Paivakavelylla

Kavin tanaan vahan tuulettumassa vaellusreitilla, joita kaupungissa on joka lahtoon. Taas pitaisi vaan olla auto, jotta paasisi parhaille apajille, mutta olipahan 200 metrin nousu jyrkannetta sen laelle jo ihan mukava suoritus ja maisemat varsin palkitsevat.

 

 

Tata kuvaa ottaessani nousu ja lasku oli tehty, ja kavelin joen vartta hostellille.

Lammafarmilta vuoristoon

Tällä kertaa oli sitten tuuria HelpX-isäntäperheen suhteen. Hyppäsin tiistaina aamujunaan ja perillä keskipäivällä minua odotti oikea Aussi-mum! Puhelias perheenäiti otti minut halauksin vastaan ja toivotti tervetulleeksi perheeseen. Farmilla oli keritseminen menossa, puolet tilan 4000:stä lampaasta oli kerittävänä ja minun duunini oli lakaista lattiaa jokaisen kerittävän lampaan välillä. Oli maneeta päästä katsomaan hommaa aivan vierestä ja itse asiassa kokeilla sitä itsekin! Sain keritä (yritin tarkastaa miten keriä verbi taipuu, mutten löytänyt vastausta!) kahta lammasta, hakea lampaita sisään vajaan ja "järjestellä" niitä keritsemiskarsinaan odottamaan toimenpidettä, hakea lampaan toimenpiteeseen ja vaikka mitä, niin no muniakin hain kanalasta. Ja rouvan kanssa teimme joka päivälle uuden jälkiruoan, nyt sain myös tehdä sen juustokakun ilman uunia... Siitä tuli helakan pinkki ja hurjan makea tekele!

Yhdessä lampaassa on yllättävän paljon villaa ja kerittäessä se leikkautuu irti muodostaen hienon, ohuen ja seittimäisesti yhdessä pysyvän "taljan". Talja kerätään sitten lattialta ja heitetää putkista tehdylle pöydälle, jolla villan laatu tarkastetaan ja villa putsattaan. Niin sainhan myös kerätä taljoja lattialta ja heittää niitä pöydälle, ja istua lämmittävissä ja pehmoisissa villakasoissa. Yksi osa lammasfarmin vuotta tuli siinä katsastettua.

Tänään oli keritseminen ohi ja aika vaihtaa paikkaa. Onneksi rouva suositteli tunnin bussimatkan päässä olevaa The Grampianssin vuoristo ja luonnonsuojelualuetta. Ehdin tänään rentoutua hostellilla ja muunmuassa katsastaa seudun rikasta eläimistöä. Ohessa kuvia läheisellä urheilukentällä ruokailevista kenguruista! Muutamalla oli poikanen pussissaan ja pussin suusta pilkisti ohut häntä tai nenän pää. Täällä vietän aikaa sunnuntaihin, maanantaina sitten mustikkafarmille. Ei duuni lopu!

Great Ocean Road

Huh, mikä päivä! Kävin tänään katsastamassa Victorian osavaltion kuuluisimman nähtävyyden, pitkin etelärannikkoa mutkittelevan Great Ocean Roadin. Tie on vankivoimin rakennettu maisemareitti, joka mutkittelee todella henkeäsalpaavien maisemien läpi. Koko reitin koluamiseen tarvittaisi pari päivää, me ehdimme noin puoleen väliin päiväretkellämme, mutta ehdimme hienosti nähdä reitin varren päänähtävyydet kuten 12 apostolia eli meren, tuulen ja ilmaolosuhteiden muokkaamat kivipaasit, rannikon tärkeän majakan ja paljon kertakaikkiaan upeaa rantaviivaa, mereen vyöryviä laidunmaita ja tiheää metsää. Merikin oli kuin minttukastiketta. Ensin se vyöryi rantakalliota kohti, jäätyi sitten ohiliitäväksi hetkeksi vahvaksi vaahdoksi ja pirstoutui rannan seinäjyrkkää kalliota vasten sulaen taas yhdeksi pehmeäksi sametiksi. Järkyttävän ihanaa...

Osuipa reitille myös täysin luonnollinen koaloiden asuinalue. Siinä missä näin Raymond Islandilla 19 koalaa, täällä oli yhdessä puussa yksinään kymmenen otusta. Onnistumme bongaamaan myös emon poikasineen sekä lehtiä ahmivan uroksen. Must-kohde Etelä-Australiaa kiertävälle! Ohessa kuvia reitin varrelta.

Muuten alkaa olla Melbournen tärkeimmät nähtävyydet katsastettu ja huomenna suuntaan uuteen HelpX kokemukseen, lammasfarmille, missä on 4000 lammasta. Duunailen siellä perjantaihin, pitäkää peukkuja, että selviän niiden kikkarakarvojen kanssa...

