Äly kaikkosi elämästäni

Mun piti jo viikko sitten kirjoittaa uudesta kokeilustani selvitä arjessa ja elämässä ilman älypuhelinta, nykyistä käden, minän ja mielen jatketta. Hukattuani puhelimeni hengen Norjan kauneimpaan vuonoon, vietin ensin viikon yhteydetöntä ja sen jälkeen olen elänyt vähäyhteyksistä elämää. Siis ei ilmaista viestitttelyä whats appillä, ei meilien lukemista spårassa, ei turhaa facebookkailua sängyssä heti herättyäni... Uusi keltainen kapulani ei oikein taivu edes Hesarin lukuun.

Ajattelin ekan viikon kokemusten rohkaisemana, että perusluurillinen elämä olisi ihan hyvää vaihtelua; ajattelin, että alkaisin observoida ympäristöäni aktiivisemmin ja olisin hetkessä kiinni kuten viimeksi olin 90-luvulla. Loman ajan se oli ihan helppoa, mutta nyt toisella viikolla kotona, arjessa älyn puuttumisen ylevyys on kääntynyt harmitukseksi ja kylmäksi ymmärrykseksi. Paitsi, että iso osa omaa ja kaikkien elämää nyt vaan on bittiavaruudessa ja sen laitamilla, puoliksi  todellisuudessa puoliksi pilvessä, antavat nämä ulottuvuudet minulle käyttäjänä paljon. Voi kuinka rakastan ottaa kuvia ja lähettää niitä muille nähtäväksi, voi kuinka on vaan kätsyä lukea uutiset matkalla kotiin, kuinka vaan on helppo kysyä neuvoa kaverilta ilmaiseksi ja äänettömästi, miten se Tinderkin oli kutkuttava sovellus tai ne muistiinpanot niin helppo tapa pitää ajatukset kasassa. Ilman pärjää hyvin, vaan hauskempaa ei ole. Eikä sitä ysärillä yhtään enempää ympäristöään ehtinyt havainnoimaan!

Järkkärinkin tuhoutuminen meinas olla ihan ok juttu, sillä viime sunnuntaina näin spårassa sattumalta kundin, jonka kanssa juttu lähti liikkeelle siitä, että hän kehui 3T-aiheista kangaskassiani ja minä hänen filmikameraansa, jota tyyppi kuljetti kaulassaan. En tiennyt, että filmejä nykyään valmistetaan, saati kuvattuja rullia kehitetään, mutta kuulemma Fredalla on fotoliike, joka vastaa tähän kysyntään. Innostuin hetkeksi saavani isän vanhan Canonin takaisin kehiin, mutta ei sekään ajatus ihan putkeen mennyt. Kyseinen filmikamera ei ole enää käyttökunnossa. 

Se on suuntana digitaalisten aparaattien erikoismyymälä, kunhan palkkapäivä koittaa. Ja sitä ennen pidän haluni ja tarpeeni supussa kuin nuo tuolit on kesän jäljiltä suppuun köytetty.

Mutta ei tämä arki pelkkää ankeutta ole, alkoihan kitarakurssini jälleen! Ja millä kappaleella... Saimme taas toivoa, mitä haluamme oppia ja minä heitin kehiin rockia eli Elviksen Don't be cruelin ja Chuck Berryn Rock and roll musicin. Ajattelin, että siinä olisi sopivaa haastetta kurssin lopulle, mutta opettajamme tuntien tiedätte mitä minä ja muut harjoittelemme juurikin näin kurssin aluksi: Rock and roll musicin vikkeliä käänteitä! 

Kahden illan jälkeen soitto alkaa suureksi ihmetyksekseni sujua jo jotenkin, mutta nopeus on näpeistäni vielä kaukana. Olen päättänyt yrittää harrastaa musisointia ainakin tunnin päivässä, niin eiköhän tuokin stygi vielä ala luonnistua. Välipalana on helpompi Hymni ilolle, joka sujuu mukavan rauhallisesti yhdellä sormella yhtä kieltä kerrallaan näppäillen.