The Pinnacle walk

Eilen oli vapaapäivä ja pääsin taas asian ytimeen eli kävelykierrokselle luonnonpuiston reiteille. Tällä kertaa vuorossa oli melko kuuluisa Pinaclen huippu, 5,6 nkilometrin reitti, joka nousi noin 400metrin korkeuteen. Oppaanani oli hostellia valiaikaisesti pyorittavan pariskunnan vaimo, joka kiipeaa huipulle kuusi kertaa viikossa. Maasto oli paikoin melkoista patikointia, kiipeilya ja jalkavoimaa vaativaa, mutta näkymät huipulta maksoivat vaivan aivan kuin maisemat, joissa reitti kulki. Tämä on maastoa, jollaista en ole muualla nähnyt: hiekkakivikallio on toisaalla liuskottunut ja toisaalla taas kuin kupruilevaa, tummanpuhuvaa muovailuvahaa eykalyptus-metsien toisen vuoren rinteella muodostaessa pehmeän kontrastin tälle kovuudelle. Ja kun horisontti siintaa kaukana, kaukana, tuntee todella olevansa vapaa. Aikaa matkan taittamiseen edes ja takaisin kesti reilu kolme tuntia ja kylla lounas ja suihku sen jalkeen tuntuivat hyvalta!

Korkeimmalta kohdalta, kavelyn lakipisteelta, nakyi hienosti kylalle pain.

 

Kavelyn maaranpaa, nakoalatasanne. Tuuli korkeuksissa oli pureva, joten visiitti tasanteelle jai lyhyeksi.

 

Hiekkakivikalliota ja sen liuskoittuvaa muotoa.

 

Valilla reitti kulki tallaisen solan lapi, siita vaan ponnistamaan ylospain!

Iltapaivalla samainen rouva viela ajoi minut lahimpaan kaupunkiin, jotta paasin tekemaan ruokaostoksia suurempaan markettiin. Koska taman mestan ainut kauppa on huimaavan kallis, paatin ostaa ruokaa varastoon, mutta silti loppusumma 102dollaria hieman huvitti. Kaupassa tuntui kuin en olisi koskaan ruokaa nahnytkaan! Kavelin hyllyjen valeissa ja otin karryyn kaiken, mita mieli teki. Mutta nyt on sitten makkaroita, jauhelihaa, kasviksia ja kaikkea muuta sekalaista koko viikolle. Kavimme myos nuorten, lukion vikalta valmistuvien taideopiskelijoiden nayttelyn avajaisissa, ohessa yksi mielestani mielenkiintoinen edustava teos. Nuolen sisalla oli nippu vilkkuvia jouluvaloja.