Kyllä Haloo Helsinki! on ansainnut heidän harteilleen asetellun Suomen parhaan yhtyeen viitan, vaikken näin vielä vuosi sitten olisi ajatellut. On harmi kehua kiertueen päätöskonserttia, koska seuraavaa ei nyt hetkeen tule, mutta ehkä menette Youtubeen, Spotifyhin tai levyosastolle kuuntelemaan bändin tuotantoa, sillä se kannattaa. Ja seuraavaa keikkaa kannattaa myös odottaa.
Heidän astuessaan lavalle nuori ikä kyllä näkyy naamasta, muttei esiintymisessä eikä ainakaan kuulu musiikista. Eilinen kaksituntinen oli täysi lataus tunnettuja hittejä ja heidän tyylistään musiikkia esitettynä juuri sillä intohimolla ja antaumuksella, joka parhaan yhtyeen tittelin saavan bändin on osattava. Silloin ei voi vetää puolilla valoilla vähän sine päin, vaan lavalta on vyöryttävä sähköä yleisöön.
Railakkaan menon lisäksi pari biisiä, kuten minulle kohtalokas Maailman toisella puolen kuultiin akustisena versiona ja huh kylmät väreet hiipi selkää pitkin. Harvoin voi sanoa, että keikka oli halpa, ja eilinen keikka todella oli! He voisivat ottaa kahdenkympin sijasta neljä, ja vetää edelleen ansaitusti salit täyteen. Mutta tärkeintä on, että suomenkielisessä musiikissa on tällaisia vahvoja yhtyeitä, joilla on uraa sekä takana että etenkin edessä.
Erityiskiitos menee mielestäni myös taitavalle puvustukselle (tyylikkyys on puoli nautintoa), kekseliäälle videotaiteelle lavan takaseinällä sekä etenkin laulaja-Ellin mutkattomalle asenteelle. Onni oli olla eilen läsnä...
1 kommentti:
olipa osuva ja sujuva arvostelu. hyvä...
Lähetä kommentti