Quq quu!

Aika katkaista hiljaisuus? Joka ei ole johtunut oikein mistä, enkä tiedä mihin se johtaisi, joten nyt. 

Hei lukijani. Yksi syy hiljaisuuteen on kevään opiskelutoiminta. Suoritin navigoinnin alimman tason, saaristolaivuritutkinnon vuonna 2009 ja tänä keväänä sain puraisun osallistua seuraavan tason, rannikkolaivurin tutkinnon, suorittamiseen. Viimeinen reilu kuukausi onkin kulunut viiden paikanmääritystavan opiskeluun sekä virtakolmioiden laskeskelemiseen,  tuulen aiheuttaman sorron huomioon ottamiseen, ja niiden vaikutukseen veneen ohjailusuuntaan. Olen kolunnut kämpän lattiaa, kun merikartta on niin iso ja harpin terä niin piikikäs, ettei vanhemmilta peritty pöytä riitä harjoittelemiseen. Kolmen viikon päästä nähdään onko harjoitus tehnyt mestarin, vai pitääkö koettaa uudelleen joulun alla. Nämä tentit ovat nimittäin yhtä valvottuja kuin ylioppilaskirjoitukset ja niitä järjestettän myös yhtä harvoin.

Jos tämä tentti menee läpi seuraava vaihe olisi avomerilaivuri, laivurien korkein taso, jolla navigoidaan avomerellä tähdistä paikkaa sekstantilla ottaen. Sähköisen navigoinnin aikakautena paluu menneisyyteen ei ole käytännön asia vaan jotain ihan muuta. Jotain kiehtovaa, jotain ylpeiltävää, jotain hauskaa ja jotain jäytävän aivoja solmuun vetävää. Sopivaa illantäytettä ensi syksyyn, ja sen kurssin suorittamiseen meneekin koko lukukausi ja tenttikin järjestetään vain kerran vuodessa. Ja se tentti on niin pitkä, että sinne saa tuoda eväätkin! Levätköön kitara puolestaan pussissaan, otan sen tämän kierron mukaisesti käteeni seuraavan kerran vuonna 2023. 

Tulevalle kesälle on luvassa myös käytännön veneilyä. Olen innoissani siitä, mutta raotan verhoa sitten, kun jotain konkreettista on tapahtunut. Tähän mennessä olen vasta klikkaillut menemään ja saanut 700euroa kulumaan. Noh, koko kesän harrastuksesta se ei ole paljoa.

Lyhyemmällä tähtäimellä on kalenterissa keskiviikon Hullut päivät. Sain duunissa jo HP-addiktin leiman kankkuun, mutta todellisuudessahan se on traditio! Olen melkein yhtä nuori kuin Stockan kuuluisa keltainen haamu, joten kyllä se tunnelma on se mikä keskustaan vetää oli talo kuinka täynnä tahansa. Ja sitten äkkiä ulos, kun on pahimmillaankin ostanut yhden tuotteen. Mutta, pakko pakko sinne on päästä. Heti duunin jälkeen!

Selatessani puhelimen kuvia tähän postaukseen tajusin, että aiheita olisi ainakin raakakakuista, toisesta Chisun konsertista, lapsuuden leikkikaluista (eli My Little Poneista ja Barbeista, joilla viikonloppuna leikittiin äidin kanssa, tai ainakin melkein...) ja vielä tulevana on kuun lopun Barcelonan-matka pienellä twistillä. Katsellaan mitä tästä keväästä vielä saadaankaan kirjoitettavaksi...