Svenskaa oikein ja väärin

Heija! Hieman kului aikaa, oli vain pakko hiljentyä, kun ei ollut yhtään mitään sanottavaa. Nyt olisi sitten sanottavaa, ja jos sanottavani kirvoittaa mietteitä, niin taas on kommenttiboksi auki. Mielipiteitä kehiin vaan. Olen nimittäin kiinnittänyt huomiota töissä suomenruotsalaisten suhtautumiseen toiseen äidinkieleensä. Olen duunissa, missä molempia kotimaisia on aina välillä osattava. Virallisia kirjeitä lähtee puolin ja toisin, puheluita tulee ja soitetaan. Minulta kysytään apua ranskaksi, virallisissa tilanteissa. Autan vilpittömästi ja mielelläni, vaikka kysyisivät joka päivä. Minun kysyessäni apua toisin päin, kääntääkseni lauseen suomesta ruotsiksi vastauksena saan nopeaa muminaa ja kehoitus kääntyä netin tai valmiiden kirjepohjien puoleen. Olen kokeillut kysymyksen asettamaista tasan kaksi kertaa, molemmilla kerroilla vieläpä eri ihmiseltä. Salamana olen kuitenkin saanut saman vastauksen, sinne nettiin ja tietojärjestelmniin vaan.

En voi ymmärtää, itse suomenkielisenä, mikä nihkeys ja ilo on olla auttamatta kielellisissä asioissa? Samaan juttuun en ole törmännyt työtoverimme kanssa, joka on vapaasta tahdostaan opiskellut koulu-uransa ruotsiksi, mutta joka on alunperin yksikielinen, suomen kielinen. Hän ymmärtää omaavansa ainutlaatuisen taidon, jonka avulla auttaa meitä kanssatyöläisiä, tehdä elämästä niin paljon helpompaa. Minäkin käännän tekstiä minkä osaan  ja mistä kielestä osaan, se on hauskaa! Mutta miksi toisille omalla äidinkielellä auttaminen on niin pirun tahmeaa?! Meidän kaikkien suomalaisten toki tulisi osata ruotsia. Me kaikki toki osaammekin ruotsia. Kun kysymme vahvistusta epävarmaan tilanteeseen, näemme kuitenkin nyrpeää naamaa. Voi video! Jos me olemmekin siellä ankkalammikon reunalla, kylmässä maailmassa ei naamalle kuitenkaan tarvitse sitä pyhää vettä roiskia...

En vihaa silti ketään, kysyn. Tietääkö kukaan vastausta? Tämä on mielenkiintoista!