Melbourne

Tänne asti on nyt päästy. Toivo hyvästä säästä kariutui heti ekan illan jälkeen, nyt on taas keväisen tuulista, sateista ja viileää. Mutta kyllä sitä ehtii elämässä hikoilla, vaikka voisi kyllä luulla suomalaisen välttävän kylmää viimeiseen asti.

Kaupungista tuli heti kättelyssä hyvä fiilis, joka on kestänyt. Tämä paikka on täynnä väriä, tyyliä, ihmisiä ja elämää. Elämä ei selvästi ole yhtä rentoa, iloista ja turistiorientoitunutta kuin Sydneysä, mutta mielenkiintoa ja katseltavaa riittää enemmän (katseltava ei tosin viittaa ainoastaan nähtävyyksiin vaan myös erikoiseen silmänruokaan). Kaupoissa on jänniä, värikkäitä vaatteita, rakennuksissa hullunkurisia koristeita ja taidegallerian seinä voi olla puhallettu kuin ilmapatja. Tämä on vähän kuin Rotterdam Hollannissa; tiilitalon päältä vyöryy yhtäkkiä vihreää limaa ja metron uloskäynnin katos on punasävyisten kuutioiden rytmittämä.

Kaupunkiin voi tutustua ilmaisen turistispåran kyydissä, jonka testasinkin, mutta mielummin kulutan päivät kävellen. Hieman ylös ja alas mäkisiä katuja, välillä iisin hintaisia sushirullia (2-3dollaria viiden sentin pötkö) tai höyryävä pasteija. Kamera valmiiksi... Myönnän, että olen vain paistatellut päivää täällä, niitä auringon säteitä mitä pilvien läpi on siivilöitynyt. Maanantaina kurvaan bussin kyydissä Great Ocean roadille ja sen jälkeen alkaa työn tai uuden Helpparipaikan metsästys ihan todenteolla. Ihmeellinen matka tällainen, joka ei lopu viikon parin jälkeen vaan jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu...

Muualla vihdoin :)

Farmi jaksoni on nyt ohi ja tunnelmat varsin ristiriitaiset! Minulla oli oikein kivaa, sain uusia kokemuksia, tutustuin aitoon maataloelämään ja nautin kaksi viikkoa ilmaisesta sängystä ja ruoasta työpanostani vastaan. Tässä hommassa on vaan se pulma, että vieraan tulisi osata lukea isäntäänsä melko hyvin ja lähteä kälppimään oikeaan aikaan... Minä olin kahdella tapaa ahne: halusin kokemuksia ja duunattavaa sekä halusin ilmaisen ylöspidon. En halunnut lähteä ensimmäisen viikon jälkeen, en uskonut ettei työpanokseni olisi oikeasti arvokas, vaikka rouva välillä vihjaili lähiseudun matkailunähtävyyksistä ja soitteli hostellihuoneiden ja järviristeilyjen hintoja palveluntuottajilta. Olisi kuitenkin pitänyt tajuta! Ei minua itketetty ole, mutta hieman kurja fiilis tulee, jos tuntee, ettei tekemäänsä työtä arvosteta tai kokee jäävänsä ulkopuoliseksi porukassa. Oppina tästä: vaikka alussa luvataan työtä moneksi viikoksi eteenpäin, ole aina valmis pakkaamaan säkkisi ja suuntaamaan muualle, kun ilmasto isäntäperheessä alkaa viilentyä... Ja huolehdi, että pakoreitti on selvä! Täällä vähänkin syrjemmässä, ei bussit kulje usein, jos ollenkaan, ja tarvitset luultavasti kyydin juna/bussi-asemalle.

Ja ole ahne vain mukaville kokemuksille:) Olen saanut kolme uutta kutsua helpx:n kautta, yhteen ajattelin alustavasti tarttuakin. Mutta ennen sitä yritän etsiä palkallista työtä Melbournesta tai Adelaidesta. Tälläisella matkalla ei saa antaa vastoinkäymisten lannistaa vaan ottaa ne kiitollisena vastaan. Elämässä tätä kokemusten pakaasia tarvitaan.

Ajankohtaisempaa on viikonloppuinen vompattispottailuni. Victoria ja muutenkin etelä Australia on vompattien eli nelinkontin kulkevien karvaisten 25kiloisten marsujen aluetta. Ne asuvat kauvamissaan pitkissä luolastoissa ja tällaista luolastoa, tai no oikeasti vaan luolaston lukuisia sisäänkäyntejä, "wombat holes", rouva usutti minut lauantaina tutkimaan. Alla näkyvät kuvat ovat farmin lähellä sijaitsevalta pieneltä metsäpläntiltä. On ihme, että puut pysyvät enää pystyssä!

