lauantai 3. joulukuuta 2016

Hyggee

Hei vaan, mistähän sitä syyskuun jälkeen jatkaisi. Moni suosittuihin blogi on hiljentänyt, tai lopettanut, en tiedä, eikö tämä ole enää muodissa? Etsitään ehkä aikaa itselle muualta kuin kirjoitetun ilmaisun maailmasta. Kirjoittamista on minulla kyllä ikävä, mutta aikaa en saa väännettyä kalenterista. Mä olenkin etsinyt itseäni ahkerasti kirjoista ja taivaan tähdistä. Luin viime kesänä pari elämäntaito-opasta (De Mellon Havastumisen ja Tollen Läsnäolon voiman) ja löysin ajatteluni uudelleen. Nyt kesän kiireiden kadottua syksyn viedessä purjehtijan harrastuksen, olen löytänyt itseni taas näiden kirjojen edestä. Ja täytyy sanoa, ettei kumpaakaan voi lainata eteen päin, ne ovat niin täynnä sivuhuomautuksia. Ne on hienoja opuksia, suosittelen lukemaan, pitämään mielen avoinna. 

Toisen ison siivun ajastani on vienyt tähtitieteellisen navigoinnin kurssi. Aijai, silläkin kurssilla tunnen kuin olisin tullut kotiin. Sukurasite on tehnyt tehtävänsä ja nautin suuresti numeroita vilisevän Nautical almanacin selaamisesta. Kurssin idea on opettaa suunnistamaan avomerellä tähtien, kuun ja auringon avulla käyttäen hyödyksi sekstanttia ja taivaankappaleiden laskettuja paikkoja taivaanpallolla. Minusta on kuva 15 vuoden takaa tämän ruotsalaisen seksitädin (kuten yksi purjehdustuttu asian ilmaisi) kanssa Helenan kannelta bongaamassa auringon alareunaa. Ensi kesänä mut voi ehkä jo bongata Löylyn edustalta haromasta Pihlajasaareen ja Harmajan väliin jäävää ohutta taivaanrannan kaistaa tämä instrumentti käsissäni. Missä olen kuuluu silloin kysymys, eikä taakse katsota vaan leikitään että ollaan jossain kääntöpiiri välisellä merialueella kaukana kotoa.

Tällainen puhelinluettelo aiheuttaa kummoisia intohimoja nyky tiistai-iltaisin.

Kävin taannoin myös Tennarissa katsomassa Yayoi Kusaman näyttelyä vanhempien kanssa ja tämä alla näkyvä teos on se, mihin olisin voinut jäädä asumaan. Paperilyhtyjen sisällä valot vaihtoivat väriä ja loivat peilien kanssa maagisia tunnelmia... Suosittelen kiiruhtamaan Tennariin ennen tammikuuta.
Tähän teokseen mä muutan!

Joulun aloitus on kans ihan käynnissä. Joulupuuro kiehuu juuri hellalla ja päivällä kävin taas leikkimässä mesenaattia Ornamon design joulumyyjäisissä Kaapelitehtaalla. Ostin tänä vuonna Lieko Designin piikikkäät korvakorut. Ornamon myyjäisistä löytyy aina yhdet korvakorut, jotka on pakko saada. Tämän kertaisten kanssa ei annetakaan poskisuudelman tai halata, menee muuten vastaanottajan poski punaiseksi. Ehkä Tinder-treffeille sopivat korut!

Niin ja Anssi Kelan keikalle heitin itseni ja pari kaveria.
Menoa, menoa, menoa. Se tyyppi osaa antaa itsestään kaikkensa! Lauloi yhden numeron sattumalta haetusta WIkipedia-artikkelista yksin kitaralla itseään säestäen. Tyylilaji oli punk, skitta akustinen ja artikkeli kertoi jostain suomalaisesta punk bändistä. Mitä viihdyttämisen taitoa. Omat skittailuni on tän kaiken ohella vähän jääny. Kai mua alko nyppiä, kun en oppinutkaan heti ja helpommin. Mutta tossa se instrumentti vielä on, nojaa seinään, odottaa kiltisti. 

