Joku, josta ei tarvitse olla huolissaan

Mietin joskus kirjan juonta, jossa ihminen syntyy valtava lankakerä sisällään. Lanka on yhteydessä vanhempiin, mutta aina kun perheenjäsenten välistä kävelee joku vieras, lähtee lankakerä  keriytymään auki vieraan mukana. Näin tapahtuu lopulta lukemattomia kertoja. Elämän aikana lankamme sekoittuvat äärettömään määrään ihmisiä. Uudestaan ja uudestaan.

Tapaamme muita, kävelemme heidän ohitseen ja heidän rinnallaan. Tapaamme, kohtaamme, kuulemme ja kuuntelemme. Se on monesta kiinni keiden kanssa sidomme pysyvämmän rusetin ystävyyden tai parisuhteen merkeissä, tai saamme lankakerämme syntymään uudessa ihmisessä. Jostain lankasyheröstä, johon on kiltteyttään sattunut kävelemään, haluaisi äkkiä eroon. Toista syheröä ei huomaakaan, ja miljoonat kohtaamiset näiden lisäksi vain kiertyvät hiljaa auki sen suurempaa ääntä pitämättä. Ja ne, joista haluaisi pitää loppuun asti kiinni, tulee rakkaampia kuin rakkaat. Hyväiltyjä, hellittyjä.

Kaikista kohtaamisista ja jalkoihimme sotkeentuneista langoista huolimatta on paljon ihmisiä, joista ei tarvitse olla huolissaan. Heillä on, kuten meillä kaikilla, jaloissaan se suuri syherö tavattuja kohtaamisia, mutta pitävämmät solmut ovat jossain vaiheessa uaenneet, rusetit pettäneet ja yhteiskunta näyttänyt paikalle, josta katsellaan arkea vain yksien menojen kautta. Ei tällaisesta ehkä tarvitse olla huolissaan, mutta näytäpä kuitenkin sitä lankasi kudetta, niin teen oman arvioni. Olet kiehtova, vaikka eriväriä kuin minä. Olet huoleni arvoinen, vaikka kiellätkin sen. Olet kiinnostukseni kohde, vaikka toisin ehkä meinaat. Vaikka rusettini on pitävä, aion tehdä muunlaisia solmuja tulevaisuudessakin. Sopisiko se?

Ja jos sen tarpeen näkee, voiko siltä sulkea silmiään? Kannattaakokaan. Sillä kaikissa lankavyyhdeissä on sisällään enemmän kuin osiensa summa.

Korreloiko solmujen määrä rohkeuteen? Mitä on rohkeus, jos ei uskalla hypätä veneestä maihin, mutta uskaltaa lähteä uusien tuttavuuksien matkaan purjehdukselle. Vai onko se vain sellaista harvinaisempaa rohkeutta? Tai sellaista tyhmempää rohkeutta? Tai ehkä hyvää tuuria, kun saakin vain kaksi hentoa paalusolmua, eikä yhtään umpinaista pirunnyrkkiä. Kuten minä haluaisin rohkaistua hyppäämään, toinen toivoo rohkeutta sitoa solmuja. Näyttää keräänsä, alistua jollekin aidolle, ihmiselle.