lauantai 31. lokakuuta 2015

Herrat ja treffit

Herra tiistai oli ja meni, jäi muistojen laatikkoon.

Fiiliksiä nää treffailut kuitenkin jättää. Eka jänää, ja sitten keksii itselleen syitä, miksi kuitenkaan ei. Kun treffit ei mene suunnitelmien mukaan, alkaa pohtia olisiko sittenkin ollut parempi olla tapaamatta ja säilyttää se ihana hegis mikä jää, kun on nähnyt jonkun ja hän jää arvoitukseksi. Jäisi vaan kieriskelemään siihen arvoituksen kutinaan. Vai onko sittenkin parempi kokea se odotuksen jännitys ja sitten treffien jälkeinen harmitus, muserrus, että siinä se taas meni yksi mahis, p*rkele! Kokea se viileä kokemus, mutta voida todeta, että tulipa kurkattua kaivoon, tuli otettua selvää, kokeiltua ainakin.

Ennen treffejä sitä kuitenkin maalailee toiveita ja odotuksia, on itse ihana ja toinen vähintäänkin samanvertainen. Ei vaan voi olla miettimättä, miten magee tyyppi varmasti on... Ja sit, ku meillä synkkaa. Siksihän treffaankin, että toinen vetää puoleensa ja siksi se myös jänää. Odotuksille ei mitään voi, eikä pitänekään. Saapa elämään ihastusta, pari päivää voi hymyillä kuin kreisi. Ja tuntea, että tämähän on tätä elämän ruuhkavuotta. On vähän kaikenlaista kokoajan. Yksi työkaveri ehdotti, että oisko se kuitenkin se biologinen kello, joka nyt kolisee kuin Kölnin tuomiokirkon kumajaja, (joka on muuten maailman suurin käytössä oleva kirkonkello). Vastaukseksi totesin, ettei kyl oo. Ei voi olla! Ei mulla. Vaikka mitäs siitä kieltämisestä tulee, kun samanikäinen treffiseuranikin kauhisteli, miten 33-vuotias on jo vanha! Sille naurahdin vielä entistä kovempaa ja sanoin Ei hitto, ei me vanhoja olla vaan parhaassa iässä! Kokemuksia kartuttaneita ja silti vielä nuoria. Muutenkin hyvin harva on mielestäni vanha. Se on sama kuin olla kaunis. Ne on molemmat niin absurdeja käsitteitä, että harva niihin yltää. Itse tunnen yhden vanhan ihmisen, yli ysikymppisen, mutten ketään kaunista.

Sen nämä treffit sai kans pohtimaan, mikä kuuluu yleistietouteen? Tai mitä tulisi tietää yleissivistyksen nimissä. Onko historian tuntemus yleissivistystä - ja missä määrin? Jos viitataan Suomen sodan aikaiseen tapahtumaan, josta kuulemma usein vaietaan, tuleeko se tuntea? Kuulostaa absurdilta. En nimittäin ymmärrä, miksi törmään kokoajan näihin historiaa siteeraaviin, maantietoa tunteviin tyyppeihin, kun itsestäni tuntuu, etten tiedä mistään pintaa syvemmälle. Entä voiko olettaa, että osaan paikallistaa Taj Mahalin tarkemmin, kuin että se on Intiassa. Lyön vetoa, että joku tätä tekstiä lukeva ei edes tiedä mikä kyseinen pytinki on. Lopulta toki ei kai ole tärkeää voiko keskustella tiedolla vaan voiko ylipäänsä keskustella. Jos on kiinnostusta, löytyy myös yhteisiä puheenaiheita. Ihan kuin yksi frendi aina toteaa: jos oikeasti haluaa, on aina aikaa ja kiinnostusta. Ja sehän se on tärkeintä. Halu se on kakkupohja yhteisen elämän kreemeille ja koristeille.

Huomista tai tätä iltaa tässä kun mietin, ei edessä ole näistä "vastoinkäymisistä" huolimatta mitään syöksyä vuoristoradassa alaspäin vaan tasaisen tappava, valoisa tunneli suoraa, sileää tietä eteenpäin. Syöksykin olisi positiivista, tasaisuus on vaan tylsää. Vaikkei tulevasta koskaan tiedäkään. Jäädään siis odottelemaan taas sitä jännää fiilistä, joka nytkin on johtanut mut näihin erikoisiin kokemuksiin. 


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

aiheet syvenee ja kokemukset karttuu.....