Seikkailu Pietariin ja takaisin

Hei taas! Nyt on se odotettu ja pelätty Pietarin matka ohi. En ole siis koskaan hinkunut Itärajan taa, mutta tämä risteilytarjous oli niin lyömätön, ettei sitä voinut olla käyttämättä. Perjantaina kyllä näytti matkalle pääseminen vaikealta, kun kaverini soitti minulle kolmen aikaan, ettei laivaa näy satamassa, vaikka sen olisi ollut määrä olla kiinni jo kahdeksalta aamulla. Totuus paljastui sitten lähtöselvityksessä: paatti oli päässyt lähtemään myöhässä Pietarista kaupunkia suojaavan tulvaportin auettua vasta perjantaina aamulla yön myräkän jälkeen ja se kiinnittäisi Helsinkiin 16.30. Uusi lähtöaika Pietaria kohden oli 22.30. "Toivottavasti keksitte jotain tekemistä tällä välillä, laivaannousu alkaa puoli kuusi" oli virkailijan kommentti. Me painuttiin Verkkokauppaan viihtymään.

Ajan täyttyessä hilattiin kamamme hyttiin ja lähdettiin tutustumaan laivaan. Buffetin illalliskattaus oli myöhästymisen takia siirretty puoltatoista tuntia myöhemmäksi, mutta ruokalistaa lukiessa oli jo ilo ylimmillään. Käännöskukkaset kukkivat villeinä ja matkajännitys sai minut nauramaan kippurassa.

Miten olisi pannukakkuja lihalla, tunkkaisia vihanneksia Aasiasta tai jälkiruoaksi korvapuusteja (saksalaisessa versiossa kyllä syödän marjasalaattia) ja luvataanpa jotkin valikoimasta korvata ihan itse pääkokilla! Myös leipävalikoimassa oli hilpeää luettavaa:

Nämä listat eivät ihan pitäneet paikkaansa, mutta yleisesti ruoka seisovassa oli melko ok ja valikoima laaja. Alkupaloina oli kylmiä kaloja ja lihoja kuten ruotsinlaivoilla, lämpimissä ruoissa oli paras vaihtoehto pidättäytyä venäläisen keittiön tuntemissa antimissa, muuten tuo tunkkainen saattoi olla lautasen sisältö. Jälkiruokapöytä oli sitten taas onnistunut juustoineen kaikkineen, mutta kahvista kyllä nousi tukka pystyyn ja värjäytyi mustaksi! Hanaviinit ja olut kuuluivat myös illallisen hintaan. Itse en ruoasta maksaisi 29euroa, varsinkin kun lauantaina söimme laivan italialaisessa ravintolassa parasta pasta carbonaraa, mitä olen hetkeen maistanut 9euron naurettavaan hintaan. Sinne suuntaisin uudelleen, jos tälle laivalle vielä eksyisin.

Pastaravintolassa ja sen vieressä olleessa kasinossa ja "ravintolamaailmassa" oli muuten alkuperäisiä lasimaalauksia ja sisustusta, mitä muistan ajalta, jolloin laiva lipui vielä Silja Finlandian nimellä. Hyvin ovat paikat kestäneet kulutusta ja aikaa!

Loppu perjantai-ilta meni sitten sitä lähtöä odotellessa ja sen takia iltaohjelmakin oli tavallista rauhallisempaa, ainakin verrattuna lauantai-illan tanssi- ja musiikkiesityksiin ja seuraleikkeihin, joita aikuiset venäläiset ilmeisimminkin tykkäävät leikkiä. Mutta sitä ennen se lähtö, joka tosiaan tapahtui tasan kello 22.30, aika uskomatonta.

 

Siellä ne aikuiset leikkii...

Pelipöydät oli vielä perjantain alkuillasta tyhjiä, mutta lähdön jälkeen rulettipöydässä istui yksi herra jäätävät pinot keltaisia pelimerkkejä edessään...

Lauantai aamuna heräsimme aamiaselle tuon yllä näkyvän ravintolan toiseen kerrokseen. Tarjolla oli eilisiä kaloja, mutta munakokkeli oli maistuvaa, hedelmät tuoreita ja kahvi nyt sopivan mustaa lyhyen yön poispyyhkijäksi. Tänne siis palaisin, ja söisin mahani täyteen toistekin. Vaikka suolaisiksi vakuutetut, muka tuorejuustolla täytetyt letturullat paljastuivatkin makeiksi ja rahkalla täytetyiksi (hyviä tosin olivat ja ilmeisen aitoja) tai pekoni lämmitetyksi kinkuksi, mitäs niistä, pikku vikoja! 

 

Seven seas on illalla buffetravintola ja aamulla aamiaishuone. 

 

Keulaikkunoista näkyy jo Pietaria.

Nämä tuolitkin muistan! Nostalgiaa, me halutaan nostalgiaa...

Pietarin jättimäisen sataman läpi livuttiin omalle paikallemme. Kannella tosin ihmettelimme, mihin kapteeni meinaa meidät parkkeerata, kun putkia ei näy missään. Aikataulussa tasan 10.30 paikallista aikaa saavuttiin myös Pietariin ja seurattiin venäläisiä matkustajia autokannelle ja sieltä ennen muita risteilymatkustajia ulos passintarkastukseen, joka ei ennakkoluuloistani poiketen kestänyt tuntia vaan reilun vartin. Passiin leima, harasoo ja minidösään keskustaan kuljetettavaksi. Eremitaasi jäi ensi kertaan, mutta hyvinkin siistiä keskustaa, Nevski prospektiä ja Iisakin kirkkoa ihailtiin ulkoa ja sisältä.

Satama oli stylen funkkistyylinen.

Pietarin kirkko ja upeat kattomaalaukset ja malakiittipylväät. Ei ihme, että rakentamiseen meni aikaa.

 

Eremitaasi näytti jo näin sisäpihalta niin massiiviselta, että se jäi ennakkosuunnitelmista poiketen katsastamatta.

 

Nevski Prospektia.

Asiat hoituivat useassa paikassa englanniksi tai vähintään elekielellä, kahviloita oli kaupungissa runsaasti ja sääkin oikein matkailua suosiva. Siinä se päivä sitten hujahti, ympäri dallatessa, kuusi tuntiakohan me jaksettiin ja sitten hypättiin viisumivapauden myöntämisen edellyttämään shuttlebussiin ja kiidettin takaisin satamaan.

Illalla oli laivalla vielä aikaa sen ihanan pasta-annoksen jälkeen ihailla venäläistyylistä uuden vuoden ja kai vähän joulunkin koristelua, käydä taxfreessä hakemassa pakollinen vodkapullo pakastimeen piilotettavaksi sekä muistella vähän lisää tuttuja juttuja laivan yksityiskohdista.

Summa summarum, hyvällä hinnalla voisin harkita uudelleen laivalle lähtöä, mutta mieluiten käväisin Pietarissa keväällä päiväseltään ja varaisin koko vierailun Eremitaasin koluamiseen. Nopeaan visiittiin ja uuden elämyksen hankkimiseen laiva taas on ihan ykkönen!