Meripelastus Helsinki, tässä Rautauoma

Kundikaverini harrastaa meripelastusta Helsingin meripelastusseurassa. Seuralla on kaksi partiointiin käytettävää alusta ja kaksi nuorten koulutukseen käytettävää venettä. Tänään pääsin kokemaan mitä on olla osa pelastusvene Rautauoman miehistöä. Kyseessä on Matosaaressa (Jollakseen kannaksella yhtyvä saari)  asemapaikkaansa pitävän seuran isoin laiva.

Meripelastusseuran logo.

Ennen merelle lähtöä tehtiin lähtötsekit, joihin kuului muunmuassa koneen ja apukoneen tarkastukset. Parempi, että auttajalla onkin paikat kunnossa...

Siisti konehuone.

Ensimmäisenä suuntasimme Matosaaresta ulkokautta Kustaanmiekkaan ja siitä seuraamaan meneillään ollutta Viaporin tuoppi-purjehduskilpailua. Puisia purjeveneitä riitti, mutta ihailu loppui lyhyeen, kun saimme tiedon apua tarvitsevasta Vuosaaren suunnalla. Saapuessamme lähemmäs luultua autettavaa, oli vika saatu jo korjattua ja me vapauduimme muihin hommiin.

Vihreäpojaisella lautalla voi risteillä Kaunissaareen, Aurinkolahden kerrostaloja taustalla.

Päällikkö päättikin käyttää hyväksi laiturin septintyhjennyspaikkaa, jossa saimme vessatankit tyhjiksi. Tämän jälkeen olikin jo päiväkahvin aika, Vuosaaren venekerholle siis!

Venekerhon ranta on ahdas ja aallontekokielto luonnollisesti voimassa.

Vuosaaresta koukkasimme hakemaan lisää miehistöä Matosaaresta ja suuntasimme siitä Hevossalmen kautta Suomenlinnaan syömään.

Hevossamen silta avataan kaksi kertaa tunnissa, puolelta ja tasalta.

Tähystyspaikalla.

Suokiin mentiin hetkeksi kaijaan kiinni ja lämmitettiin ruoat pentterin mikrossa.

Tässä pöytä ja pentteri alamessissä, pöydästä kääntyy tarvittaessa ylimääräinen sänky tai paarien kuljetukseen sopiva alusta.

Ruoan jälkeen oli vuorossa kiekaus ulommas merelle. Kurvasimme Uunisaaren ja Harakan välistä etelään ja laskimme ankkurin sopivan matalan löydyttyä. Kolme meistä meni, minä mukaan lukien, harjoittelemaan pelastuspuvuillauintia. Ulompana oli jo sen verran merenkäyntiä, että meressä uiminen tuntui aivan mahtavalta! Pidin vain Rautauomasta lasketusta köydestä kiinni ja kelluin aalloilla. Voisin kuvitella, että lintunakin kelluisin aina räpylät kohti taivasta sen sineä ja pilviä katsellen...

Perinteinen peräaaltokuva jäi ottamatta, mutta sivuikkunan läpi näkyi muhkeita pärskeitä molemmilla kyljillä. 28 solmun nopeus niitä riitti nostamaan.

Ulapalta kurvasimme taas Matosaareen ja seitsemän tunnin purjehdus oli paketissa. Yhtään pelastuskeikkaa ei päivän aikana ilmaantunut, mutta hyvä niin. Loppuillasta vaihdettiin sitten pienempään ja testattiin nuorisokoulutusvene Tampin konetta.

Tähän kuvaan on päivä hyvä lopettaa.