sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Sukujuhlintaa

Pistelin tässä aamukahvilla suklaa kakkua, palan hedelmäpiirakkaa säästän päiväkahville. Muuta ei tänään varmaan tarvitse syödäkään! Hyvää liian isojen kakkujen ostossa on ehdottomasti seuraaviin päiviin jatkuva nautiskelu kakkujen vielä parantuessa muutaman päivän vetäytyessään. Pakkaseen on tarkoitus myös pakata muutamat siivut, mutta tämän aamuisen jälkeen voi olla ettei pakkaseen ehdi muruakaan.

Hedelmäpai vaniljakreemisisällöllä ja muropohjalla.

Kenya suklaakakku, jossa on suklaata yllä, päällä ja välissä. Tummasuklaamoussea, tryffelikreemiä, suklaakakkupohjaa, minttuun vivahtavaa lisuketta. Molemmat kakut Ekbergiltä.

Hieno fiilis kyllä kerätä ihaan muutamaa ihmistä vaille koko suku yhteen juhlimaan ja juttelemaan, 21 yhteensä. Suolaisena tarjottavana oli kaksi piirakkaa, parsakaali-kinkku-parmankinkku ja vuohenjuusto-aurinkokuivattu tomaatti-pinaatti-punasipuli. Maut onnistuivat, ensi kerralla pitää vaan muistaa tehdä pellillisen täytteestä tarpeeksi paksu ja mehukas, ettei piirakka kuivu. Menekkiin nähden leipomukse taisivat kuitenkin ihan onnistua! Hieman tuotekehittelyä ja seuraavalla kerralla onnistuu vielä paremmin!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

pitää paikkansa maut paranevet ja imeytyvät seistessään jääkaapissa seuraavaan päivään, tosi on, nam nam...