näitä mielitekoja, mutta mitäpä sillä enää tässä iässä on väliä. Ja kaikesta oudosta tykkäämisestä on muutenkin tullut muotia. Nolous on uusi musta! Ja nolottavaksihan sen guilty pleasuren myöntäminen tulisi kokea.

Musiikissa piilee varmasti monella vaikka minkälaisia mörköjä sängyn alla ja iPodin kuorien välissä, mutta minä aion nyt paljastaa oman toiminnallisen guilty pleasureni. Aamulenkeillä ja bussipysäkiltä kotiin parin kymmenen minuutin matkan kävellessäni olen huomannut, että minulla on eräs varsin piintynyt ja jollain tavalla nolottava - silti polttava - himo, pullonkeräys. Silmät tienreunustoja skannaten kyykin mummojen ja muiden vähäosaisten lisätienestit omaan talteen ja tunnen lämmittävää tyydytystä, kun kotimatka tai lenkki on tuottoisa. Kun vessan lavuaarissa peseytyy yksi 15centtiä, ah. Aina parempi, jos joku on hankkiutunut eroon limupullosta, se tietää 20centtiä ja siistiä pakkausta. Jos kolmenakin iltanakin viikossa noukin yhden rahanarvoisen roskan, saan parin viikon päästä maidon ilaiseksi, vaivan palkaksi, hyväksi mieleksi. Äitini nauroi, että pidän Mantskun loppupään siistinä. Se tulkoon bonuksena pienestä puuhastani. Häpeä sikseen, vaikka sataan LV-kassi kädessä heiluessa näyttää säälittävältä. Joku voi pohtia, onko kassini sittenkään aito... Olisiko pahinta, mikäli joku ystävällinen sielu ojentaisi tyhjentyneen juoma-astiansa suoraan käteeni..? Mmm, kukapa sitä edes huomaa, että noukin rahaa maasta. 

Tai ketä kiinnostaa, että sytyn Juliolle? Jokainen guilty pleasure on mielumminkin osoitus omasta tahdosta ja persoonallisista valinnoista.