Korkeimmalta kohdalta, kavelyn lakipisteelta, nakyi hienosti kylalle pain.
Kavelyn maaranpaa, nakoalatasanne.
Tuuli korkeuksissa oli pureva, joten visiitti tasanteelle jai lyhyeksi.
Hiekkakivikalliota ja sen liuskoittuvaa muotoa.
Valilla reitti kulki tallaisen solan lapi, siita vaan ponnistamaan ylospain!
Iltapaivalla samainen rouva viela ajoi minut lahimpaan kaupunkiin, jotta paasin tekemaan ruokaostoksia suurempaan markettiin. Koska taman mestan ainut kauppa on huimaavan kallis, paatin ostaa ruokaa varastoon, mutta silti loppusumma 102dollaria hieman huvitti. Kaupassa tuntui kuin en olisi koskaan ruokaa nahnytkaan! Kavelin hyllyjen valeissa ja otin karryyn kaiken, mita mieli teki. Mutta nyt on sitten makkaroita, jauhelihaa, kasviksia ja kaikkea muuta sekalaista koko viikolle. Kavimme myos nuorten, lukion vikalta valmistuvien taideopiskelijoiden nayttelyn avajaisissa, ohessa yksi mielestani mielenkiintoinen edustava teos. Nuolen sisalla oli nippu vilkkuvia jouluvaloja.
2 kommenttia:
no olipa vaellus... tosi ovela toi nuolisysteeemi ja varsinkin kun näkee noi valot palavan....hyvää ruokahalua sitten vaan viikoksi...
Käyt näköjään kaikki Australian kukkulat ja näköalapaikat läpi.
OK näet enemmän, kuin tasaiselta maalta. Hienoja kuvia kiitos. e.
Lähetä kommentti