Tutustuttuani
psykologiaan olen oppinut, että aivoissa syntyy
päivittäin 6000-7000 ajatusta
halusimme tai emme. Evoluution ja hengissä pysymisen takia suurin
osa näistä ajatuksista on väritykseltään negatiivisia.
Negatiivisten ajatusten takana on idea hengissä selviämisestä. Jos
viidakossa jää paistattelemaan päivää ja kuorimaan appelsiinia
auvoisana, ei kauaa tarvitse keskittyä auringon kauneimpaan
säteeseen, kun valon peittää pantterin lihaksikas olemus. Aivojen
tehtävä on siis ollut pitää meidät varuillamme vaarallisessa
maailmassa, jossa peloilla on ollut elintärkeä tarkoituksensa taata
hengissä selviäminen mahdollisimman monelle lajimme edustajalle.
Pelko on myös yhtä tyypillistä eläimillä kuin se on ihmisillä.
Kaikki pelkäävät voisi sanoa, kysymys vaan on mitä me pelkäämme
ja rajoittaako se elämää.
Nyky-yhteiskunnassa
vaaroja on huomattavasti vähemmän eikä saalistaja vainoa
jokaisessa kadunkulmassa. Autoilijatkin yleensä noudattavat
liikennesääntöjä ja merkkivaloja. Vaikka appelsiinia kuoriessasi
sattuisitkin astumaan ajoradalle punaisen palaessa, saatat toki tulla
tällöin yliajetuksi, mutta yhtä suurella todennäköisyydellä
autoilija ainakin yrittää painaa jarrua ja väistää. Pelko on
siis yleistilana melko tarpeeton, mutta aivot jatkavat silti
negatiivisten ja hengissä selviämistä palvelevien ajatusten
tykittämistä samaa tahtia kuin kolme tuhatta vuotta sitten. Ei
siis ihme, että ahdistaa, kiristää tai pelottaakin aika ajoin
aivan ilman syytä, se on pään mekanismi pelastumisen
varmistamiselle. Mutta se pelko, mistä se loppujen lopuksi kumpuaa
ja mitä se oikeastaan on?
Nykyisin
tarvitsee pelätä harvaa konkreettista asiaa, joten ihmiset
pelkäävät tulevaa, epävarmuutta, kuolemaa tai henkilökohtaista
bankrorttia. Pelko reaktiona on toki luonnollinen ja yleensä
tervekin, se pysäyttää miettimään tai aktivoi toimimaan
hetkessä, mutta pitkittyessään se suojaa pelkääjää lopulta
vain elämältä itseltään. Pelossa on jotain samaa kuin
odotuksessa. Se on tietyllä tavalla inhimillistä, mutta absurdia,
ja siihen on niin tottunut, että se pitää vireessä eikä sitä
oikeastaan edes tajua. Se kuuluu elämään. Mitä
jos sitä ja mitä
jos tätä tuo ajattelijalle vain
tunteen kaikkeen varautumisesta. Ei sitten paha päivä yllätä,
voidaan miettiä. Mutta jos, kuten odottamisessa, jää ne hyvät
elämättä? Jokin jännä kokematta… Ja ei konkreettisena
aivojen tuotoksena pelko onkin vain pahimman odottamista eikä
yleensä suinkaan pelkoa oven takana raameja hakkaavan
kirvesmurhaajan alta pakoon pääsystä.
Pelko
liittyy elämänjanoon, mietin taannoin töistä lähtiessäni.
Samaan aikaan mietin odottamisen olevan elämää ohituskaistalla.
Pelko suojaa ja tuo turvaa niin absurdia kuin se onkin, se tuo
tuttuutta. Mutta miltä ihmiset hakevat suojaa? Oikeasti. Omilta
ajatuksiltaan on minun veikkaukseni. Miltä muultakaan, sillä aivoja
ei saa sammutettua edes unessa vaan ne suoltavat kivaa ja ei niin
kivaa ohjelmaa tajuntaamme 24/7. Varautumiseenhan ne tähtäävät,
koska ympäristössämme ei ole alituiselle varautumiselle tarvetta.
