Arjen pieniä alkuja

Edelliseen postaukseen liittyen huomasin viherkasviani kastellessani sen puskevan juureltaan uutta versoa. Purkkilemmikkini noukin kärryyn Prisman kasviosastolta alle viidellä eurolla ja näin se palkitsee. Kääntyy valontarpeessaan hehkulamppua päin ja uskoo tulevaan. Ihan paras kasteluneuvo on muuten kaataa noin kerran viikossa kasvin juurelle reilusti vettä, niin että sitä valuu myös aluslautaselle, ja sitten antaa mullan pinnan kuivahtaa. Tämä palmuvehka pitäisi vielä olla hämärää paikkaa sietävä laji, kuuluisan helppohoitoinen siis... Vai eihän tuo ole juuri?

Toinen - ja siis enempää ei ole - viherkasvini on orkidea, joka on minua usein huijannut pukkaamalla ruukusta esiin pitkäksi ilmajuureksi venyneen alun, muttei vaan hetkeen uutta kukkaversoa. Se on löytölapsi, jonka sain ilmaiseksi, koska poikki menneen kukkavana takia se ei ollut enää myytävää A-luokkaa. Sekin kuintenkin uskoi tulevaan, kasvatti hetkeksi kaksi kukkavanaa ja jaksaa vieläkin kukkia vetoisasta ikkunalautapaikastaan huolimatta. Kylvetys kerran parissa viikossa on pitänyt senkin tyytyväisenä.

Siinä kuvan keskellä se ryökäle, ilmajuuri, tököttää. Ihan kuin niitä ei olisi jo tarpeeksi. Vai kertoneeko niiden paljous jotain kasivn kunnosta? Toivottavasti ei ainakaan hirveän huonosta kunnosta. Eilen oli ensimmäinen päivä, kun huolehdin hieman omasta kunnostani ja ostin kaverin kanssa kymmenen kerran kortin Kisahallin kuntosalille. Ja selästä voi alkaa huolehtia uuteen vaihdetun Duxin huomassa, nyt se on precis kuten tilasin. Katse multaan, ja pieniin asioihin.