maanantai 9. joulukuuta 2019

Muuttomietteitä

Turkuun muutosta on nyt kulunut suunnilleen kuukausi. Kaikesta pohdinnasta, kamojen kantamisesta hissiremontin keskellä, jännityksestä. 

Viikonloppu toisessa kaupungissa on ihan eri asia kuin toistaiseksi tuleminen. Helsinki on lähellä, kaverit on lähellä, vanhemmat on vain sen kahden tunnin halvan dösämatkan päässä. Ja siinä toisessa päässä on minun uusi, koko elämäni.

Tämän kuukauden katselun jälkeen tunnen oloni jo mukavaksi. Yllätyin, että Instaan kuvattu Suurkirkko aiheutti säväyksen, mutta silti. Mikä täällä Turussa on eläessä. Duunissa ruokaryhmään on jo luontevaa istua ja kahvilla voin jutella toisen porukan kanssa. Mutta kyllä se hetken otti. Luulin, että vain purjehdin sisään, mutta täytyy sitä niin itselle kuin muillekin antaa aikaa. Muutos on aina muutos.

Totesin tosin itselleni ennen muuttoa:
Fyysisen olinpaikan muutos ei voi vaikuttaa niin paljon!

Ja olin ihan oikeassa. Ei se vaikutakaan. Enemmän vaikuttaa, miten pääsee sopeutumaan, miten käsittelee tunteensa ja miten jaksaa antaa aikaa tottumiselle. Ei se ole kaupunki, missä asuu vaan mieli, jota kuljettaa mukanaan.

Blogin osoitettakin joku meinasi vaihtaa, kun täällä ei spåria ole. Itse mietin "Tois puol jokke keksittyä", mutta se oli jo varattu. Toisen mielestä sopivampi olisi kuulemma "Bussissa keksittyä", muttei sekään sovi, kun täällä kaikkialle pääsee jalan. Lenkkarit jalassa keksittyä ja kujilla käveltyjä ajatuksia olisi osuvin. Vaikka kolmen korttelin matka on täkäläisittäin jo pitkä... Stadissahan silloin on liikkunut hädin tuskin Kampista Stockalle.

Mutta se niistä välimatkoista ja takaisin muuttoon, yhteen muuttaminen ja etenkin toisen kotiin muuttaminen kun aiheutti myös kaikenlaisia pohdintoja, ja niitä syyti ajattelun piiriini myös moni läheiseni. Kundikaverini sanoi ennen h-hetkeä, että ”se tuntuu niin luontevalta, ettei yhtään jännitä”. Ja siltä se on tuntunutkin, alusta pitäen. Luontevalta. Kamaa on kahden edestä ja yläkertaan meinattu mattoni on edelleen rullalla portaiden alapäässä. Banaanilaatikot sain tyhjennettyä vasta hetki sitten, kirjat odottavat hyllyään ja vaatekaappi natisee liitoksissaan. Mutta luontevaa tämä on, yhteiselo.

Isoimman eron Helsingin elämääni olen tähän mennessä huomannut kaveruuksissa. Olen kova frendien treffailija ja tapaan ihmisiä mieluummin kuin soitan heille. Istun alas ja kuuntelen, kasvokkain. Kun kaikki ystäväni jäivät Stadiin, ajattelin ensin, että välimatka Helsinkiin on naurettavan lyhyt ja Turusta löytyy varmaan monta hauskaa tyyppiä uusiksi kavereiksi. Kundikaverillani on vallan hauskoja ystäviä, ja heillä mukavia kimmafrendejä; siinähän minulle kontakteja kyllikseen. Kaveruudessa ja ystävyydessä vaan kun ei voi nopeuttaa tutustumista eikä pakottaa tykkäämistä. Jos kundikaverini on toisen pariskunnan mielestä ihastuttavaa seuraa, ehkä minä olen vain mukava lisä. Ei parin naispuolinen ihminen välttämättä tarvitse uusia ystäviä. Hänellä on jo elämänsä, hän on luultavasti täältä kotoisin tai ainakin asunut huudeile pitkään. Aivan kuin minulla on Helsingissä piirini ja aikatauluni. En kaipaa uusia ihmisiä, varsinkaan ihmisiä, jotka kaipaavat seuraani vain koska ovat itse yksinäisiä. Tämän takia vaihtaritkin ovat keskenään. Kun omaa vieraankielen osaamista on harjoiteltu kylliksi, menee paikallinen kotiin ja harrastuksiin, ja vieras jää ihmettelemään uutta elämäänsä - muiden uutta elämäänsä ihmettelevien kanssa. Ystävyyden kehitys tai syveneminen voi lähteä lentoon heti tai se voi ottaa aikaa.

Se on kuin kotoisuuden tunne. Täytyy antaa aikaa itselle, jotta voi edes alkaa aistia sitä. Vanhasta irti päästäminen ja uudelle avautuminen ottavat hetken. Ja lopulta tulee kysyä tarvitseeko sitä niin pahasti muuttua tai mukautua tai saada heti sataa ystävää.

Olen Turussa asuva stadilainen, jolla paljon frendejä vaikka missä. Ei se fyysisen olinpaikan muutos niin paljoa vaikuta, ei se ole ennenkään vaikuttanut.

3 kommenttia:

Bea kirjoitti...

Itse tein juuri muuton myös toiseen kaupunkiin. Helsinkiiin kylläkin mutta koin tärkeäksi juurikin tuon, että kaverit ja perhe on edelleen vain muutaman tunnin matkan päässä. Eikä haitannut että muuttopalvelukin tuli edulliseksi kun ei tarvinnut toiselle puolelle Suomea muuttaa. Turku on kyllä kiva kaupunki myös!

Anonyymi kirjoitti...

itse asuin nuorena vain puoli vuotta Turussa ja pidin erittäin mukavana kaupunkina Turkua! kiva kirjoitus taas luettavana....

Anonyymi kirjoitti...

Onko tosiaan niin, että keksit kirjoitettavaa vain spårassa? Nyt kun asut spårattomassa Turussa ei yli kahteen kuukauteen ole tullut mitään uutta.