lauantai 23. lokakuuta 2010

Makuja matkoilla

Hoitokoira lähti tänään jo kotiinsa, joten tämä ilta ollaan taas ihan kaksin kundikaverin kanssa. Koiran omistaja oli lomailemassa Maderialla ja tuliainen sai muistelemaan minkä kaikkien makujen perässä ulkomailla juoksen. Ja nimenomaan juoksen. Tuliaispussista paljastui herkullista hunajakakkua ja pieni pullo madeira-viiniä.

Mmmm... Kirkastavat taatusti ääntä ja parantavat oloa.

Aiemmin tällä viikolla sain maistella lähi-idän makuja, lasit ovat suoraan Jordaniasta eikä tunnelma hävinnyt aidolle!
Laseissa jännää lakritsiteetä, vadilla kookospalloja.

Omilla matkoilla on tapana aina maistaa kaikkea mielenkiintoista ja hyvännäköistä. Vakiosuosikkeja ovat macaronit ja pain au chocolat Ranskassa, kookosraketit ja mutakakku Ruotsissa, enkan suosittelemat viinerit Tanskassa ja ehdottomasti Niederregger marsibaani Saksassa. Englannissa on saatava skonsseja ja Belgiassa frittejä, iso annos ja majoneesia päälle... Ja suklaata, ja oluita on juotava. Niin no, ranskalaista patonkia tai croissantteja ei kans mikään voita, kuten ei kukaan osaa tehdä makkaraa kuin saksalainen. Italialaista ruokaa olisi seuraavaksi päästävä maistamaan paikan päällä. Parmankinkkua, parmesania, pastaa... Tai härkää Brasiliaan tai Tikka Masalaa Intiaan. Ah, onhan näitä!

2 kommenttia:

KK kirjoitti...

Ja Hollannissa himoitsen stroopwaffelseja ja Belgiassa Goffreja.

Anonyymi kirjoitti...

minä taas muistelen himoiten kunnon frittejä majoneesilla ja suolalla isossa struutissa antwerpenissä aurigon paisteessa rautatieaseman kupeessa -50,-60 ja -70 luvuilla, aahcarrings