perjantai 13. lokakuuta 2017

Tyrsky

Ajatukseni tyrskineet vasten sinua
kuin syksyinen meri rantakallioon.
Allasi jotain pysyvää,
katsot horisonttiin vakaana.

Otteeni joka kerta kirpoaa,
vetenä valun päältäsi.
Pakenen,
taas pauhulla palaan.
Vastausta en saa,
sitä odotankokaan.
 
Haluni on nähdä, kokea, pyrskähtää, vaahdota...
Jos et voi mukaani lähteä,
jää paikallesi, 
jylhänä.
 
Minulla ei mennyttä, ei perustaa.
Ei vielä pohjaa, 
mille haluaisin rakentaa.
Vain nykyisyys ja vaihtuva olemus.
 
Muovaudun,
kunnes laannun,
kulkeudun pois.


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

ihana runo....