tiistai 1. huhtikuuta 2014

Päivä Tukholmassa-risteily

Töiden loppumisen ja Hullujen päivien urakan alkamisen väliin tuli sopivasti breikki Tukholman risteily merkeissä. Laivalla oli Brasilia-teema ja sunnuntailähdöksi yllättävän paljon porukkaa, lienyt kevään tarjouslähdöt tehdä tehtävänsä. Sellaisellahan mekin seilattiin... Tukholma-päivään olin listannut pari piilossa olevaa kohdetta, joita voin suositella kaupungissa vieraileville! 

Ensimmäinen löytyy Södermalmin kaupunginosasta, missä moni on varmasti tottunut shoppailemaan, ajelemaan Katarina-hissillä näköaloja ihailemaan tai kävelemään vanhoja kujia pitkin. Siljan terminaalilta kannattaa vaihteeksi ottaa tunnelbana Mariatorgetin pysäkille ja suunnistaa kyseisen puiston ohi miellyttävää miljöötä ihaillen...
Kun kävelyä jatkaa vaan suoraan, parit portaa ylös ja Blecktornsgrändiä pitkin, päätyy Monteliusvägenin keskikohdille. Kyseessä on ulkoilu/päiväkävely reitti, jolta on hienot näkymät yli keskustan etelästä pohjoiseen eli vanhaan kaupunkiin ja Kungsholmenille. Puupäälysteistä tietä voi kävellä suuntaansa noin parinsadan metrin matkalla.

Ja takaisin keskustaan ja Slussenille suunnatessa eksyy luultavasti esimerkiksi kaupunginosan ensimmäsille teille, alla olevan kuvan kohdille.
 
Sitten saa päättää haluaako jäädä Söderiin vai siirtyä keskustaan t-banalla tai jalan, me otettiin siirtyminen urheilun kannalta, olihan päivä kaunis ja suunnitelmissa estotonta herkuttelua ranskalaisten macaronien muodossa. Ladurée on avannut hiljan putiikin osoitteeseen Grev Turegatan 15, lähelle L&V:n ja muiden merkkien liikkeitä. Tämän hetken uuttuus oli yhteistyökumppani on Nina Richin ylellisen näköisesti kullattu macaron. Se tosin jäi nyt maistamatta, sillä leivosta ei saanut ostaa yksittäin.
Me halusimme nauttia monista eri mauista, tässä alkupaloja... Lakritsi-macaron oli muuten superihana! Löytyyköhän Ranskan liikeistä sitä?
Mun pussista löytyi mm. Marie Antoinette, ruusun terälehden maku ja suolainen karamelli. Hulluksihan siellä tulee eli yhtä tai kahta on turha lähteä hakemaan...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hienot maisemat ja tajuttoman himoittavat pienoiskeksit tai voi melkein leivoksiksi nimetä...