Et tällästä menoa, eikä vieläkään Rooma-kuvia. Odotellaan seuraavaa inspiraatiota. Nyt jatkan lempiaussisarjani katsomista, ja se ei enää olekaan Master Chef vaan Kotiin takaisin. Ahhh, hygge lauantai-ilta vai mysigt niinku sano ruottalainen.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Versoavaa ruokaa

Eli Härkistä kokeilussa! Ja nyt voisin kyllä antautua kokonaan kasvikselle. En ole vielä muita lihankorvikkeita kokeillut, kun nyhtökauraa ei mistään ehdi löytää ja Mifu ei tarttunut vielä sormiin. Tää Härkis putosi ostoskoriin Prisman kampanjasta ja melkein unohtui jääkaappiin, käytin sen tänäänkin kaksi päivää parasta ennen päivän jälkeen. Oman valinnan eli vanhentuneen ruoan syömisen vaikutuksia odotellessa ylistän uutuuden makua, voi vau!


Vai olisiko juuri niin, että Härkis on juuri niin neutraalia, että säveltävä kokki saa laittaa itsestään kaiken peliin. Tossa hyvinkin "herkullisen" näköisessä kuvassa on thai-vaikutteinen Härkis-pannu. Jes! Punasipuli ja valkosipulia paistinpannulle, jonkun hetken kuluttua perään pussi pakasteherneitä ja mausteeksi hieman mustapippuria. Loraus vettä kypsytti herneet kivasti ennen kuin kippasin päälle härkiksen ja mausteet eli kalakastikkeen ja lorauksen soijaa. Lopussa raastoin mukaan vielä aavistuksen inkivääriä hetkeksi hautumaan. Kokonaiskokkausaika ehkä kymmenen minuuttia. Tää on mun Jamie Oliver hetki, kun valmistan jotain omasta mielestä sika hyvää alle aikayksikön.

Eikun kokeilemaan, ja sitä nyhtökauraa seuraavaksi!

torstai 22. syyskuuta 2016

Lucha Loco Korkeavuorenkadulla

Olen monet kerrat kävellyt Lucha Loco - ravintolan ohi ja ihastellut lämmintä valoa ja tunnelmaa huokuvaa pinetä meksikolaista, missä on iltaisin terassille asti väkeä. Kesäilta, Korkeavuodenkadun hyörinä ja herkullista ruokaa... Mikäs siinä! Minä pääsin testaamaan paikan vasta eilen, kun treffasime kaverin kanssa hyvän ruoan merkeissä.

Tässä pääruokamme, minulla lohitaco ja kaverilla falfelversio. Tacoja oli vain kaksi ja hinta 18euroa sai ensin kulmat kurttuun olihan kyseessä selvästi street food eli jonkin sortin pikaruoka-annos. Siis hei meillä on nälkä! todettiin. Mutta iskettyämme hampaamme kiinni lättyyn huolet unohtui. Täytettä oli runsaasti ja nykyään niin haluttuja suutuntumia ihanasti. Lohessa rouskuvaa pintaa, kastikkeessa kermaista pehmeyttä, yrteissä tuoretta fiilistä ja makuviaihteita läpi käsin syötävän annoksen. Pirskaus limeä päälle ja vau!
 
 Värejäkään ei annoksesta puuttunut. Silmää ja kieltä hivelevää, suosittelen poikkeamaan. Treffipaikkana Lucha Loco tuntuu myös olevan suosittu, mutta ainakin mun hitaalla syöntitahdilla toinen taco levisi auttamatta käsille ja melkein syliin. Askarteluhengessä siis syömään ja sormet ruokaan. Jännä oli myös huomata, miten sisustuksen kannalta paikka kallistuisi selvästi nopeaan syömiseen, mutta hintoja ja annoksia katsellessa kyseessä on ihan oikea ravintola. Ehkä tällaseen ei vaan ole tottunut Helsingissä...

