Karkkiveneellä länsinaapuriin

siis Vadelmaveneellä Ruotsiin. Kävin tänään katsomassa paljon puhutusta romaanista tehdyn leffan Vadelmavenepakolainen vanhempieni kanssa. Isäni ei pitänyt näkemästään lainkaan, mutta äitini ja minä tulimme salista ulos hymy huulilla. Ja pitkästä aikaa kadotin salissa istuessani täysin ajan ja paikan tajun, mikä tapahtuu vain oikein mukaansa tempaavan leffan kanssa. 

Kyseessä on ruotsalaisin suomalainen elokuva, mitä olen koskaan nähnyt. Siinä puhutaankin ruotsia toisin kuin kuvittelin ja päänäyttelijän vuoden mittaiset suomen opinnot eivät kovin pääse loistamaan, vaikka hyvin hän rivinsä tällä meidän kotimaisella vetää. Molemmille maille ja kulttuureille saa myös nauraa, vaikka ensin voisi leffaa katsoa ruotsalaisuuden ylistyksenä. Mutta kun tarpeekseen nauraa, alkaa huomata mille nauraa ja sehän on niille hullujen ruotsalaisten tavoille ja meidän yrityksellemme pitää niitä omiamme hienompina. Katsojan onneksi liian stereotypisiin hahmoihin ei ole sorruttu, joten suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden erot saa ennemmin hakea dialogista ja tapahtumista kuin jöreistä tai ylipirteistä henkilöhahmoista.

Polveileva juoni ja pienet, hauskat tapahtumat pitävät elokuvan mielenkiintoisena loppuun asti. Suosittelen kaikille, jotka haluavat ottaa selvää miksi Ruotsi on muka niin paljon parempi kuin Suomi ja tulla teatterista ulos tyytyväisenä synnyinmaastaan. Pilkettä silmään ja pimeään nauramaan!