Kitaran soiton harjoittelu jatkuu

Kävin keskiviikkona ottamassa vähän innoitusta soittamiseen Jannan keikalta Stoasta. Keikka oli harvinaisen monipuolisen yleisön kerännyt, mutta myös hyvin korkealaatuinen, eikä ihme. Jannan ääni on persoonallinen ja vahva. Kitaransoittajia ehdin seurailla hetkittäin ja hermoilla torstain tuntia. Meille lätkäistiin hiihtolomatauon ajaksi vaikea, näppäilyä vaativa ja sorminäppäryyttä edellyttävä Radio Headin No Surprices kipale. Ohessa kipaleen video.

Päässäni vaan takoi, etten ole ehtinyt harjoitella tarpeeksi. Facebookiin postasin tuskaisen kommentin, miksen ole voinut syntyä virtuoosiksi, johon muutama soittava kaverini kommentoi, ettei kukaan opi harjoittelematta. Tiedän sen!! Mutta joskus se harjoittelu nyt vaan on tuskaa ja tahmaa, hyvin ärsyttävää siis.

No torstaina maikka sitten laittoi kahden aikaan sähköpostia koko porukalle opetuksen aikaistuneen. Töistä siis suoraan kiirastuleen, joka sattuikin olemaan oikea onnenpotku! Kukaan muu ei vaivautunut paikalle ennen kuutta, joten minä sain yksityisopetusta melkein tunnin ajan. Vau, tuli tunti juuri oikeaan hetkeen, epätoivo kun meinasin suistaa harjoitteluni katuojaan. Sain jopa kehuja, että oikea eli kieliä näppäilevä käteni toimii kuten kuuluu - harjoittelu on siis sittenkin tuottanut tulosta. Ja otteita vasemmalla kädellä ottaessa kannattaa otteeseen siirtyä kieli kerrallaan eikä koettaa salamana saada jokaista sormea heti oikealle paikalleen. Siis ensin se sormi, mikä painaa sitä kieltä, mitä ensin soitetaan. Käykö järkeen? Ehkä oppilaan ei pitäisi alkaa opettaa, mutta fiksu neuvo tämä oli. Eilisestä innostuneena peruin lauantaiset ylityöaikeeni ja pyhitän päivän instrumentilleni. Vasurin sormien päätkin alkavat jo kovettua hauskasti, ei tee enää kipeää painaa kieliä. Ehkä musta tuleekin se virtuoosi jossain vaiheessa, vuosia harjoiteltuani... Tunnilla saimme totutusti jo uudenkin harjoiteltavan, vaikkei edellinenkään ole vielä kellään hanskassa. Vähän erilaista tämä espanjalainen oeptustyyli, siinä ei turhi aikailla. Uusi kappale on Leonard Cohenin Hallelujah. Yksi kundi heitti, ettei kuule musiikissa paljoakaan kitaraa, mutta kyllähän se siellä on. Näppäillen vaan niin svengi löytyy. Kaunis on kappale, melko vaativa vaan... Virtuoosiksi matka käy... Täähän sopis kummipojan rippijuhliin ensi kesänä! Hah, katsotaan saanko siitä koskaan niin sujuvaa, että kehtaisin lavalle astahtaa.

Ranteet tässä puuhassa joutuu koville, kun päivätyönä on näppäimistön näpyttely. Ranteiden pyörittely ei kuulemma tähän vaivaan auta vaan kitaramaikka suositteli stressipallon puristelua, mulla nimittäin ranteet naksuu hyvinkin äänekkäästi, jos innostun niitä pyörittelemään. Stressipallo myös vahvistaisi sormia ja helpottaisi laajojen otteiden soittamista. Pikkurillit on perinteisen vähällä käytöllä normielämässä, mutta kitaran otteissa niitä tarvittaisiin. Näppäryyden lisäksi päivittäiseen ohjelmaan on lisättävä vielä voimaharjoitteet.