Mutta takaisin ruokaan, nimittäin alkuruokaan. Niistä en ottanut - ehtinyt ottaa kuvia - kun nappasimme annoksista heti kiinni. Jaoimme ravintolan omatekoiset naco-lastut quacamolella ja avocadocevichen. Nachot: perfect! Ohuita, suolaisia ja rouskuvia. Quacamole taas oli valkosipulista ja herkullista. Avokadoceviche oli kuitenkin mielenkiintoisuudessaan tähtien arvoinen kokeilu. Cevichessä idea on raakakypsytys sitrusmehulla, Lucha Locon annoksessa avokado oli "kypsytetty" limemehulla, ja sen lisöksi liemessä maistui makea ja suolainen, chili ja sipuli, sokeri ja lime, granaattiomenan siemenet, korianteri, pehmeä avokado ja näiden kaikkien vinkeä liitto. Tämä olisi sellainen annos, mistä lempiohjelmassani Master chef Australiassa tuomareiden kulmat nousisivat ja ylistys makujen balanssista kuuluisi. Hinta 12egee ja suuruus juuri ja juuri jaettava, mutta suosittelen!

Roomasta on tulossa postaus, kun ehdin koneen ääreen kotona, silloin saan kuvia ladattua paremmin.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

High performance purjehduskilpailu

 
 
Vaikkei tässä ole mitään järkeä, herätä lauantaina ja sunnuntaina samaan aikaan kuin arkena, ilmottauduin jälleen mukaan purjehduskisojen järjestäjäksi. Tänä viikonloppuna oli HSSllä ensimmäiset koskaan järkätyt nopeiden ja pienten veneluokkien kilpailut. Osallistujiksi ei saatu houkuteltua yhtään nopeaa 49er tai 29er purjehtijaa, mutta itselleni uusina lajeina pääsin seuraamaan Open Bic kevytveneiden mittelöä, muutaman Techno purjelaudan toimintaa sekä kaikista mielenkiintoisimpana Moth ultrakevytveneiden suhaamista yöperhon tavoin ympäri Hernsaaren edustaa.
 
Tässä pari kuvaa eilisestä kisasta:
 
 Siinä se liitää!
 Mothit lähtölinjalla
 
Tänään aurinko paistoi ja sain kuvia lähempää venettä:
 
 
Mothit ovatkin syy miksi molempina aamuina kannatti nousta ajoissa. Itse veneen runko painaa runsaat 20kiloa, mutta materiaalien ja valmistustekniikan ansioista sen hinta nousee lähelle 30tuhatta euroa. Suomessa on tällä hetkellä vasta 17 moth-purjehtijaa, SM kisojen järjestämiseen tarvitaan 20 osanottajaa. Meillä noista 17sta oli radalla parhaimmillaan kymmenen eli melkoinen osuus pienen lajin harrastajista!
 
Veneet ovat saaneet nimensä paitsi rungon hyönteismäisen muodon myös sen pitämän äänen perusteella. Kun miehet, tämä on siis aikusiten raskas urheilulaji, suhahtivat lautakunta-aluksemme ohitse oli kuin iso yökiitäjä olisi päristellyt menemään. Tuulta nämä hökötykset tosin tarvitasevat, sillä on ensiarvoisen tärkeää, että ne pääsevät nousemaan plaaniin kahden "jalaksensa" päälle. Veden pinnassa uidessaan veneet eivät ole nopeampia kuin optimistijollat!
 
Toinen pienveneluokka oli kynämerkki Bicin valmistamat Open Bic paatit. Niillä kisaajat olivat aloittaneet purjehduksen vasta tänä kesänä, joten hyvin vetivät kaikki kahden päivän 11 lähtöä.
 
 
Yritin eilen vähän heittää taidetta pellin, Open Bic taustalla. 
 
Tänään sain veneet etualalle ja taustalle hieman meininkiä, Hietalahden telakalla valmistuneen aluksen. 

Lipuilla ja äänimerkeillä keskustellaan lautakunta-aluksesta kisaavien veneiden kanssa. Tässä alemmassa ollaan lähettämässä kahta veneluokkaa yhtäaikaa radalle ja lähtöön on vielä muutama minuutti.

 
Kirjurina minun työvälineeni olivat kynä ja lehtiö, ja espressoakin keittelimme. Melkoista luksusta aurinkoisena päivänä. Eikä syksyaurinko ole yhtään vaisumpi, sen tunnen naamasta! Saa nähdä kauanko tässä vielä purjehditaan. Kaksi kertaa on vielä ohjattuja treenejä ja sitten alkavat veneiden nostot ja syystalkoot. Tiiviin kesän jälkeen tauko tuntuu kyllä ihan hyvältä. Kun on mennyt joka ilta nukkumaan yhdeltätoista ja herännyt aamukuudelta, on univelka tällä hetkellä jo ilkeä krooninen kaveri, vaikka onhan tänä kesänä paljon myös saanut muutakin kerättyä kuin vajausta nukkumatin kanssa vietettyyn laatuaikaan. Ja on tässä jo haastetta pimeämpiin iltoihin tulossa, nimittäin avomerilaivurikurssi. Pian tiedän miten navigoida tähtien avulla pallon ympäri. Tai sitten tiedän, etten pääsisi Utöta ulommas ilman sähköisiä apuvälineitä. Tuulta päin, se olkoon kuitenkin mottoni syksyyn!

