Silent treatment tai kotoisammin ehkä mökötys, mykkäkoulu, hiljeneminen tai vaikeassa paikassa vaikeneminen ei ole mitenkään jatkuva olotila vaan
ennemminkin reaktio suuttumukseen, riitaan, hämmennykseen, loukkantumiseen tai muuhun vastaavaan tylsään tunteeseen. Mykkäkoulu on ehkä totuttu yhdistämään parisuhteeseen ja
suhteessa tapahtuvaan riitelyyn. Omassa parisuhteessani mökötys ei
ole ongelma, sillä minun ei anneta mököttää vaan laitetaan
puhumaan heti leimahduksen tapahduttua ja toivottavasti kaiken
irtaimen säästyttyä ehjänä. Työympäristöön silent
treatmentia, ei siis ehkä niinkään mökötystä tai mykkäkoulua
vaan hiljaisuutta ja vaikenemisen kulttuuria ei välttämättä ole totuttu
yhdistämään, mutta minulle nämä asiat ovat tuttuja juuri
duunikuvioista.
Helsingin sanomien artikkeli ”Kun
kumppani alkaa mököttää, moni toimii tavalla, joka lietsoo riitaa” (HS 29.4.2020) syvensi vielä
pohdintaani mykkäkoulusta. Mykkyyden takana on kolme syytä ja
itseasiassa mykkäkoululta vaikuttava toiminta ei usein edes ole
mykkäkoulua, se on vaan sitä oman tilan ottamista, oman kannan
pohtimista ja riitatilanteen rauhoittamista - tilanteen, joka pelottaa, hämmentää ja kertakaikkiaan suututtaa. Toki parisuhteessa mykkäkoulu
tulee esiin riitatilanteessa, mutta juuri englannin kielen ilmaisu 'silent
treatment' saa ajattelemaan ilmiötä laajemmin. Hiljaisuudella koulimisena, opettamisena tai hiljaisuudella tilanteen käsittelemisenä.
Olen pitkään pitänyt hiljentymistä tilanteessa kuin tilanteessa puhtaana ja pelkkänä vallankäytön
muotona. Hiljentyä voi niin väittelytilanteessa, kiperän
kysymyksen edessä kuin kiusaamismielessäkin. Hähää, enpä kerro mitä olen tästä mieltä tai mitä mielestäni tilanteessa kannattaisi tehdä.
Puen kasvoilleni vain läpinäkyvän lakanan ja pidän suuni
peruslukemilla, suljettuna. Mietin. Viimeisessä sanassa kuitenkin on se
asian ydin. Mietin. En härnää, en kiusaa vaan pohdin kantaani. Mietin, mitä sanoisin. Mietin, miten reagoisin parhaiten.
Itse olen kovin hidas niissä mielipiteissäni,
joilla on väliä. Usein vasta nukutun yön jälkeen tajuan, mitä
olisi pitänyt tai kannattanut sanoa. Ehkä eräs elävä työelämän esimerkki pelkää samaa.
Ehkä hän panttaa tietoa ollakseen ihan varma kannastaan, asiastaan
ja sen vaikutuksista. Hiljentyminen ei valitettavasti ole toimiva tapa
työyhteisössä, sillä panttaamisen ja hiljaisuuden kulttuurin
välitön vaikutus on kollegojen ärsytys ja tunne kunnioituksen puutteesta - etenkin, jos hiljentymisellä reagoija sattuu olemaan johtavassa asemassa oleva esimies. Työelämän esimerkkini saattaa pantata tietoa niin omista lomistaan kuin
kollegoista, jotka ovat siirtymässä naapuritiimiin auttamaan
ruuhkaisen työtilanteen purussa. Hän jättää kertomatta milloin
kiperästi tarvitulle neuvojalle valitaan seuraaja ja saa näin
loputkin osaajat pakenemaan minne vain muuhun tiimiin auttamaan,
vaikka omassakin olisi työtilanne tukossa. Hiljaisuus rankaisee työyhteisössä ryhmähenkeä tai saa pahimmillaan liittoutumaan pomoa vastaan.
