lauantai 30. lokakuuta 2010

Elämä ja intohimo

Eilen pikkujouluissa aloimme vahingossa puhua työkaverin kanssa elämästä ja intihimosta. Juttu alkoi hyvästä kappaleesta, hän kertoi oleensa aikanaan dj:nä muutamia vuosia ja tuntevansa edelleen intohimoa musiikkia kohtaan, tuntevansa musiikin olevan se asia, joka herättää sisimmässä ihan omanlaisensa tunteen, intohimon. Hänen nykyinen ammattinsa ei liity musiikkiin mitenkään.

Kerroin hänelle vastavuoroisesti tajuavani hyvin mistä hän puhui, itse olen löytänyt vastaavanlaisen intohimon, ranskan kielen. Muistan, kun kirjoitusten jälkeen pohdin unelma-ammattia ja pää löi tyhjää. Ei ollut vielä mitään mikä olisi saanut suun hymyyn ja pakottanut lukemaan pääsykokeisiin. Vietinkin kolme välivuotta intohimoa etsien ja tajusin lopulta tykkääväni kahdesta asiasta, kelloista ja ranskan kielestä. Pyrin Tapiolan kelloseppäkouluun sekä yliopistoon lukemaan ranskalaista filologiaa. Pääsykokeet meni ja kesän lopulla minulla oli sylissäni hyvin, hyvin kuuma peruna. Olin päässyt molempiin kouluihin. Pyrkimään lähtiessäni nämä kaksi asiaa olivat samalla viivalla, mutta nyt tämä ei enää kävisi päinsä, oli valittava toinen. Päätettävä kumpi olisi tulevaisuuteni. Muistan edelleen elävästi silloin hautausmaalla kesäytöissä oleessani pohtineeni valintaa haravoidessani hiekkakäytävää. Ainoa vaihtoehto tuntui olevan, että sydän tekisi päätöksen puolestani. Kehitin ajatusleikin, jossa päätin ensin perua yliopistopaikkani, mennä kelloseppäkouluun ja valmistua mikromekaanikoksi. Ajatus tuntui ihan ok:lta, muttei kuitenkaan täydellisen hyvältä. Sitten vaihdoin päätöksen niin, että kellokoulu saisi jäädä ja menisin kielioppiin. Fiilis oli silloin hyvä, rauhallinen ja tuntui oikealta. Jatkoin "harjoitusta" muutaman kerran ennen lopullisen päätöksen tekoa ja päädyin onnekseni seuraamaan vahvempaa fiilistä sillä vielä nytkin tiedän sydämeni tehneen minulle oikean ratkaisun. Löysin intohimoni. Vaikka en ole käyttänyt kieltä tai tutkintoani suoraan työelämässä, tiedän silti löytäneeni kutsumukseni ja erittäin rakkaan harrastuksen.


Moni pohtii opiskelupaikkaa etsiessään, mikä olisi oma unelma-ammatti, ja yllättävän monet pohtivat sitä vielä hyvin myöhäänkin. Toisilla intohimo on löytynyt harrastuksen kautta eikä mahdollisesti sovellu ammatiksi asti. Muutamat varmasti hautaavat kustumuksensa yleisen paineen alla, tai tavoittelevat muuta kuin mielihyvää ja kutsumuksensa toteumista. Kuinka vapauttavaa ja rikastuttava kuitenkin on, kun on sen oman juttunsa löytänyt, kuinka haikeaa on, kun sitä ei saa toteuttaa ja kuinka huimalta tuntuu, kun sitä jo miettiikin! Onnekkaita ne, jotka toteuttavat ja vielä tajuavat toteuttavansa, elävänsä unelmaansa... Ja voi niitä, jotka elävät valtaväestön tai vaikka vanhempiensa unelmaa itse siitä nauttimatta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

onhan taas hienot ajatukset pantu paperille!!!!!ei muuta.

Anonyymi kirjoitti...

vivala france!