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Vapaaehtoistyö Down Town Sailing weekissä

 Näissä maisemissa viikonloppu jälleen alkoi. En todella olisi uskonut viettäväni näin paljon aikaa tällä saarella tänä kesänä. Jo on uhrattu kahdet sukujuhlat ja yli puolet viikoista näissä maisemissa. 

Ja vieläpä silläkin uhalla, että vapaaehtoistyö on aina ollut iso punainen vaate minulle. Se on ollut työtä, jolla on tarkoitus, muttei maksajaa. Työtä, jolle on tarve, muttei virallista tekijää. Silloin esiin mielestäni astuvat väsymättömät vanhemmat, yli-innokkaat vapaaehtoiset tai hullut harrastajat, jotka rakkaudesta lajiin ja tyhmästä auttamisen halustaan tekevät ikävimmätkin duunit ilmaiseksi ja innolla. Yhden kaverin kanssa puhuimme hieman aikaa sitten ikävään sävyyn, miten vapaaehtoisuus on rakastumista. He tekevät mitä vain rakkaansa eteen.


Täältä sisältäpäin, kuten vapaaehtoistyön maailmaa nyt tutkailen, näyttää homma aika erilaiselta kuin sieltä ulkoa, mistä kaikkea ennen katselin. Siellä ulkona näin vain oman harrastuneisuuteni ja oman pikkuisen osani kokonaisuudessa, täällä sisällä näen muidenkin harrastuneisuuden ja hogaan, että täällä sisällä voi harrastaa ja oppia paljon enemmän kuin vain omalla siivullani seilaten. 

Tää Down Town Sailing week eli DTSW oli siis Europa cupin (kansainvälisen tason) tasoinen nuorten kevytvenekisa. Minut oli sijoitettu isoksi onnekseni sisävessalliseen purjeveneeseen, joka toimi Laser-veneiden lautakunta-aluksena. Me sämplättiin lähtölinjan lippujen kanssa, lähetettiin kisaajat radalle ja nappailtiin maaliintulijoiden purjenumerot talteen; hallittiin siis koko palettia. Herra Race Committee myös päätti radan suunnasta ja lähtöjen aikataulusta, olin siis ihan päätösvallan ytimessä hauskojen juttujen ympäröimänä. Siinä oppi hyvin kisalippujen periaatteita, niillä siis kerrotaan purjehtijoille lähdön läheneminen ja lopulta lähdön hetki, sekä hieman seuramme kulissien takaista menoa. Hyvin siinä viikonloppu vierähti, mutta aikaisten herätysten takia tarvitsisi kyllä vielä yhden sunnuntain palautumiseen. Miten se nyt olikaan Hesarissa, työkö se häiritsee vapaa-aikaa vai  vapaa-aika ansiotyötä? Loppujen lopuksi taitaa olla omassa harkinnassa mennä tänä iltana aikaisin nukkumaan.

 Nuoria Laser-purjehtijoita lähtölaukausta kyttäämässä.


Ennen olisin ihmetellyt suureen ääneen, miksi joku maksaa jäsenmaksuja päästäkseen ilmaisiin töihin?! Ja ehkä välillä purjehtimaan. Näiden duunien jälkeen sanon, että ihan idioottia on olla tulematta näihin ilmaisiin töihin. Tämä on täydellinen tapa tutustua ihmisiin, hankkia verkostoja ja oppia!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Purjehduskesä 2016 HSS Sailing centerissä



Tänä vuonna vaihdoin purjehdusharrastukseni uudelle tasolle ja linjalle liittyessäni HSS:n ja Sailing centeriin. Liuskaluodolla Merisatamanrantaa vastapäätä pääsee aika kivasti lajin makuun Laser16 kevytveneiden ja 606 köliveneiden sekä Elliottien ja kahden SM40-veneen kautta. Menin eilen jopa niin pitkälle, että ostin itselleni kelluntaliivit... Tuntuu, että on sitoutumista nyt ilmassa. Niiden noste ei riitä Helenan kannelle, mutta koska kevytveneissä ei suositella paukkuliivejä (vene kun keikahtaa helpommin, liivit paukahtaa ns turhaan), päädyin monen kanssapurjehtijan tapaan panssarimalliseen Balticin vaihtoehtoon. Ja nyt on hanskatkin sävy sävyyn liivien kanssa!


