Viaporin tuoppi

 

Mun ääripäästä toiseen ulottuva kiinnostus merenkulkuun sai eilen tähtipölyä, kun pääsin osallistumaan hyvinkin perinteiseen Viaporin tuoppi-puuvenekisaan. Sain kutsun liittyä gastiksi HSS:llä laituripaikkaa pitävälle s/y Nefertitille, joka on Swaninkin kanssa yhteistyötä tehneen Sparkman & Stephensin design vuodelta 1969. Vene on rakennettu Helsingissä Vatorin veistämöllä Jollaksessa. Lähellä siis sitä hyvää pizzapaikkaa, missä kävin viikko sitten, vaikka nykyisin veistämön tilalla taitaa olla yksityisten ihmisten terasseja ja makuuhuoneita erilaisissa rivitalokoonpanoissa.

Keskiviikkokisan jälkeen samassa veneessä purjehtinut kundi tuli siis ehdottamaan, jos haluaisin tulla heille gastiksi Tuoppiin. Vaikka hetken mietin euroja, jotka menettäisin, kun en pääsisi ylitöihin, hah tulin luojan kiitos tajuihini nopeasti ja suostuin. Silmäni olivat varmaan lautasen kokoiset, olenhan katsellut tätä kisaa rannalta niin monet kerrat, ja aina niin harmistuneena, kun en ole saanut tungettua itseäni mihinkään paattiin mukaan, ja nyt minua tultiin pyytämään mukaan!



Lauantai valkeni lämpimänä, kauniina, kirkkaana, oikeana timanttina... Mukaan veneeseen oli pyydetty myös HSS:llä purjehtiva kokenut kisaaja ja meidän Tuopista tulikin oikeaa taistoa hyvästä sijoituksesta, hauskaa yhdessäoloa unohtamatta. Tällaisessa rennossa, mutta tavoitteellisessa seurassa huomaa kuinka itsekin on imuroinut vuosien varrella vaikka mitä taitoja tästä lajista. Siitä tavoitteellisuudesta sitten, 70-luvulta peräisin oleva spinnu saatiin repeämään laskun yhteydessä kolmesti, vaikka se oli tähän asti kestänyt retkipurjehduksen haasteet. Kaksi ensimmäistä repeämistä olivat onneksi niin pieniä, että paikkaus onnistui jesarilla ja vedimme purjeen seuraavilla myötätuuliosuuksilla takaisin ylös. Kolmannella kerralla purje tuli alas keskellään melkein koko purjeen lävistävä halkeama ja taisikin mennä perusteellisempaan korjaukseen, mutta niin näissä kisoissa on tapana käydä. Kuulin yhdeltä puuveneihmiseltä heillä menevän vuodessa 25 000 euroa varaosiin ja paikkauksiin, niin paljon paikat rikkoutuvat kovassa kisaamisessa. Etenkin jos puhutaan kisapurjeista, joita kuulemma muutenkin käytetään vain yksi kausi niiden venyessä jo yhden kesän aikana liikaa tuloksellista kisaamista ajatellen.



Tässä spinnutellaan kisakumppanien ohi

Tässä veneessä pääsin myös tutustumaan ihan uuteen purjeeseen, jota olen ennen nähnyt käytettävän vain Kuunari Helenalla. Tämä "uutuus" oli spinnaker staysail, joka vedettiin spinnun ja maston väliin melko lähelle kantta ja joka antoi melkoisen boostin vauhtiin, vaikka sitä pystyi eilisessä kelissä käsittelemään helposti käsivoimin. Satysail on kuin sellainen vaihteen pieni plus-merkki, jolla otetaan todella tuulesta kaikki irti. Tuuli ei siis puhalla spinnun alta karkuun vaan jää kiikkiin ja hyötykäyttöön.

Reitti kulki Kruunuvuoren selällä eli juuri Kustaanmiekan edessä olleelta lähtölinjalta Särkän salmen läpi Vallisaaren edustalle, ja sieltä Pihliksen ympäri ja takaisin Kruunuvuoren selälle. Reitin kiertämiseen meni meiltä neljä tuntia ja sen jännityksen ja fyysisten ponnistusten jälkeen, mitä kisapurjehdus vaatii, olut Suokissa Varvinlahden laiturissa maistui vielä paljon normaalia paremmalta.

 

 Satama oli täynnä purkkareita ja mahtavaa fiilistä!

Ja ilta senkun parani, kun päädyimme samaan pöytää ranskalaisen pariskunnan kanssa. He olivat tulleet Helsinkiin Tallinnan kautta ja nauttivat lämpimästä lauantaista pienpanimo-oluita maistellen. Heidät saateltiin kisasaunaan Merisotakoululle ja minä pääsin juttelemaan ranskaa ja kehumaan Marseille'ta. Aijaijai mikä lauantai! Purjehdusta ja ranskaa, hyvää ruokaa, olutta ja seuraa, siinä kaikki mitä tarvitsen.


Tässä vielä nouseva ukkonen, jota päädyin pitelemään sinne puupurkkariin. Siinä kökötettiin sisällä, mutta mahdollisimman kaukana mastosta... Huh mikä luonnon näytelmä.

Perjantaina puhuttiin myös purjehduksesta ja suvun historia raottui veneilyn saralla, kun isotädin luona katseltiin valokuva-albumeja. Äidin puolen isoisoisä ja isoenot ovat harrastaneet purjehdusta ja omistaneet erilaisia veneitä. Yhteen kuvaan sain jopa selvitystä, suvussani on nimittäin purjehdittu muunmuassa Lightning- tai Liti-purjejollalla, jolla on MM-kista Suomessa ensi kesänä! Sinne täytyy änkeä auttamaan, että saa kosketusta tähänkin purjehdustyyliin. Vene on kuulemma vakaa, mutta nopea ja soveltuva niin kisaamiseen kuin retkeilyyn. Tässä pari kuvaa:

 
 
Purjeessa näkyy salama-tunnus, mutta L-kirjain on ilmeisesti aiemmin ollut Suomen maatunnus, joka on sittemmin muutettunykyiseksi FIN-tunnukseksi. Vielä, kun tunnistaisi tai tunnistuttaisi tämän sulavan venheen:

 

tai tämän, molemmat samaisesta perhealbumista. Ei se purjehdus siis ihan oma keksintö ollutkaan, vaan meri virtaa suonissa sukupolvien suorana linjana.