Ihminen, jolle kuuluu aina vain hyvää

Tapasin taannoin kaverin, menimme kahville. Lattemasina suhisi, päivä paistoi ikkunasta tahmeille pöydille. Mitä kuuluu? kysyi hän. Kiitos hyvää, vietän paljon aikaa Turussa nykyisin ja tykkään siitä kaupungista todella paljon. Jää vaan omien kaverien tapaamiset vähemmälle. Mitä sulle? Hyvää. Piste. Hymy.

Niin Turussa ihmiset on avoimempia kuin Helsingissä. Nyökkään myöntävästi ja komppaan parilla lauseella. Heitän saaneeni palkankorotuksen, ystävä parjaa Helsingin työmarkkinoita, työtä ei ole. Mutten tiedä, en ole moneen vuoteen tiennyt onko hän töissä. Voisin kysyä, mutta tottumuksesta tiedän kiertelevän vastauksen, joka on myöntävän ja kieltävän välimaastossa, muttei mitään selkeää. Se on kuin vastaus hyvää, kun kysyt mitä toiselle kuuluu. Hyvää kuuluu. Eli mitä?

Mitä sun vanhemmille kuuluu? Hyvää. Ja hymy päälle. Kerron omistani, isällä kävely on hieman raskasta, mutta edelleen he ajelevat Lidliin ja äiti käy Prismassa työkaverien kanssa. Saan vastaukseksi kiva-toteamuksen ja hymyn. En muuta. Stocka on kyllä mennyt alaspäin, ja Helsingissä kuolee kivijalkaliikkeitä, kun ei ihmiset ole valmiita kuluttamaan. Olen samaa mieltä. Toivon, että Stocka ei kuolisi. Tämä talo on kuitenkin arvokas toteaa kaverini tietävä katse silmissään, sillä taloudesta puhuessa hänen kanssaan saisi vaikka vuorokauden kulumaan. Mutta koska minä en osaa, sekin juttu kuolee alkuunsa. Suomen talouden tila, Stockan tila. Tyhjää. Hyvää kuuluu, kai.

Sitten siirrymme puhumaan kolmannesta henkilöstä, ihmisestä, jonka olen nähnyt pari kertaa vuosia sitten. Kaverini pitää häneen yhteyttä, mutta miettii pitäisikö. Se on hullu, mielisairas, etkö olekin samaa mieltä? Kaverin kertomien perusteella myötäilen, vaikka yhtä usein muistutan, etten ole nähnyt kyseistä henkilöä vuosiin. Mitä voisin sanoa? Ihan dille, passita se hoitoon. Ei, sanon hmm ja jaa. Ja hei, jos käy raskaaksi, niin otat heiman etäisyyttä siihen tyypiin. Näin teemme, otamme etäisyyttä. Joo paras se on, se on ihan bimbo. Aivan, annat hetken olla. Kaikki tarvitsevat vapaapäivän lähimmäisistään, jopa rakastavaiset, näin laulaa Chicagon vokalistikin. Even lovers need a holiday far away from each other. Energiasyöppöjä ei kestä kukaan.

Ja minä en kestä hiljaisuutta. Olen pyhä kyselijä, ja samoin toimin toisin päin. Vastailen, kun toinen on kiinnostunut, mutta mikä on tämä kahvittelun laji, jossa ei puhuta itsestä vaan kolmansista osapuolista ja taloudesta, säästä ja vanhustenhoidon tilasta. Sotekin oli ihan farssi ja tulevat vaalit, ketä sitä äänestäisi. Joku totesi, että olen hyvä kuuntelija ja huomaamattaan minulle kertoo koko elämän tarinansa. Toinen totesi, että se ominaisuus on uteliaisuutta. Pysähdys. Saman asian kaksi puolta kuin kruuna ja klaava, kuin kahvi ja tee. Otan joskus kahvia aamulla, joskus teetä, kahdelta aina kahvia ja kello yhdeksäntoista kahvilassa tilaan vihreää teetä. Osaisimpa vuorovaikutuksessakin vaihtaa mielihalua näin. Sillä ehkä imuni saa toisen sulkeutumaan ja toisen avautumaan seurassani kuin lotuksen kukan. Koska en osaa hymistä yleisistä asioista. Tahdon enemmän kuin hyvää.