lauantai 5. marraskuuta 2011

Marraskuu, ja pikkujoulukausi avautui


Kyllä, meillä oli eilen työpaikan pikkujoulut ja näin avautui pikkujoulukausi omalla kohdallani. Tuntui hieman aikaiselta jouluun nähden, mutta ilta oli muuten täysiosuma. Ohjelmassa oli buffet-ruokailua ja Satnd up show Apollossa. Ihan hyvin Sedu on saanut vanhan leffateatterin muovattua yökerhoksi, mutta showta ykkössalin parvekkeen toiselta riviltä katsoessa tuli edelleen mieleen kuin eilinen se viimeinen näytös, jonka kyseisessä leffassa kävin katsomassa. Pääasia kuitenkin, että paikkaa on säilytetty ja käytössä. Ja missä käytössä! Illan show oli aivan hulvaton! Sami Hedberg osaa todella asiansa samoin kuin shown muutkin kolme koomikkoa. Vieläkin naurattaa... On se, kun yhdessä ihmisessä yhdistyy näyttelijä, imitoija, komedienne ja loistava lavapersoona. Huh! Show jälkeen vaihdoimme juhlimaan yhden läheisen työkaverin läksiäisiä Tigeriin. Bailausta siis loppuilta ja piilarien jäljiltä punottavat silmät nyt aamulla...

Keskiviikolta jäi ilmaan kysymys onko monikäyttöisin öljykangastakki vai kipparitakki? Yön nukuttuani olin varma valinnastani ja marssin torstaina tekemään ostoksen Unioninkadun Kaptenskaan. Valinta oli Barbourin klassikko. Siinä viehättää rento, mutta silti siisti yleisilme, vedenpitävyys, mahdollisuus irralliseen välivuoreen ja huppuun, klassisuus ja lopulta myös kipparitakin yliklassisuus. Tulin siihen tulokseen, että mielummin katselen kundeja kippareissaan itse pukeutuen jotenkin muuten stylesti.


Seuraavaksi lähden testaamaan takkia kaupunkikävelylle. Kauppahallin takana Vironaltaassa on 13.30 alkaen meripelastusalusten kokoontuminen Pyhäinpäivän ja sen kunniaksi järjestetyn alusparaatin loppuhuipennuksena. Taidankin ensin hurauttaa spåralla Kippoon hakemaan forzen yogurtia, he nimittäin mainostivat Facebookissa olevansa auki myös tänään! Siitä on sitten helppo dallata Kaartinkaupungin läpi aluksia katsastamaan.

Mukavaa pyhää kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kiitos toivotuksesta, samoin. tosi tyylikäs takki ja jos vielä saa välitoppavuoren niin on kaksi käyttöä, jess...wa

Anonyymi kirjoitti...

hei, toi takki on makee!! Ja kiitos eilisestä! =)

Kike