Mitäs tässä

Totesin viikko sitten, että voi tuntea itsensä aikuiseksi, kun odottaa firman pikkujouluja kiihkeämmin kuin itse aattoiltaa! No ne juhlat olivat - ja hauskat olivatkin, tuli nähtyä Tallink Siljan uusin, Baltic Queen, syötyä hyvin ja tanssittua aamuun - ja menivät. Nyt onkin aika alkaa odottaa sitä aattoiltaa, yhtä kiihkeästi kuin aina ennenkin. Jouluradio on kai jo avattu netissä. Joulumenua ei kuitenkaan voi enää maistella, ei ainakaan hetki sitten kehumassani Brasserie Eirassa. He ilmoittivat tänään Facebookissa lopettaneensa toimintansa. Jään kaipaamaan, syvästi. Kuten varmasti muutkin paikassa käyneet.

Toinen odotuksen aihe on kahden viikon päästä alkava Berliinin matka. Joulutorit, marsibaanit ja Glühwein aloittavat kauniisti joulun ajan nautinnot. Nämä lomapäivät menevät vielä palkattomana vapaana, mutta ensi vuonna nautin sitten palkallisista. Minullehan tulee työsuhteeseen joulukuun lopussa päivän katkos loppuvan määräaikaisen ja alkavan vuorotteluvapaan välille, joten sain vastata kysymykseen haluanko tähän asti kertyneet lomat rahana vai vapanaa. Ensin tokaisin, että vapaana tottakai. Sitten vilkaisin kännykän näyttöön ja näin taustakuvana killuvan Zenith El Primero 1969-kellon ja mietin hmm, miksei rahanakin... Illalla onneksi järki voitti taas, vapaanahan minä ne haluan. Kyllä sitä pitää ottaa aikaa, kun vaan saa.

Kulttuurielämyksellisyydestä huolehti keskiviikkona Q-teatteri, mihin tupsahdin itsellenikin yllätyksellisesti katsomaan Ihanat ihmiset-näytelmää. Työkaverin seurueesta yksi sairastui ja mulle tarjottiin mahdollisuus paikata tilanne, kappale oli Nytin arvostelun perusteella kuulosyanut niin kiehtovalta. Minna Haapkylä on lavalla kyllä karismaattinen, mutta hieman ulkoaosaava. Ja teki hän ranskaa puhuessaan yllättävän prepositio virheen. Muista näyttelijöistä pidin paljon, ja etenkin pidin juonesta. Se ei avautunut heti katsoessa eikä kotiin bussilla ajelllessa, mutta yön aikana ja seuraavana päivänä löysin siitä tyhjää elämää elävästä parista jotain samaistumispintaa samoin kuin nuoremmista roolihahmoista paljon niin kutsutusti kadehdittavaa. Miten voidaankin ajautua siihen jamaan, että tämä on hyvä ja sitten lomalla ehditään elää. Tai siihen jamaan, että ollaan niin vieraita ensin itselle ja lopulta myös toisilleen... Jos saatte lippuja esitykseen, niin sietokyvyltään kiroilun ja huumeiden käytön kestävät 20-50-vuotiaat passittaisin pohtimaan nykyteatterin kiemuroita Etu-Töölöön.