En voi sietää salailua ja siihen
liittyvää hiljentymistä, salamyhkäisyyttä tai tiedon
pimittämistä, mihin silent treatment mielessäni assosioituu. Työympäristössä olen huomannut tämän olevan erityisen
vahingollinen toimintatapa eikä varmasti muissakaan ihmissuhteissa tee yhtään
hyvää. Missä vaan ihmissuhteessa tiettyjen yhteisten asioiden pitäisi kuulua
kaikille, etenkin työtiimissä asiat ovat yhteisiä eivät ujon
pomon juttuja. Lopultahan aina henkilöt itse kajauttavat ilmoille
siirtyvänsä pois tiimin vahvuudesta - yhden tekijän kohdalla hiljentymisen vielä ymmärtäisi, mutta jos tiimin vahvuudesta häviää
kaksi kolmasosaa kuin tuhka tuuleen on tiedottamattomuus todellakin kohahduttavaa. Pomon lomakin huomataan usein silloin, kun sairauspoissaolon
soittaakin aurinkotuolissa makaavalle dirikalle... Tosi fiksua, hei!
Olkakarvani vain kohoavat, sijaitsivat ne sitten silmien päällä tai
selän puolella kroppaa. Tieto on valtaa, ja se kellä tieto, sillä
pelipaikka... Ja se, miten tätä tietoa ja valtaa käyttää, on
tärkeä väline ja sen hyödyntämistä tulisi miettiä. Hyvä kommunikaatio ei ole
vain suositus, se on työyhteisössä myös luottamuksen rakennusaine, vaikka kaikkea ei tietenkään tarvitse kertoa.
Meitin silti, mitä jos käytösmalli,
toimimattomanakin on kuitenkin tämän pomon ainut keino ottaa itselleen
tilaa ajatella ja olla esimies, auktoriteetti, joka hän ei
luonnostaan ole. Jos ei ole karismaa eikä ole itse edes
halunnut esimieheksi vaan on joutunut tiimin vanhimpana valituksi rooliin, vastuun otto voi tuntua hankalalta ja epäselvältä, jopa toisarvoiselta.
Hiljaisuushoito, hiljaisuudella
hallitseminen, hiljaisena toimiminen. Vaitiolo vallankäytön välineenä, panttaaminen ja
pimittäminen. Ainoa
haittapuoli näissä on, että vaitiolon valta
perustuu harhaan tilanteen hallinnasta ja sen harhan tuntee vain
vaitiolija itse. Muut kärsivät, ja saavat tiedot lopulta käyttönsä panttaamisesta huolimatta. Jos ei muuten niin juorujen muodossa. Ja silloin viimeistään panttaaja asettaa
itsensä outoon valoon; välillä jopa valokeilaan, jonka toisella puolella kysytään ensin "Todellako?" ja heti perään miksi
ihmeessä kuulen tämän vasta nyt? Mikä järki on pimittää tietoa, joka vaikuttaa
kaikkiin, muttei oikeastaan kehenkään, sillä kukaan ei asialle
mitään voi. Pomokin jää lomalle, se on hänen oikeutensa ja kollegat
aina välillä auttavat naapuritiimiä pahimman yli, neuvojakin voi löytää muuta tekemistä ja aina on seuraava osaaja häntä paikkaamaan. Kun tiedon
purskahtamisesta aiheutuneen sotkun saa siivottua mielestään
tilalle tulee vain ihmetys toiminnan tarkoitusperistä. Jos aina
pantataan tarvittavaa tietoa, vaikeneminen vain uhraa yhteistyön
yhden ihmisen vallan tai pelon alttarille. Normaalista tulee taistelua,
arjesta epäilystä, tai mikä pahinta "yks hailee" soopaa.
Mitä väliä mulla on, jos mulle ei edes kerrota asioita. Mitä
väliä mielipiteilläni silloin on? Onko tämä edes mikään tiimi.
Olen useaan otteeseen huomannut, että
olisi itse kannattanut uskaltaa kertoa. Niin hänenkin kannattaisi!
1 kommentti:
Sellaista se on....
Lähetä kommentti