Viimeksi kirjoitimme aikuisuudesta, muttemme päässeet aiheessa varsinaiseen henkiseen ulottuvuuteen asti. Kypsyyden voisikin sanoa olevan aikuisuuden sisäinen "seuraava askel". Kypsyminen on sarja askelia syvemmälle itsen ja toisen ymmärtämiseen. Kypsyminen johtaa ihmisen moniulotteiselle matkalle, jota ei kerran matkalle lähdettyään halua lopettaa.
Jokainen voinee nimittää itseään aikuiseksi täytettyään 18, mutta niinkään moni ei voi tai haluakaan nimittää itseään kypsäksi. Saati kypsäksi aikuiseksi. Kuinka monta kertaa joku herrasmies onkaan todennut olevansa jo eläkeiässä, vaikka sielu käy vielä rippikoulua. Hauskaa sinänsä, ja toki toteamus voi kummuta sisäisestä kypsyydestä, siitä, että on juurikin varaa sanoa niin. Ja toisaalta tarvitseeko mielen iän ollakaan sama kuin kehon?Mielen kypsyys kun ei katso ikää vaan elämässä ja mielessä tehtyä matkaa kohti haasteita, ja etenkin matkaa kohdattujen haasteiden läpi.
On tärkeä huomioida, että kypsyys ei kuitenkaan ole pelkästään omassa elämässä kohdattuja asioita, haasteita ja vastoinkäymisiä, ja niiden selättämistä vaan kypsyä voi myös ikään kuin toisten kautta. Kuuntelemalla, jakamalla, auttamalla ja avautumalla. Tajuamalla, ettei ole olemisessaan ja tunteidensa kanssa ainoa ja yksin, vaan useat haasteet ovat meille ihmisille yhteisiä ja meille kaikille yksilöinä tuttuja. On esimerkiksi ollut hauska huomata, miten monet kolmekymmentä täyttävät kaverit heräävät iän myötä pohtimaan samoja asioita, mitä itse aikanaan samassa iässä pohdin. On myös mielenkiintoista päästä osaksi heidän matkaansa ja näyttämään, etteivät he ole yksin pohdintojensa kanssa. Että hankalistakin mietteistä pääsee kyllä eteenpäin ja harmittavista huomioista voi kasvaa yli.
Huvittavinta vaan on kuulla kommenttina näiden kolmekymppisten suusta, että he ovat nyt löytäneet jotain, mikä tekee heistä jotenkin valmiita. Mielenkiintoisinta kypsyydessä ja kypsymisessä kun on juuri se matka ilman, että tarvitsisi pyrkiä johonkin täyden kypsyyden tilaan. Jos kolmikymppisenä tunnet yhden ajatuksen täydelliseksi, tuntuu sama ajatus ehkä jo vuoden päästä raakileelta, kun sitä on päässyt pureskelemaan ja puntaroimaan. Antakaa siis aikaa matkallenne, ja itsellenne on usein neuvoni näille valmiutta uhkuville persoonille. Kiire ei ole minnekään, ensimmäinen askel on se tärkein ja sen he ovat jo ottaneet.
Minulle kypsyys on osaltaan juuri ajattelua, itsereflektointia, kaiken mahdollisen pyörittelyä ja pohtimista. Se on omien rajojen tajuamista ja asettamista samoin kuin se on niistä tinkimistä, toisille joustamista. Se on itsekkyyttä ja seuraavassa hetkessä toisen huomioon ottamista. Todellisessa kypsyydessä ei kai tarvita harppauksia tai horjumisia kahden ääripään välillä, mutta kypsyyttä etsiessään nämä harppaukset ja kompuroinnit ovat välttämättömiä. Aivan kuin on välttämätöntä myöntää, ettei koskaan ole valmis. Valmiiksi tulo ei ole tavoite, ei edes mielenkiintoista. Se ei ole negatiivista, se kehityksen väylällä olemista.
Ensin on tajuttava keskeneräisyytensä ja tarpeensa, halunsa kehitykselle. Joillekin se tuntuu tulevan ihan huomaamatta, positiivisen kautta. Välillä kuitenkin kypsyminen on yhtä taistelua. Se tuntuu siltä kuin kärventyisi auringossa kivuliaasti voidakseen luoda nahkansa ja aloittaa alusta, kerta toisensa jälkeen. Voidakseen olla hetken vereslihalla ja alkaa taas kasvattaa uudenlaista suojaa ja kerrosta kaiken ympäröivän tajuamiseen. On ihmisiä, jotka tähän miettivät olisiko sittenkin toimivin ratkaisu olla polttamatta itseään, olla kasvattamatta mitään, antaa asioiden olla ja pysytellä aina varjossa, suojassa. Mutta mitä mielenkiintoista siellä varjossa sitten tapahtuu?
Ja vaikka pakollakaan ei kehitystä saa aikaan, välillä se vain vahingoittaa. Jokin tapahtuma saattaa kuoria esiin paljaan pinnan, eikä sille mitään voi. Sellaisiin ei toivottuihin pakkokypsymisien kohdalle sattuessa kannattaa vaan yrittää antaa asioiden tapahtua ja vasta myöhemmin palata poimimaan hedelmiä - kypsiä, raakoja, mätiä tai minimaalisia. Useinhan sitä myöhemmin vasta hogaakin kypsymisensä ja pääsee tosissaan poimimaan tapahtumien moninaista satoa. Kypsyyttä lienee myös taito tietää, milloin on hyvä vielä hieman grillata ja milloin on vaan paras kiertää kuumat säteet kaukaa.
Kypsyminen on kuorimista. Kypsyys on paljaana olemista. Ei kaiken aikaa muille, mutta enemmistön aikaa itselle.
1 kommentti:
Kiitos ajatuksista, täytyypä alkaa pohdiskella, että ajatteleeko jo ehkä ylikypsästi...
Lähetä kommentti