keskiviikko 27. elokuuta 2014

Game on!


Niin sitä itse kukin alkaa etsiä sitä kadonnutta aikaa... Alunperin etsin toki kultaharkkoa, jonka äitini joskus osti minulle lahjaksi. Painoa harkollani on ehkä kymmenen grammaa eli kyseessä ei ole kadotettu kilon Tobleron-pötkylä vaan hyvinkin huomaamaton palanen jalometallia. Ja niin sitä etsivä löytää kaikkea muuta kuin etsimänsä, tällä kertaa kaivoin pölyn keskeltä Game boy-pelikonsolini.


Melkoinen tuuri oli käynyt, kun ei patterit olleet poksahteneet laitteen sisään vaan jaskoivat pyörittää pari kierrosta tätä Mario&Yoshi-peliä. Idea on jäjestellä samat palat päällekäin, jolloin ne häviävät ja pelaaja saa pisteitä. Ken eksyy reitiltään luokseni, voin näyttää mikä pelistä oikeasti tekee mielenkiintoisen, nyt tyydyn fiilistelemään miten kaikki äänimaailmatkin palautuivat samoin kuin vikkelä pelityyli. Minkä nuorena oppii... Kyllä se palautuu kuin pyörällä ajo, jostain selkärangasta.


Tennistä voi pelata kaksin, jos vaan löytyy toinen pelaaja, laite ja pelikasetti. Piuha laitteiden yhdistämiseen mulla on. Mutta ai että sitä aikaa ennen kaikkia älylaitteita, kun uutuuksia odotettiin Suomeen kuin kuuta nousevaa ja parempia konsoleita tippui ehkä parin vuoden viiveellä nykyisen kilpajuoksun sijaan. Tai nythän voi miettiä, että kaikki on jo keksitty, uutuudet eivät niin hetkauta. 80-luvulla pohdittiin intoa täynnä, että kuvittele mitä ne vielä keksiikään! Ja vitsit olin ylpeä Game boystani!


Parit seikkailupelit minulla oli myös, Mikin vaarallinen jahti ja Tiny Toonsin seikkailut. Ja huom, made in Japan. Siksi ne ovat kestäneet jo 20-vuotta ja edelleen pyörii. Tetris ei koskaan ollut suosikkini, tuo Godzilla oli järkyttävä virheostos ja Kid Ikaruksessa harmitti, etten koskaan tajunnut mihin pelissä lopulta pyrin. Kertokaahan, jos osaatte.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

joo muistetaan ja äänet kans....