Uhkatilanteita ei yksinkertaisesti ole enää alati läsnä.
Pelko
voi tunteena olla myös monen muun tunteen taustalla, sillä se on
primitiivisyydessään hyvin alkukantainen ja hallitsematon. Eikä
sitä sinänsä tarvitsekaan hallita, kunhan sen ilmenemismuodot
kuten ylivarovaisuuden tai ylihuolehtimisen tai minkä vaan omaa
elämää rajoittavan tai tekemistään turhaa kaitsevan pohdinnan ei
anna hallita elämäänsä. Pelko on joillekin hyvä syy jättää
tavoitteet saavuttamatta ja elämänsä elämättä, vaikka pohjalla
olisi vain epämääräinen epävarmuus mahdollisesta
epäonnistumisesta. Paljon epä-sanoja, paljon mahdollisesti täysin
turhaa pelkoa.
Pelolla
tehdään myös paljon bisnestä. Pelkoa on kiva käydä kokemassa
leffassa, silloin pelko vain kutittaa, ei naulitse. Oveen on ehkä
mahtavaa asentaa turbo-turvalukko ja mökille kännykässä soiva
hälytysjärjestelmä, koska pelko omaisuuden menettämisestä tai
tuhoutumisesta on aina yhtä kamala. Extreme-lajit nostavat myös
suosiotaan, onhan pelon hallittu tunteminen vaikka pienkoneen ovella
ihan cool fiilis, kun maahan saapuessaan voi kehua kavereille
hypänneensä laskuvarjolla. Leffan ja hypyn kanssa pelko vahvistaa
kokemusta, tekee siitä ainutlaatuisen. Kodin ja mökin suojaamisessa
pelko on ehkä ennemmin sitä suojautumista tuntematonta vastaan.
Itse olisin valmis maksamaan pelosta kokemusten muodossa, mutta olen
päättänyt, että jos joku tarvitsee kotoani kymmenen vuotta vanhan
tietokoneen tai viisitoista vuotta vanhan kahvinkeittimen, niin siitä
vaan. Se pelko on selätetty.
3 kommenttia:
pelotonta kevään jatkoa kuitenkin.....
Kirjoitit "Se on tietyllä tavalla inhimillistä, mutta absurdia, ja siihen on niin tottunut, että se pitää vireessä eikä sitä oikeastaan edes tajua." Sanoisin, että pelko on ennemminkin eläimellistä. Kuten myös kirjoitit, pelko on luonnollinen reaktio silloin, kun kaikki outo on potentiaalisesti vaarallista. Eikö ihmisen kehittyneellä älykkyydellä pitäisi oikeastaan pystyä kontrolloimaan tuota primitiivireaktiota?
Pelko primitiivireaktiona on itse asiassa myös rasismin taustalla. Jos joku tai jokin on outoa, se on potentiaalisesti vaarallista ja siten torjuttavaa. Kysypä vaikka tuolta tyypiltä, joka tappoi eilen kymmeniä perjantairukoukseen kokoontuneita muslimeja Christchurchissa? Jos haluamme olla humaaneja ihmisiä, meidän tulee torjua tuollaiset primitiivireaktiot.
Pelko on matelija-aivojemme tuote, en siis usko, että sitä kukaan oppii säätelemään. Ja ken oppii, kärsii siitä myöhemmin. Tunteet voi haudata, muttei niitä pakoon pääse. Samoin on pelon kanssa. Se on reaktio. Ja auttaa varmasti syvemmälle omaan itseen.
Primitiivireaktion torjumisen kannalla en myöskään ole. Rasismi varmasti ponnistaa pelosta, mutta eikö silloin tulisi kannustaa ymmärrykseen pikemminkin kuin pelon tukahduttamiseen.
Lähetä kommentti