perjantai 2. marraskuuta 2012

Odottavalla kannalla

Viikolla niin hiljaiseksi käpertynyt pikkukaupunkimme herää huomisesta alkaen eloon Melbourne cupin merkeissä. Tiistaina Melbournessa järjestetään isot laukkakisat, jotka saavat koko Australian juhlatuulelle. Päivä on kansallinen pyhä, ja siis hyvä syy pitkään viikonloppuun. Tulevina päivinä tänne odotetaan oikeaa yleisöryntäystä, jokainen hostelli ja karvaaniparkki on täynnä ja minäkin muutin viikonlopun ajaksi hostellia pitävän pariskunnan luo asunaan. Sain oman huoneen, parivuoteen ja mikä parasta, suihkuun ja vessaan ei tarvitse kävellä ulkokautta!

Töissä pakastimet on tilattu pullolleen jäätelöä ja huomisesta povataan hullua päivää. Ehdin tuskin istua sillä jädeä on saatava asiakkaille liukuhihnalta. Mutta enää on kolme päivää töitä jäljellä, joten eiköhän tähän loppurutistukseen riitä voimia! Tänään olikin kuin tyynyä myrskyn edellä, hiljaista kuin huopatossutehtaassa.

Muutenkin viikko on ollut hiljainen. Yhden luontokävelyn tein tiistaina Venus baths-nimiselle pienelle vesiputoukselle, mutta muun ajan olen ahminut suklaata ja suunnitellut seuraavaa siirtoa. Hostelli Adelaidesta on varattu, seuraavaksi täytyy ostaa dösälippu...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaaha alkaa olla muuton aika. On
kuuluisa Cup, koska se tunnetaan täällä Suomessakin. Tsemppiä loppuru-
tistukseen. Harmi että ei voi hankkia
spårabiljettiä vaan on mentävä dösällä. e.

Anonyymi kirjoitti...

mä luulin ekaksi cuppia joksikin purjehdus tapahtumaksi, voi mikä munaus. hevosista olikin kysymys.mukavaa, kun tulee uusia tuulia ja jännitys kohoaa seuratessa muuttoa. toivotellaan kesäisiä jatkoja....