Ja ole ahne vain mukaville kokemuksille:) Olen saanut kolme uutta kutsua helpx:n kautta, yhteen ajattelin alustavasti tarttuakin. Mutta ennen sitä yritän etsiä palkallista työtä Melbournesta tai Adelaidesta. Tälläisella matkalla ei saa antaa vastoinkäymisten lannistaa vaan ottaa ne kiitollisena vastaan. Elämässä tätä kokemusten pakaasia tarvitaan.
Ajankohtaisempaa on viikonloppuinen vompattispottailuni. Victoria ja muutenkin etelä Australia on vompattien eli nelinkontin kulkevien karvaisten 25kiloisten marsujen aluetta. Ne asuvat kauvamissaan pitkissä luolastoissa ja tällaista luolastoa, tai no oikeasti vaan luolaston lukuisia sisäänkäyntejä, "wombat holes", rouva usutti minut lauantaina tutkimaan. Alla näkyvät kuvat ovat farmin lähellä sijaitsevalta pieneltä metsäpläntiltä. On ihme, että puut pysyvät enää pystyssä!
Tassa muutama kolo...
Nyt taas olen Lakes Entrance-nimisessa paikassa Victorian Gipsland-piirikunnnan suurten jarvien alueella. Kavin aamulla kavelemassa kahden tunnin rantareitin, jossa kuljetaan tunti ensin jarvien puolella keskella metsaa ja toinen tunti takaisin pain meren puolella aaltojen jylistessa vieressa. Voin suositella kaikille poikkeamista isoista kaupungeista ja tutustumaan naihin pienempiin paikkoihin. Taallakin on varsin mainio hostelli (kuuluu YHA-ketjuun, joissa saa alennusta Suomen retkeilymajakortilla). Suosittelen ostamaan kortin ennenm matkaa, silla sen tuntuu saavan halvemmalla Suomesta! Autottomana tosin on hieman kurjaa ja tamankin aivan rantaa pitkin rakennetun mestan paasta paahan eli hostellilta turisti-infoon kavely vie ainakin sen tunnin. Eilen infossa kaydessani virkailijakin oletti minun tulleen autolla. No ei! Kavelin tuosta perhanan puskien lapi, kun ei jalkakaytavaa edes oltu rakennettu perille asti... Alla kuvia aamun kavelysta, huomaa etta valoa on runsaasti kun puhelimen kamera valoittaa kuvat noin yli. Ja on mullakin punaiset posket, vaikka hattu on ollu paassa. Siis levealierinen hattu myos mukaan tanne matkaaville!
1 kommentti:
varmaaan rauhoittavaa nuo valtameren aallot...hyvä kun pääsit jatkamaan matkaasi sieltä farmilta, tosi ällötyksiä ovat noin vompatit ihan kuin kotimaiset marsut,lihaklöntit...kuitenkin antoisaa jatkoa....
Lähetä kommentti