Jep, eli kävelin tutun työmatkan ja jäin nojailemaan kiviaitaan, sillä olin tapojeni mukaisesti aikaisin perillä. Pian kundi kyllä ilmestyi kulman takaa ja antoi, pitkän vahvan halauksen, mitä olin jo ehtinyt odottaa. Sitten juteltiin, käytiin läpi sosiaalista statusta, muunmuassa lapsia on jo. Lisäksi puhuttin iästä, jota oli minun tappiokseni kertynyt viisi ylimääräistä vuotta, olin siis se vanhus. Ja järkytyksen pystyi lukemaan tyypin kasvoilta, oli kuulemma varma että olisin ollut hänen ikäisensä. No juttu jatkui vielä hetken. Ei ollut käynyt koskaan ulkomailla, ei. Eikä haluakaan. Diipadaapa. Ja sitten piti lähteä duuniin ja tuli se viimeinen halaus...
Sen olisin vielä ehkä tajunnut, jos tyypin kädet olisivat eksyneet vain kevyesti pakaralleni, mutta aamuvarhaisen totuus oli toinen. Hän todella kokeili, puristi kankkujani, molempia ihan antaumuksella ja olisi varmaan tuonut kädet rinnoillekin, ellen olisi estänyt. Voihan elämä herra rakennusmiestä!!! Ei liene yllätys, että kolmannet treffit, ne aiotut kahvit jäi nyt väliin. Mutta toivotaan, että romantiikka ei maailmasta ole kuitenkaan kokonaan kuollut. Jäi kuitenkin arvoitukseksi, mikä minussa oli kiinnittänyt alunperin hänen huomionsa. Ehdotin oliko se raitapaitani. "Joo..." empi kundi. Jeps, eli tais ollakin se paidan sisältö. Ympyrä on sulkeutunut ja sinetöity.
1 kommentti:
kokemus vanhojen muistojen arkistoon....
Lähetä kommentti