2014

Juuri näissä tunnelmissa uuden vuoden tulisi aina alkaa. Kiiltäviä asuja, säihkyvää seuraa, kuohuvaa juomaa, lupauksia ja katse tulevaan. Uuden vuoden päivän brunssi Wienin konsertteineen oli juuri tätä ja samalla pohdimme suomalaisten hinkua juhlia aattoa ja unohtaa itse juhlapäivä krapulasta toipumiseen. Senaatintorin ohjelmakin loppui minuutteja yli puolen yön, vaikka juuri uutta vuotta sinne oli keräännytty juhlimaan. Vanhaa vuottahan he selvästi hyvästelivät!

Mutta nyt ollaan jo tukevasti vuoden 2014 puolella ja on aika alkaa lunastaa lupauksia. Minä lupasin tavoitella onnea vuonna 2014 kaikilla elämän alueilla nimittäin tämän meikittömän, aikatauluttoman, lupauksettoman ja tavoitteettoman arjen on kellistyttävä jollain konstilla. Hain joulukuun alussa takaisin vanhaan työpaikkaani ja kun pikku hiljaa valkeni, etten pääse edes sinne takaisin, valkeni myös työelämän kiistämätön kilpailu ja se, ettei minulla ole mitään ominaisuuksia mitä nyt haetaan. Ei ole tarvittavaa työkokemusta, ei haluttavaa koulutusta, ei ehkä oikeita harrastuksia eikä kokemuksia vapaa-ajan puuhastelusta. Minulla on paljon uskomuksia kyvyistäni, joita en vielä osaa valjastaa käyttööni tai edukseni. Ja kuinka monta kaltaistani Helsingissä onkaan (täällä on ilmeisimmin pahin vääristymä työntekijöiden ja työpaikkojen suhteen)? Monta! vastaan, vaikkei se omaa ahdinkoa helpotakaan. Jopa luettuani Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé-kirjan ja havaittuani, että opuksen neuvoilla voisin vihdoin harkita lapsen hankintaa (tätä ei kukaan minut tunteva hevillä uskoisi!) törmäsin aamun Hesarissa monisivuiseen juttuun naisen hedelmällisyydestä ja sen hiipumisesta 35-ikävuodesta lähtien.

Ei työtä, ei poikaystävää... Ei asuntolainaa tiedossa, mutta tavoitteiksi voisi nämä kaikki kolme asettaa. Paitsi ehkä sen poikaystävän. En ole koskaan ollut näin tyytyväinen itsekseni, joten sen siliän tien menee kaivoon se jälkeläistenkin hankinta. Miksi luonto ei ole kehittynyt yhteiskunan mukana mahdollistaen äidiksi tulemisen viisikymppisenä? Jos nykyään jengi potee 40-kriisiä ja tuntee vasta 50-vuotiaana olevansa kypsä aikuinen, olisi lasten saantikin ajankohtaista entistä enemmän vasta silloin. Hei haloo, luontoäiti, fiksaisitko tän asian kuntoon ni voitais kaikki relata ja alkaa nauttia tästä pidentyneestä nuoruudesta? -kiitos-