lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kävely drinkissä, vain sateenvarjo puuttui

Kevät tuntui jo niin läheiseltä, joten huomiseksi lupailtu takatalvi tuntuu ihan petokselta. Pitäisi vaan muistaa, ettei ole kuin huhtikuun alku... Ihan normaalia on pääsiäispyryjen ihmettely, ja pääsiäinen on tänä vuonna vieläpä aikaisessa. Tukholman lumettomuuteen tämä takatalvi-veto on kuitenkin hieman harmittava, valitettava jos sallitaan. Näinkö pohjoisessa todella asumme... Mutta se siitä, ja voisihan jopa toivoa lumilupailujen olevan pelkkää aprillia. Harmi, että ennustukset on julistettu jo viikon kuluessa. Toisaalta tossa pari päivää sitten kahlatessani valkoisessa sohjossa metsätiellä, mistä lumi ei todella ollut ehtinyt vielä sulaa, tuli mieleeni kuva kahlaamisesta huurteisessa Pina Colada-drinkissa. En ole vielä saanut hileistä kookosdrinkkiä, mutta ensi kerralla baarissa sitä voisi yrittää tilata sellainen, sulkea silmät ja tuntea jalkojen kastuvan varhaisen kevään lumisulassa. Aivan kuten ruskeaksi värjäytyneessä lumessa sutiessa, voi kuvitella kävelevänsä rantahiekalla. Mansikkamargaritassa en ehkä haluaisi kokeilla kävellä, ties millä lumi silloin olisi värjäytynyt. Saati sitruunahileessä, tarttuisi drinkin "tuoksu" takuuvarmasti kenkiinkin! Halvat on huvit, kun antaa mielikuvituksen avautua.

Ja tähän lisättynä, en aio aprillata ketään huomenna! En ketään en millään, en pidä siitä tavasta. Samalla taktiikalla epäilen kaikkia uutisiakin huomenna, voi kuka on tällaisenkin huvin meille keksinyt? Wikipedian mukaan päivä voisi olla lähtöisin Ranskasta, miinus siitä heille mikäli näin on. Nyt suuntaan uunin ääreen, mistä nousee iltapullan ihanaiset tuoksut. Mitäs sitä lauantaina muuta kuin ylitöitä ja leipomista. No ens lauantaina ainakin rauhaa, rakkautta ja jotain pientä menoakin!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ei tullut 25:tä astetta miinusta, pidän sitä aprillipilana vaikka päivä olikin väärä niinkuin annoit ymmärtää....

Anonyymi kirjoitti...

Aika erikoinen näkökulma tuo drinkissä tarpominen, mutta aika osuva ja herkullinen. :) -M