perjantai 27. heinäkuuta 2012

Loma alkoi, työ loppui!

kortti, joka paketin mukana annettiin kuvaa hyvin loma fiilistä ja matkan sisältöä

Tänään oli siis melkoinen päivä, viimeinen päivä ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani. Loma alkoi, se kestää kaksi viikkoa ja sitten lähden seikkailemaan sinne Australiaan. Työpaikasta oli irtisanouduttava, mutta puhuttiin kyllä, että tää on vain adios ei goodbye... Viimeisenä työpäivänäni työkaverit ojensivat minulle läksiäislahjana tämän survival kitin eli pajukepin nokkaan kiinnitetyn juuttiskäin, johon oli kerätty kaikkea tarvittava seikkailuani varten. 


Voitte kuvitella, että töistä kotiin päin kävellessä, keppi olalla ja säkki siinä roikkumassa, tuulen heilutellessa tukkaa tuli hymy huuleen ja niin huoleton olo kuin voi. On haikeaa jättää työpaikka, missä työtovereiden kesken on niin hyvä henki, mutta uuteen on kurotettava ja sisäistä ääntä kuunneltava. Tuntuu pirun jännittävältä, mutta samalla sika maneelta lähteä matkaan.

Säkin sisältä löytyi mitä hauskempia asioita: maailman kartta (round the world trip...), käsituuletin (sika kätsy), snorkkeli (Iso valliriuta, täältä tullaan!), uimarengas (hihihii), keltaista kynsilakkaa (Uuuu!), hiusten uv-suojasuihketta (kätevää), pieni samettinen stressinpoistaja (ihqu, lähtee maskotiksi matkaan), salmiakkia (mums), antiseptisiä laastareita (en tiennyt näitä olevankaan), vesipedon suihkugeeliä (mikä keksintö!!), kuivashampoota (hemmetin hyvä idea) ja macaroneja (AH!). Aivan mahtava läksiäislahja, kiitos vielä työkavereille kun luette tätä tekstiä!


Kotona oli pakko verrata reissumiehen selviytymispakettia ostamaani rinkkaan, kumpikohan olisi mukavampi ottaa mukaan... Rinkkani vetää 65+10, ja siis litraa eikä kiloa niin kuin joku päivä töissä mainostin. 75 kilon rinkka olisi jo painavampi kuin minä itse, et eiköhän se 75 litraa pitäis riittää. Vaikka sikäläiseen talveen matkatessa ja lämpötilan silloin laskeutuessa yöllä nollaan, on kamaa jo alussa pakattava melko laaja repertuaari. Pitkiä kalsareita unohtamatta...


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hauskaa lomaa. onpa mukavat työkaverit, kun keksivät noin mainioita tavaroita,...

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa lomalaisten rentoon jouk-
koon. e.