Ajatus, ja elokuva

Vaikka ajatus on teko, ajatus itsessään ei vielä saa mitään tapahtumaan. On ryhdyttävä toimeen, jos haluaa ajatuksensa toteen!

Täytän puolen vuoden päästä kolmekymmentä ja kriisiä odotellessa olen usein katsellut taaksepäin. Miettinyt mitä olen tehnyt, saanut aikaan, mihin suuntaan olen itseäni kipparoinut. Muilta olen saanut kuulla tehneeni hauskoja juttuja, mutta myös ihmetyksiä. "Kuvittele, siihenkin ihmiseen tuhlasit neljä vuotta." Ei ihmiseen voi tuhlata yhtään vuotta, ei hetkeäkään, ellei kyseessä ole väkivaltainen hullu. Liioin ei kokemukseenkaan, kunhan siitä osaa napata kirsikat itselle. On niin äärettömän mielenkiintoista pitää silmät ja käsivarret avoinna kaikelle. Aika syntymästä kaksikymppiseksi menee pitkälti kasvamisessa. Kaksikymppisestä kolmeenkymppiin tekee virheitä, uskaltaa erehtyä, paranee vaikka mistä ja uskaltaa vaikka mitä. Elää elämänsä toivottavasti irrallisinta aikaa, epävarmuutta, josta nauttii, vaikka kärsii. Ja lopulta tajuaa nauttineensa nautinnosta kärsimisestä sekä kärsimyksestä nauttimisesta. Saahaavoja, joista saatuja arpia joskus koskettaa kiitollisena. 20-30vuotiaana kerää ja hahmottaa arvojaan, testaa niitä, panee ne käytäntöön ja näkee niiden tallautuvan. Kolmikymppisenä on sitten jotain minkä kanssa lähteä liikkeelle, rangan tai rehevän puun. Jotkut kiertävät toki metsässä lopun elämänsä, mutta kun silmät saa auki niitä ei enää metsän vihreydeltä voi ummistaa.

Mietin juuri tarjoilenko tämän välipalan usein liian raakana? Pitäisikö pureskella enemmän, vai onko näissä joskus teillekin palaa purtavaksi?

xxx

Pieni leffa-arvostelu lopuksi. Tänään oli vuorossa Potîche, suomennettuna Aivovaimo, jossa hymyillään leveästi ranskalaiselle hierarkiayhteiskunnalle, jossa vaimo on kotona ja miehellä rakastajatar. Tässä elokuvassa mies jää kotiin ja vaimolla on rakastaj(i)a. Puvustus, lavastus ja näyttelijävalinnat osuvat nappiin, mutta menevä juoni kulkee hieman liian kovaa eteenpäin. Silti, kun toinen on kunnossa, toinenkin marssii hienosti vierellä. Kyseessä on näyttävyyttä tarjoava viihdeleffa, jota yleensä ranskalaisia elokuvia kaukaa kiertävän ei tule välttää. Kerrankin pääsee yhdestä ovesta sisään yhteiskuntaan huumorin valelemana. Tässä ei turhaa pillitystä katsota, eikä tylsistymisestä ole pelkoa!