perjantai 8. marraskuuta 2013

Onko sallittua sanoa, nauttivansa työttömyydestä?

Saanko myöntää nauttivani tästä hetkestä, kun ei illalla ole puristava kiire nukkumaan tai aamulla suihkuun? Kun voin valvoa leffaa katsoen, toteuttaa itseäni keskellä päivää ja käydä aamulenkillä kaikessa rauhasssa. Saan kai sanoa niin, koska minulla on silti pyrkimys työllistyä? Käytän aikani hyödyksi, pohdin enkä syrjäydy. Ainakaan tietoisesti. Olen mielestäni ansainnut vapauden, sillä kaikesta huolimatta herään joka aamu 8.15, käyn lenkillä ennen aamupalaa enkä jätä mitään näkyvää kiveä kääntämättä työnhaun suhteen. Enhän... Elän oikeastaan kuin olisin töissä. Se, mitä teen puolen päivän jälkeen, työnhaun loputtua, on sitten omaa aikaani vai mitä? Voin vaikka nauttia lenkkimakkaralta maistuvasta kahvistani tai selata nettikauppoja - mitään ostamatta, toki. Tai singahtaa kaupungille kaveria tapaamaan. Mutta saako työttömyystuella ostaa erikoiskahvin? Tai matkustaa Ruotsiin? Elämäähän tämäkin aika on, odotusta, toivomista, yrittämistä, mutta elämää.
Jotenkin tästä kun osaisi ottaa kaiken irti, kehittyä ja olla avoin. Tämähän olisi mahtava tilaisuus keksiä se, mitä oikeasti haluaa, kun on kerrankin aikaa! Kolme kuukautta tätä on nyt kulunut, mutta kuten lehdet kirkuvat, kaikki ottaa nyt aikansa.

Kun sitten hypätään kymmenen vuotta eteenpäin, saanko silloin sanoa nauttivani vaikka myyjän ammatista ja toteuttavani itseäni vapaa-ajallani tarpeeksi, niin ettei koulutukseni, maisterin arvoni, hämää minua yhtään? Tai saanko jämähtää työelämässä turvalliseen vakuutussihteerin ammattiin, vaikka minulla olisi koulutuksen takia mahdollisuus, koulutuksen suoma oikeus ja vastuu edetä vaikka miksi johtajaksi. Voiko kaikista tulla johtajia? Haluavatko kaikki johtajiksi? Mielestäni eivät. Ja niin monesta ei edes ole johtajiksi! Työkkärissä on kyllä oikeus kieltäytyä koulutusta vastaamattomista töistä, mutta omasta halusta sellaisia voi ottaa vastaan. Pestauduttuani Hullujen päivien myyjäksi tokaisi kaveri Facebookissa "Maisterina työllistyt?". Niin, että olisiko mielummin pitänyt jäädä kotiin istumaan?! Ja pitämään rimaa ylhäällä??!! Ihme ajattelua. Ja joulukukat saa kans tulla ostamaan multa. Voitte vaikka asioida ranskaksi, niin voin tuntea olevani koulutusta vastaavassa työssä.

Vakituista työtä hakiessani totesin viimeksi haluavani jotain, missä vaaditaan koulutusta. En ole päästänyt siitä vielä irti, mutta paneehan tämä odotus pohtimaan asiaa laajemmin. Vuoden vaihteeseen annoin silloin itselleni aikaa, kaksi kuukautta vielä. Ja kuten Hesarissa haastateltava totesi, usein humanisti vain odottaa työhakemusta, jossa haetaan humanistia. Niitähän ei tunnetusti ole eikä tule. Ympyrä sulkeutuu. Miksikäs sitä halusikaan yliopistoon mennessä? Tai sitä ennenkin...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

kyllä se vielä aukee,työpaikanovi, odottelua...