Tänään kävimme ystävän kanssa Ateneumissa katsomassa Helene Schjerfbeck-näyttelyn. Huh, taas on Atski onnistunut aivan naulan kantaa, niin hieno on tämä näyttely ja niin hienoja ovat mestarin taulut! Näyttelyyn on koottu Ateneumin sivujen mukaan laajin milloinkaan järjestetty Schjerfbeckin tuotannon esittely ja tämä takaakin runsaan ja kattavan katsannon taiteilijan teoksiin ja tyyliin. Todella hienoa on muunmuassa nähdä kaksi versiota samasta taulusta, joista toinen on maalattu 1890-luvun nurkilla ja toinen 1920-luvun jälkeen, maalarin jo löydettyä oman tyylinsä. Ensimmäinen on kuin valokuva, toinen varjo siitä - ja näissä pareissa varjo on aina hätkähdyttävämpi. Kun kiertää näyttelyn oikeaan suuntaan eli lähtee ovilta oikealle, näkee parhaiten ajan kulumisen tuovan oman ilmaisun löytymisen ja tarkentumisen. Alussa hän tekee erittäin hyvää työtä, mutta lopussa hän on mestari.
Mielestäni Schjerfbeckin tauluissa, etenkin hänen myöhemmällä iällään tekemissään teoksissa kuvatut esineet tai ihmiset aivan hehkuvat maalauksissa. Hän osaa kuvata yksinkertaista asiaa, kuten lukemassa istuvaa henkilöä, pelkistetysti ja samalla puhuttelevasti, katsojaa puhuttelevasti. Alussa hänen tyylinsä maalata katse on hyvin tutkiva ja samalla toteava, intensiivinen ja tarkka. Myöhemmässä tuotannossa silmät muuttuvat sumuisiksi ja isoiksi, mutta näin mallin katse vain avautuu katseen intesiteetin säilyessä. Myöhemmin maalatuissa tauluissa myös suun viiva on jännittävä, hyvin moderni, kulmikas ja punainen, rajauskynällä piirretyn oloinen. Vau! Väripaletti on hennon vaalea tujun punaisin yksityiskohdin ja tekniikka saa taulut näyttämään kuin sumun läpi katselluilta, ja silti tarkoilta. Myöhäinen tyyli ei tarjoa enää niinkään tarkkaa kokonaisuuden maalausta vaan taidokasta yksityiskohdilla kerrontaa; herkkää, mutta selkeää, pohtivaa, syvästi ilmaisevaa linjaa.
1 kommentti:
mistä oikein keksit noi adjektiivit tauluista, asiantuntevaa arvostelua kuin hesarin kulttuuritoimittajalta. täyytypä käydä näyttelysssä....antels
Lähetä kommentti