Tämän kaudenalun myötä olen myös löytänyt itsestäni aivan uuden innostuksen ennen niin hyljeksimääni vapaaehtoistyötä kohtaan. Sailing Center kun toimii vapaaehtoisvoimin on jokaisen panos tärkeä, ja niinpä minäkin päädyin muutama viikko sitten lauantaina rantaan ennen kahdeksaa tietäen, etten edes pääsisi vesille kyseisenä päivänä!

 Klo 7.45 lauantaina eräänä. Sängystä ylös noustessa ei tuntunut yhtä hyvältä kuin tätä rauhaa katsellessa.

Päivä kuluikin sitten kahvia keittäen ja mehun väripitoisuutta tarkkaille, joka olikin lämpimän päivän huvittava pulma. Lisää vapaaehtoisuutta on tiedossa jo heti huomenna, kun saarella pidetään Laituribileet klo 18 alkaen (tämä avoimena kutsuna kaikille merellisistä bielistä kiinnostuneille, sisään 20e plus lautta 6e ja sillä hinnalla saa juotavaa ja pientä syötävää sekä live musiikkia). Aikaisia aamuherätyksiä taas on luvassa viikonlopun päiville, jolloin HSS:n edustalla purjehditaan junioreiden Down Town Sailing Cup. Kaivariin sitä seuraamaan, jos ei ole pahempia suunnitelmia!

Liuskasaari on paikkana aivan ihana, mutta itsenäistyvälle purjehtijalle kapeikko ulos Hernesaaren edustalle aiheuttaa vaihtelevan tuulen, vilkkaan liikenteen ja varmuuden puuttumisen kombossa aina pientä tykytystä. Laiturista lähtö ja takaisin rantautuminen taas saa oman sävyn ympärillä kelluvista kymmenien ellei satojen tuhansien arvoisista puuveneistä ja isoista purkkareista. Mutta niinpä sitä paineessa oppii. Ja ilman moottoria toki.


 Tässä tunnelmaa yhdeltä illalta treenien jälkeen, kun yhteyslautalle ei ollut kiire vaan seuraavaa ehti venailla sen 20 minuuttia ja istua alas ihailemaan iltaa..

Tänään tapahtui hauskasti, kun menin rantaan toiveenani päästä vesille ja osallistumaan keskiviikkokisaan, mutta valmentajamme ehdotteli rivien välistä, että jos nyt jäisit vaan laiturille katselemaan kisoja, kun tuuli oli todella navakka ja puuskat melkoisia Suomen yllä vellovan matalan rintaman takia. Nettisään mukaan tuuli noin 9-10m/s ja puuskissa 12m/s ja yli, mut kyllä se tuntui vielä vähän kovemmalta. No kuitenkin, järjestely sopi hyvin minulle, sillä ajattelin, että kovan kelin kisaa voisi olla hyvä seurata terassilta käsin ja oppia jotain kauempaa tarkkaillen. Ainakin opin siinä terassilla istuessani oman tuulimaksimini, sillä nostaessani valkoviinilasia huulilleni näin opettajani ja kahden kokeneen kundin purjehtiman 606-veneen ensin broachaavan (kallistuvan) jyrkästi ja seuraavassa hetkessä kaatuvan! Siinä sitten seurattiin jäänityksellä muutaman muun terassilla olleen kanssa, kun kundit kiipesivät veneen pohjan päälle ja alkoivat kääntää paattia takaisin purjehdittavaan asentoon. Skål vaan, vene kääntyi kyllä, mutta koko kisa lopetettiin nopeasti kovan tuulen ja puuskaisuuden takia.