Tassa muutama kolo... 

 Nyt taas olen Lakes Entrance-nimisessa paikassa Victorian Gipsland-piirikunnnan suurten jarvien alueella. Kavin aamulla kavelemassa kahden tunnin rantareitin, jossa kuljetaan tunti ensin jarvien puolella keskella metsaa ja toinen tunti takaisin pain meren puolella aaltojen jylistessa vieressa. Voin suositella kaikille poikkeamista isoista kaupungeista ja tutustumaan naihin pienempiin paikkoihin. Taallakin on varsin mainio hostelli (kuuluu YHA-ketjuun, joissa saa alennusta Suomen retkeilymajakortilla). Suosittelen ostamaan kortin ennenm matkaa, silla sen tuntuu saavan halvemmalla Suomesta! Autottomana tosin on hieman kurjaa ja tamankin aivan rantaa pitkin rakennetun mestan paasta paahan eli hostellilta turisti-infoon kavely vie ainakin sen tunnin. Eilen infossa kaydessani virkailijakin oletti minun tulleen autolla. No ei! Kavelin tuosta perhanan puskien lapi, kun ei jalkakaytavaa edes oltu rakennettu perille asti... Alla kuvia aamun kavelysta, huomaa etta valoa on runsaasti kun puhelimen kamera valoittaa kuvat noin yli. Ja on mullakin punaiset posket, vaikka hattu on ollu paassa. Siis levealierinen hattu myos mukaan tanne matkaaville!

 

Huomenna sitten Melbourneen, toivotaan mukavaa tuulta. Siella on ainakin sporia, ja ne ovat ilmaisia.

Tuulinen kevät

Toinen viikko farmilla on pian kulunut. Korjauksena edelliseen tekstiin jaamme aamupalaa viidellesadalle lehmälle, ja se on ollut myös tämän viikon aamurutiinia. Yöt ovat kevään saapuessa hieman lämmenneet, eikä alle viiden asteen olla enää menty. Illalla tv:tä katsellessakin on ollut melkein lämmin. Kevääseen kuuluvat tuulet vaan riivaavat ja pari päivää onkin ollut päällä kovan tuulen varoitus yli 100kilometrin tuntivauhdilla puhaltavista tuulista. Rouva on ainakin menettänyt yhden heinäsuojansa tuulelle, uusi maksaa 26 000dollaria... Eli halpaa huvia tama farmin pitaminen ei ole. Lehmien aamupalakin eli kerallinen heinaa maksaa sesongista ja heinan laadusta riippuen 60-100dollaria ja me jaamme lehmille joka paiva 12-14 rullaa tata hienaa. Alkaa nain sisalta pain katsottuna hahmottua tamakin ammatti tai oikeammin elamantapa seka syomani lihan alkupera!

Rutiinin lisäksi viikkoon on mahtunut jänniä kokemuksia. Maanantaina saimme seurata vasikoiden korvamerkintää ja rokotusta sekä isompien lehmien sarvien lyhennystä. Paljon ne pistivät kaikki hanttiin käsittelyssä, mutta koska yhdelläkin oli sarvi kasvamassa silmäkulmata sisään on toimenpide ilmeisen tärkeä... Maanantaina jahtasimme myös aidan väärälle puolelle eksynyttä vasikkaa, jotta saimme ahdistettua sen aitauksen nurkkaan ja työnnettyä aidan raosta emon luo oikealle puolelle laidunta. Siinä hommassa tuli nähtyä mihin olosuhteisiin nelivetomaasturit on tehty! Täällä karjaa ajetaan joko hevosten tai maastureiden avulla, rouva käyttää hommaan avolava-nelivetoaan. Siina sai pitaa kauhukahvasta kiinni, kun rouva painoi kaasua kumpuilevalla ja kuoppaisella laitumella, meno oli kuin parhaassa vuoristoradassa. Hyvä, että oli se kauhukahva ulottuvilla ja turvavyö kiinni!

Toisen kerran maasturin kätevyys nähtiin keskiviikon ketunmetsästyksessä, jota pääsimme seuraamaan lähietäisyydeltä maasturin kyydistä. Jännää katseltavaa se olikin, kun kymmenen ratsukkoa koiralauman ymparoimana kulkivat pitkin keltaista laidunta komeiden eukalyptuspuiden välissä. Saaliina oli kolme kettua, jotka ovat ulkoa tuotuina uhka Australian omalle eliostolle samoin kuin karjalle. Jahdin päätyttyä oli järjestetty antelias nyyttäri-kakkubuffet vaikka minkälaisten leivonnaisten kera.

 parempi kuva puutarhasta, missa joka paiva kuokin

Joka ilta ollaan seurattu paraolympialaisia, joissa tuntuu olevan todella paljon australialaisia urheilijoita kilpailemassa. En vain ole osannut vastata onko Suomi lähettänyt yhtään urheilijaa näihin kisoihin... Katsotaankohan niitä edes Suomessa? Big Brother tuli myos tsekattua eilen ja ihan sama meno tuntuu taalla oleva kuin Suomessa: haasteita, epailyksia toisesta talosta, haatoaanestysta ja nuoria osaanottajia. Hurjaa menoa siis.

