lauantai 27. syyskuuta 2014

"Mitä jos" on hemmetin vahva tunne

Maailmassa on vahvoja tunteita kuten rakkaus, viha, pelko ja inho. Näitä tunnustettuja tunteita. Niiden sekoituksesta kumpuaa mitä jos-tunne. Mitä jos on sekoitus epävarmuutta, varmuutta, rakkautta ja vihaa, epävarmuutta ehkä eniten, harmitusta tai kaihoa. Se peittoaa rakkauden, vihan ja pelon tai se yhdistää niitä kaikkia. Ja monia muitakin tunteita. Se on mielestäni hyvin privaatti tunne, hyvin subjektiivinen ja henkilökohtainen. Mitä jos on universaali mielen pistos, joka saa meidät joko toimimaan järkevästi tai kahjosti, harmittemaan mennyttä tai pähkäilemään tulevaa.

Pohdinta mitä jos-tunteesta alkoi, kun kuuntelin 25-vuotiaan ystäväni ajatuksia elämästään. Mitä jos hän ei olisikaan sopinut muuttavansa kimppakämppään vaan odottanut hetken ja hakenut sen sijaan Vaasaan koulutukseen. Ja OMG, mitä jos hänet olisi valittu siihen koulutukseen! Missä hän olisi nyt? Tuli fiilis, että asia vaivasi kaveria niin pahasti, että hän pohti myös, että mitä jos hän vain irtisanoutuisi kimppakämpästä, hakisi koulutukseen ja lähtisi katsomaan mitä se koulutus elämälle tekisi. Mitä jos vaan lähtisi? Oikeastaanhan hän mietti, että mitä jos palaisi ajassa taaksepäin ja ottaisi sen yhden askeleen toiseen suuntaan. Katsoisi mihin se vie. Kannatan! Mitä jos menet ja tsidut, takas pääsee aina. 

Jossain tilanteessa muut ehkä näkevät, ettei siitä - suhteesta, työpaikasta tai mahtavasta ideasta - tulisi, olisi tullut mitään, mutta jos sitä ei ole päässyt edes kokeilemaan, mitä jos valtaa ja kalvaa. Tekisi mieli kysyä mitä sinä harmittelet? Mitä jäi tekemättä, mikä olisi potenttiaalisesti muuttanut koko elämäsi kulun? Itse olen pysähtynyt välillä miettimään, mitä jos olisin valinnut kelloseppäkoulun yliopiston sijaan. Olisin ehkä toisessa elämän tilanteessa, vaikka oikeasti olisin luultavasti vain toisessa työpaikassa ja tuntisin toisia ihmisiä. En olisi käynyt vaihdossa, tai ken tietää, asuisinko Sveitsissä ja minulla olisi joka tapauksessa vahva ranskan kielen taito. Niin tai näin, elämäni on ollut jännää. Ei tarvitse kaiholla mitä jossitella ainakaan juuri sitä valintaa. Tai miksi sitä muutakaan.

Töissä kaveri pohti kuullessaan Australian reissustani, miten oli tavannut miehensä 18-vuotiaana, saanut pahan pistoksen vauvakuumetta ja ryhtynyt heti perustamaan perhettä. Kaveri kertoi saaneensa toki kaiken ja juuri sen mitä oli halunnut, mutta pysähtyvänsä välillä miettimään missä olisi, jos olisi valinnut toisin. Mitä jos hän ei olisikaan tavannut miestään niin aikaisin tai ainakin mitä jos he eivät olisi perustaneet perhettä niin nopeasti. Mitä jos yksi tai potentiaalisesti loputon määrä sattumia ja valintoja olisi mennyt toisin? He saattaisivat olla aivan eri elämäntilanteessa tai sitten he olisivat aivan samassa tilanteessa kuin nyt, kulkeneet siihen vain eri kautta. Lapset saattaisivat olla pienempiä, he saattaisivat olla onnettomampia. Mitä jos-tunteen vaivatessa pitäisi pysähtyä paitsi pohtimaan hyviä niin myös huonoja mahdollisuuksia. Tai sitä onko olemassa kohtaloa, oliko näin määrätty tapahtuvan vai olenko tosiaan ihan itse aiheuttanut tämän vain omilla valinnoillani.

Konditionaali eli isi-muoto on mielestäni tyhjää jossittelua. "Oiku olis kiva". Mitä jos on enemmän. Se on negatiivista, se on positiivista, se on suurta ja pientä. Se kalvaa, se polttaa, se palkitsee. Se voi musertaa: mitä jos hän ei olisi lähtenyt juuri sillä kellon lyömällä, mitä jos se auto olisi juuttunut punaisiin valoihin edellisessä riteyksessä. Jos mitä vaan muuta olisi tapahtunut, eikä yliajoa. Mitä jos näin oli tarkoitettu käymään? Hesarissa juuri kerrottiin miten Mazdan tarina olisi voinut loppua ennen alkuakaan, jos perustaja ei olisi kiirehtinyt parturiin ensimmäisenä asiakkaana Hiroshiman atomipommin aamuna kello 7.30 ja siten ehtinyt tarpeeksi kauas pommin pudotessa parturiliikkeen lähelle hieman aamu kahdeksan jälkeen. Jos hän ei olisi tehnyt näin, Mazdaa ei ehkä olisi tai sitten olisi joku toinen automerkki! Tiedämme vain toteutuneen ja voimme leikkiä ajatuksella mitä muuta voisikaan olla, mutta emme mielestäni kuitenkaan voi tietää mikä kaikki olisi toisin jos. Kun olisin tehnyt toisin, olisin ehkä toisaalla. Mutta missä, sitä en voi tietää. Jossain paremmassa paikassa tietty, siksihän me mitä jossia rakastammekin. Tähän hetkeen kai sillä haetaan helpotusta ja pakotietä, jossitelemalla siitä toisesta todellisuudesta. Siitä missä kaikki vaan ehkä olisi niin toisin ja niin paljon paremmin.

Alkaako tuntua turhalta tämä pohdinta? Loputontahan se on, kun kaikki on teoriassa mahdollista ja jokaisessa hetkessä on niin monta valintaa. Elämä on valintoja, täynnä mitä jossiaJokainen hetki on mahdollisuus, jokainen valinta on mitä jos-asia. Vain toisen tai yhden monesta voi saada, joten kun alat todella miettiä elämääsi mitä jossina, et pääse alkuunkaan, kun sinun on jo pakko tehdä joku mitättömältäkin tuntuva päätös. Yhtä hullua kuin on miettiä niitä isoja valintoja, jotka on jo tehty, on alkaa miettiä jokaikistä pientä asiaa. Kuitenkin pieni asia on voinut vaikuttaa isoon. Ehkä valitsit kimppakämpän, koska juotuasi kahvia teen sijaan, oli mielesi sinä aamuna hieman ylivilkas etkä osannut ajatella asioita loppuun asti. Tärkeintä olisikin mielestäni tajuta olla hetkeen ja elämään tyytyväinen, sillä jos jotain hyvää niin jotain pahaakin, miten vain kaikki on tai olisi mennyt.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

jossittelussa tulee vaihtoehtoja punnittua, olisiko se yksi sen hyvistä puolista??????