Leffa oli ylevästi tämän vuoden Oscar-voittaja, mykkäfilmi The Artist, joka kertoo mykkäfilmisankarin uran kuihtumisesta äänikuvien vallatessa katsojien sydämet ja lompakot. Itse tarina ei makuuni hirveästi istunut, mutta kokopitkä non-verbaalinen elokuva oli kokemus sinänsä. Jännintä oli leffan alussa huomata keskittymisen hapuilevan ensin ja suuntautuvan sitten hiljalleen ja aivan uudella tavalla, kun puheraidan tilalla oli pelkkää musiikkia ja tapahtumat piti keksiä näyttelijöiden eleistä ja ilmeistä, ja osaksi musiikin rytmistä. Se oli lyhyt herätys ilmeistälukuun ja ihmisen kykyyn hoksata asioita pienistä vinkeistä. Pitäisi useamminkin seurata maailmaa ilman ääniä, hiljaisuus on ihanaa. Seuraavan mykkäleffan voisikin sitten katsoa ihan ilman musiikkia!
Tuo toinen kulttuurisuorite on 9 kuukautta laukussa hautunut pokkari. Ostin sen viime vuonna Akateemisen kesäalesta, ja nyt, tänään viimeistelin sen lukemisen. Frédéric Beigbederin L'Égoïste romantique on juuri niin erikoinen kirja, kuin vaan ranskalaiset voivat olla. Se on fiktiivisen kirjailijan päiväkirja noin kahden vuoden ajalta. Päivämääriä ei mainita, ainoastaan päivien nimet, joiden alle päähenkilö kirjaa ylös tapahtumia, tekemisiään, havaintojaan ja mietteitään, joskus sivun verran per päivä, joskus vain yhdellä lauseella asian todeten. Tätä kirjaa lukiessa saa hymähdellä hyville oivalluksille, mutta ranskalaista kulttuuria olisi hyvä tuntea nimittäin kirjasta haihtuu puolet hauskuudesta, jos ei tunne kulttuuria ja ajankohtaisia tapahtumia 2000-luvun alusta. Minultakin valui varmasti hukkaan paljon, enkä tuskin edes osannut kaivata hävittämästäni puoliakaan, en vain hogannut... Mutta kirjan loppuun lukeminen on aina palkitsevaa ja tuntuupa hyvältä päästä lukemaan viimein joulun lahjakirjoja! Nyt ei auta hautoa niitä yhtä kauaa luettavana-tilassa.
1 kommentti:
eräs katsoja nukkui puoli filmiä, toinen kaipasi värejä,musiikki ei aina pysynyt tahdissa muuten jännä kokemus...
Lähetä kommentti