Elokuvan alku herätti todellisuuteen. Siinä kuvattiin jokaiselle suomalaiselle tuttua tilannetta: vanha pariskunta saunoo, mies pesee vaimonsa selän, ja vaimon lähdettyä kuivattelemaan kuvataan herraa vaipuneena omiin ajatuksiinsa lauteilla istuessaan. Korutonta, hyvin korutonta. Elokuva jatkuu seuraten lukuisten miesten puhdistautumista elämänsä suuresta tragediasta, jonka he kertovat läsnä olevalle kylpijäkaverille - sekä katsojalle. Yhdellä on kuollut lapsi, toisella vaimo ei anna lasta tavata, kolmannella vaimo on hukkunut, neljäs on menettänyt äitinsä, viides ajanut miehen päälle tavarajunalla... ja kaikilla tunteet nousevat pintaan tragediaansa kerratessaan. Iloisiakin tarinoita mahtuu mukaan, mutta enemmän elokuva pyrkii koskettamaan. Ja kertomaan meille suomalaisille, mitä jo tiedämme suomalaisuudesta, ja siitä kliseestä, että miehen on vaikea itkeä. Se tulee myös vahvasti esille, että jokainen juo saunan jälkeen olutta pullosta. Ja kaveriaan kuunteleva suomalainen ei halaile ja hyväile vaan nyökkäilee ja tuijottaa eteensä keskittyneesti.
Poistuin teatterista kovin tyhjä tunne mielessä. Suomalaisille leffa tuntuu syöttävän sitä kuvaa, mitä luulemme tietävämme suomalaisuudeksi, ja muille jotain outoa stereotypiaa. Minkälaista kuvaa meistä taas maailmalle ollaan viemässä?
1 kommentti:
ei kai se kuva meistä suomalaisista miksikään muutu saunalla tai ilman!
Lähetä kommentti