Näin mukava paikka minulla oli terassilla kisoja ja kellahduksia seuratessani!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Nelostietä ylppäreihin

Lauantaina oli serkun ylioppilasjuhlat Oulussa ja koska matka kutsuihin taittui autolla, googlasin etukäteen vinkkejä nelostien taukopaikoista. Menomatkalle matkailusivusto suositteli La Car de Mumma-kahvilaa Hartolassa. Odotukset olivat jossain muualla kuin kahvilan tarjonta ja petyimmekin melkoisesti kuivaan bageliin ja postimerkin kokoiseen browniin. Matkustaneet ihmiset osaavat jo vaatia leipiinsä kuohkeutta ja leivoksiinsa kokoa ja tietävät miltä bagelin kuuluisi maistua. Sinne ei siis poikettu enää paluumatkalla vaan huristin rauhallista vauhtia menomatkalla huomioni kiinnitäneeseen Vaskikellon taukokahvilaan Pyhäjärvellä, joka oli todella hauska kokemus maailman suurimman kellokokoelmansa kanssa. Mun himoamia rannekkelloja kokoelma ei käsittänyt vaan kaikkia englannin kielen bell-tyyppisiä kilisyttimiä. Lehmänkelloja, lasikelloja, laivakelloja, kulkusia, kellon muotoisia viinapulloja... Erittäin kiehtovaa nähtävää ja oikein keskivertomaukkaat eväät.

Vauhti kun ei päätä huimannut (vietettiin reitillä noin kahdeksan tuntia suuntaansa) päätimme pysäyttää vielä ihan arvalla valikoituneeseen Karoliinan kahvitupaan Leivonmäessä. Täällä riemu vasta ratkesi valtavien kakkujen ja hiukean hyvien suolaisten piirakoiden edessä. Kaiuttimista soi vanha iskelmä ja kahvia sai nauttia tonkan päällä mukavasti istuskellen. Samassa talossa valmistetaan myös mainiota Jukolan juuston Aitoa cheddaria. Mmmm... Kannattaa pysäyttää!

Oulun päässä pakko kehua illallistamme gastropub Toripolliisissa. Minun pohjoisesta pyydystetty siika oli aivan loistavaa ja korvasienikastike supermaukasta, hieman erilaista kuin pubiruoalta odottaisi. Äiti sulki myös silmänsä omaa sisäfiletään syödessään. Hyvä ruoka tekee parhaat muistot tädin voileipäkakkuja unohtamatta! Nelostietä pitkin siis kesän vietton...

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Barcelona

Vieläks sopii muistella menneitä... Tänä aamuna syttyi into ja sitä ei nyt auta sammuttaa eli tässä joitain yksityiskohtia Barcelonasta. Olen ennenkin miettinyt, että mun parhaat lomakuvat on New Yorkin matkalta, kun mukana oli Sony-Eriksonin lainapuhelin, johon taisi mahtua 26 kuvaa. Kuvasin tokifilmikameralle, mutta sähköisenä sai 26 kuvaa, ja ne onkin just niitä jännimpiä ja hauskimmin valittuja. Pitäis useamminkin rajoittaa kuvausta niin tajuaisi tallentaa olennaisen.

Pari kuvaa hotellista ekaksi. Two hotel Barcelona by Axel oli siis heteroystävällinen vähemmistöhotelli kuten jo olen maininnut. Hotelli on mainio eikä väheksy mitenkään valtaväestön edustajia, mutta homokulttuuri ja homoerotiikkakin tulee kyllä selväksi. Sinne mennessä on uitava sujuvasti sisään tai jäätävä ulkopuolelle. Ja totta puhuessani jättäisin hotellin suosiolla vähemistöille, sillä vaikka heteroilla ei ole siellä hätäpäivää ovat kohderyhmän edustajat aliedustettuja ja jotkut häpeilevätkin "väärän" yleisön edessä. Mutta niitä kuvia...

 Huoneessa oli lasia ja peilejä, suihkuun ei päässyt piiloon mutta pytyllä sentään sai istua huurretun lasin takana. Mun yhden hengen huone oli kivan kokoinen ja toimiva.


 Hierontahinnastossa oli osionsa teema-hieronnoille kuten nahka, poliisi tai "navy". Samoin oli mahdollista saada kahden käden sijasta neljä, kuusi tai kahdeksan. Kaikkialla oli myös kuvia bodatuista miesvartaloista, mutta se sopi mulle!

