Pieni päivän tyyli-katsaus tähän väliin, en ole taas ihmeempiä parina viime päivänä hommannutkaan. Yrittänyt lukea yhtä kesken jäänyttä pokkaria alta pois, että voin aloittaa joululahjakirjoista nauttimisen. Nyt menossa Frédéric Beigbederin L'Égoiste romantique, minäkertojan päiväkirjamerkintöihin perustuva kuvaus varsinaisen egoistin arjesta. Slangia, mietelauseita, juhlimista ja Euroopan kaupunkeja. Hyvin huvittava teos..
Mutta siis siihen päivän stailiin. Farkut oli päällä tietty, tumman harmaa trikoopaita eilisen alelöytö Sisleyltä ja sokerina kaulalla POM Amsterdamin huivi. Ihastuin tyyliin kesäisellä Amsterdamin matkallani, mutta olin vikana päivänä putiikin löytäessäni tuhlannut liikaa rahaa, joten huivi jäi ostamatta. Nyt sitten loistava netti kauppa (toimitus kahdessa päivässä) palveli ja sain himoitsemani New York huivin, jossa on siis Nycin siluetti painettu mustalle ja harmaalle taustalle (kääntöhuivina siis toimii). Omalaatuinen epäsymmetrinen malli mahdollistaa kietaisun kaulan ympäri ilman, että suun edessä on kilometriä kangasta. Myös keltaiset kanttaukset miellyttävät <3
Huivintekijän sivut täällä.
Nyt istun ja otan keltaisen huivikutimen käteeni. Vaikka pipo voi mennäkin uusintaan, kaulahuivista meinaan vielä tuunata hyvän! Mukavaa loppuviikkoa..
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
tosi erikoisen mallinen, helppo solmia, keltainenkin onnistunut. hyvä ostos...
Onpas ihana tyyli - rauhallinen, mutta kuitenkin jännä ja sopiva ripaus kirkasta väriä. Kiva on toi huivi. -M
toi on makee toi sun uus huivi! Ja niin sun näköinen ;D Kävin kanssa kattelemassa noi nettisivut ja siellähän olikin aika paljon kaikkea kivaa....sitä palkannousua odotellessa =D
kike
Hitsi, kitokset :) Onnistunut valinta siis! Toinen vaihtoehto on kyl jo harkinnassa, niin kätevä malli toi on..
muista mut, ennen kuin teet seuraavaa tilausta....tehdään kimppatilaus ;D
kike
Toi huivisuunnittelija kysyikin, jos haluan alkaa promota huiveja Suomessa. Näinhän se alkaa! Seurataan valikoiman kehittymistä :)
Lähetä kommentti