torstai 19. tammikuuta 2012

Suuhygienistillä

Sain lähetteen suuhygienistille maanantaisen hamppiskäynnin jälkeen. Olin lääkärin mukaan laiminlyönyt hampaiden hoitoa, koska hän totesi, että reiän alut voidaan pysäyttää huolellisella hoidolla ja fluorihammastahnan käytöllä, nyt jouduttiin kuitenkin yksi vanha alku paikkaamaan. Oli mennyt reikä kiilteen läpi. Tarkennuksena, käytän hammaslankaa joka ilta, mutta hampaani ovat aika surkeat ihan luonnostaan. No kokemus aina kannattaa, ja niinpä tilasin ajan hygienistin kynsiin.

Jo tiistaina kaveri, itsekin hyggari, kehoitti ostamaan Sensodyneä koska kuitenkin käsittelyn jälkeen hampaita vihloo. Joku toinen totesi samaa ja tyynnytteli vaan ettei itse käsittely välttämättä kovin paljoa satu, tosin sekin riippuen tekijästä. Tänä aamuna olin aivan varma, että käsittelyssä maatessani lasken sekuntteja kidutuksen loppumiseen ja astuessani ulos hammaslääkäristä huulieni välistä tuleva kylmä ilma vihloo niin, etten kykene kävelemään ulkona vaan joudun ottamaan taksin kotiin. Ja Sensodynehan oli tietty jääny ostamatta...

Nyt käynin jälkeen olen tyytyväinen ja helpottunut. Hoitaja selitti koko ajan tekemäänsä, vältti vihlottamasta turhia ja antoi vielä kotiin viemisiksi erinäisiä itsehoitouotteita hammasväliharjasta suuveteen, ruoan jälkeen olisi kuulemma parempi käyttää täysksylitolitabletteja. Siihen totesin, että se onkin hyvä idea, sillä kova purkan juhaminen saa leukanivelen särkemään. Lopputuloksena on ihan mukava tunne, tosin ei niin mullistava kuin ajattelin. Mutta ainakin tiedän, että nyt suuni on syväpudistettu eikä hammaskiveä ole enää edes ienten alla! Eikä vihlo yhtään :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

en olekaan koskaan käynyt suuhygienistilllä varmaan hyvä juttu...tommosen käsittelyn jälkeen ei haluaisi edes vettä juoda, ettei hampaat likaantuisi...