 Oveen laitettavista "Siivous, kiitos" ja "Älä häiritse" - kylteistä löytyi kolmas ulottuvuus, "Please Disturb" siis Häiritse ole hyvä... En tiedä kuka minua olisi häirinnyt, jos olisin kokeillut. Toinen asukas? Hotellin henkilökunta? Joka tapauksessa varmasti joku, joka ei havitellut heteroa naisasukasta... Kertokaa, jos meette ja kokeilette! Reseptionin mukaan hotellissa oli tosin jo majoittunut useista suomalaisia.


Ekana päivänä, ekana nähtävyytenä oli Sagra da Familia kirkko. Ja nyt kaikki Barceloonaan matkaajat! Menkää sisään hinnasta ja jonosta piittaamatta, ja menkää kauniina päivänä ja ajan kanssa. Minä ainakin koin koko matkan huikeimman nähtävyyden ihan tämän ekan aamun aikana. Hankin liput meille netistä, joilla päästiin sukkelasti jonon ohi ja sitten huokailtiin kilpaa Gaudin ideoille.

  
Katse eka kattoon... Uskomatonta upeutta!

Ja sitten se syy, miksi sisään kannattaa mennä kun ulkona on valot päällä: 
Näissä koristeikkunoissa ei ole mitään lappuja vaan auringon valo siivilöityy niiden läpi ja luo tämän ihanan värien skaalan.
 
 Outona yksityiskohtana alttari-veistos, jossa Jeesus roikkuu tuikkujen ja muovisten rypäleterttujen keskellä.

 Gaudista ei Barcelonassa pääse eikä toivottavasti haluakaan eroon. Casa Batllo on hänen tunnettu rakennuksensa, mutta ympäri kaupunkia kannattaa niskaa venytellä ja kallistaa sitten päätä taakse.

 Kerrostalon siis Casa Batllon hurmaava portaikko.

 Outona yksitsyikohtana keskellä vilkasta risteystä oleva pieni huoltoasema. Kiireisellä kaupungilla on kiireisen kaupungin ratkaisut!

Vanhasta kaupungista löytyy kujia, joissa niitä kuuluisia etelän pyykkinaruja voisi vedellä parvekkeelta toiselle. Tiivistä, viehättävää, ja Rooman vallan aikaisia muurejakin löytyi.

 Hotellin läheltä, Placa d'Espanyan viereltä löytyi vanha härkätaisteluareena , mihin oli rakennettu ostoskeskus. Keskuksen katolle pääsi eurolla katselemaan maisemia ja sisällä venäläinen kundi tarjosi neljällä eurolla mahdollisuutta kokeilla multimedialaseja. Pakko oli siihen hintaan kokeilla miltä tuntuu laskuvarjohyppy ja sen jälkeinen liitely ohi maailman kuulujen rakennusten. Pelkäsin, että lasien kanssa tulee matkapahoinvointia, mutta totesin vaan että ensi kerralla on laitettava piilarit päähän. Kokemuksena pariminuuttinen oli kyllä hyvä, suosittelen.

La Boqueria-kauppahalli oli toinen matkamme suosikkikohteista. Siellä pystyi kuljeksimaan päättömästi ja löytää sitten syy päättömyydelle lihatiskistä, missä lepäsi aivoja, silmiä, kalloja ja vaikka mitä sisäelimiä, catalonian keittiön herkkuja. Suuhun asti selvisi villistä valikoimasta hedelmäjuoma ja tuliaiseksi 10grammaa sahramia.
 
 Catedral del Barcelona mykisti sen jälkeen kun Rambla oli kauppahallia laskematta jättänyt seurueemme kylmäksi. 

 Park Guelissä kuvailin kauniita keramiikkalaattoja, puhelimen taustakuviksi päätyivät juuri nämä kaksi lähinnä olevaa kuvaa.


 Gaudin silmää väreille...


Äiti halusi nähdä Torre Agbarin, minä kuvasin lähistön kultaa hohtava spåra-aseman. Uudestaan, uudestaan sanon nyt. Ei kohonnut vain toinen kulmakarva vaan molemmat, ja silmiin syttyi into. Tänne haluan palata!