Taman paivan ohjelmasta on myos mainittava, kavin nimittain laheisessa pikkukaupungissa Paynesvillessa kiertamassa Raymond Island-saarelle tehdyn koala-kierroksen. Koaloita on tuotu saarelle suojaan petoelaimilta, ja nyt siella voi kayda kavelemassa ja spottailemassa luonnonvaraisena elavia otuksia suoraan kotipuissaan. Puolen tunnin kavelun aikana nain 19 koalaa. Siella ne korkeallakin puun latvuksessa nukkuivat tiviisti huolimatta edelleen puhaltavast kovasta tuulesta. Allapari kuvaa saarelta ja viimeisena kuva kaupungista. Muita nakemiani elaimia tanaan oli muutama musta joutsen ja parvi pelikaaneja.

Seurava postaus tuleekin sitten eri osoitteesta, silla lahden jatkamaan matkaa uusiin seikkailuihin. Ensin on tarkoitus yopya yksi yo Lakes Entrance-nimisessa paikassa laheisten suurten jarvien seudulla ja sitten painaa Melbournen sykkeeseen. Kuulumisiin, toivottavasti paasen nettiin jo heti maanantaina!

Bairnsdalessa karjakkona

Mistähän sitä aloittais... Olen nyt viettänyt vajaan viikon Bairnsdalessa neljä tuntia Melbounesta itään lihakarjatilalla, rouvan ainut tulonlähde on tämä lihakarja. En ole aiemmin päässyt nettiin, sillä farmirouva ei käy kylillä kuin harvakseltaan ja talossa ei meille helppereille ole netinkäyttöön mahdollisuutta, siitä tämä hiljaisuus.

Mutta asiaan: jokainen päivä alkaa herätyksellä 6.30 ja klo 7.30 ajamme 300päistä lihakarjalaumaa ruokkimaan hetken ajomatkan päähän talosta. Rouva ajaa traktorilla heinäpaaleja aitaukseen ja me hätyyttelemme nälkäisiä eläimiä kauemmas paaleista päästäksemme kietomaan niitä ympäröivät muoviverkot auki. Välillä keräämme lantaa puutarhalannoitteeksi. Ja täytyy sanoa, että ekana päivänä hirvitti kävellä suoraan isojen lehmien sekaan! Onneksi kyseessä on kuitenkin lady-lauma, joka pelkää päästelemiämme kehoituksia pysyä erossa ruoasta niin kaun kuin me olemme paalin lähellä. Siinä hommassa menee noin tunti. Sitten tulemme takaisin talolle, juomme kupin teetä ja juttelemme.

Loppupäivä ruoka- ja teetaukojen rytmittämänä kuluu rouvan kahdella kasvimaalla kuokkien ja pihapiirissä olevia hevosia, lehmiä, koiria ja kissoja katsellen. Teetä juodaan paljon, ja ennen kuin sain tietää, että käyttämämme vesi tulee osin taivaalta, ihmettelin päivän niin lukuisia teehetkiä. Ihan hyvä se vesi onkin keittää ennen juomista!

Nukkuminen on myös oma lukunsa. Täällä Etelä-Australiassa se talvi siis on ihan totta eikä talo ole lainkaan lämmitetty! Lämpötilan laskiessa joinain öinä lähelle nollaa ja muinakin vähintään viiden asteen kieppeille, on vain kääriydyttävä neljän paksun peiton alle kuumavesipullon ja villasukkien kanssa. Aamulla herätessä sänky on ihanan lämmin, eikä tekisi millään mieli nousta ylös kylmään huoneeseen vetämään kalsareita jalkaan.

Mutta hieno kokemus tämä kokonaisuudessaan on! Kakadut, lorit ja pinkkirintaiset harmaat papukaijat lentelevät taivaalla kuin varpuset meillä ja niitä on hieno katsella ja kuunnella. Välillä ne pyrähtyvät puihin istumaan ja antavat tarkkailla itseään lähemminkin. En olisi ikinä uskonut katsovani papukaijaa vapaana omassa elinympäristössään niin läheltä. Viikon ajattelin täällä vielä olla, sitten voisi olla aika katsastaa työpaikkaa...

Alla pari kuvaa aamun ruokittavista ja maisemista, missä kuokin maata.