maanantai 21. heinäkuuta 2014

Voihan Veljet!

Viikonlopun mittaiselle road tripille, jonka aikana ajetaan yli 1500 kilometriä kotimaan teitä, on paras lähteä ajatuksella, että auton startatessa on jo perillä. Aivan kuin purjehtiessa, ei varsinaisesti ole kiire minnekään vaan voi nauttia hauskasta seurasta, menevästä musiikista ja uusista maisemista, suomalaisen sielunmaisemista. Kuopioon ajettiin perjantaina suoraan duunista yllättävänkin vähissä ruuhkissa. Seitsemältä kurvasimme Suonenjokelaisen bensa-aseman pihaan ja saimme terassi istuneet herrat soittelemaan keirroksen paikallisille mansikkatarhoille, kun "täällä kaksi neitosta olisi mansikkaa vailla." Ajoitus oli kuitenkin liian myöhäinen, mutta Kuopion Prisma pelasti hädästä. Ajoaika Helsinki-Kuopio noin 5tuntia.

Kuopion torilla nautittiin lauantaina aamukahvit omenalörtsyn kera ja sitten hypättiin taas ratin taa. Kuopiosta Ouluun ajaessa pysähdyimme Uljuan tekojärven levähdyspaikalla Pukkilan kohdilla eikä kuvan valotusta tarvinnut ukkosen takia yhtään käsitellä. Ajoaika Kuopio-Oulu n.6tuntia.

Oulussa odotti ihanat sukulaiset ja rakkaat serkut, joita tupsahti paikalle odotettua enemmän. Ruoan ja juttelun jälkeen lähdimme kahdella autolla Oulun yöhön, siis yöttömään yöhön! Yllä Nallikarin hiekkaranta kahdentoista paikkeilla, siellä kiipesimme myös Nallikarin majakkaan, missä kuvasin serkkujani auringon laskua vasten.


Ei meillä etelässä ole tietoakaan oikeasti yöttömästä yöstä... Aivan huippufiilis ihailla tyyntä merta.



Kahden paikkeilla saavuimme upean Koitelinkosken virkistysalueelle. Paikka on reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Oulusta Kiiminkiin päin ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Upein koski on varmasti kevättulvien aikaan, mutta kahdelta yöllä tunnelma oli unenomainen ja usva leijaili veden päällä. Siinä sitten hypähdeltiin riippusiltaa pitkin vastarannalle ja autettiin yhtä nuorta paria sulloutumaan saman takin sisään. 


Kuuden tunnin yöunien jälkeen polkaistiin taas kaasua suuntana Helsinki. Pienten teiden kautta kurvailtiin sitten Keskisille, mikä oli jollain mittapuulla minulla listan kärkipäässä ennen tielle lähtöä, mutta nyt jälkikäteen en oikein tiedä mitä olisi pitänyt odottaa. Vastassa oli valtava halli ja raju ukkonen. Ajaessamme Keskisten sekametelin pihaan leuat vaan loksahti meillä auki, tämmöinenkö se siis on, Suomen kuuluisin kyläkauppa. Tavaraa ja valikoimaa siellä riittää, ja jos Oulussa ei ole edes Mangoa tai Zaraa, ymmärrän, että Keskinen on Keski-Suomessa houkutteleva ostospaikka. Mutta Helsinkiläiselle siellä ei varsinaisesti ole mitään uutta, outoa vaan.

Siinä se kuuluisa hevosenkenkä. Ajoaika pysähdyksineen Oulu - Helsinki 10tuntia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

olipa pika viikonloppu, mutta varmaan antoisa....mahtavia kuvia...on tosi valoisampaa mitä täällä hesassa...