Pride-humua

 

Tästä se lähti käytiin, vuoden 2015 Pride-kulkua muhkean 25 000 ihmisen voimin. Senaatintorilla oli huikea tunnelma musiikiin pauhatessa ja iloisten ihmistenhyöriessä ympäriinsä. Haettiin omaa porukkaa, sopivaa rekkaa, aistittiin tunnelmaa. Mäkin hain omaa porukkaani, ja etsintä tuntui kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta. Onneksi kaveri hogas viestittää "poratiden lähellä, pinkki sateenvarjo". Eipä sitten muuta kuin suunnistus päiden yläpuolelle avatun sontsan luo...

Kulkueen starttaus kesti kauan, osallistujen määrästä ei voine muuta odottaakaan. Pitkään seisoskeltiin yliopiston rakennunksen reunalla ja katsottiin sporien jonoutuvan Aleksille. Onneksi paikalla oli hyvin pollareita ja tapahtuman omia henkilöitä, joten siinä meni rypäs kulkuetta, kolme sporaa, sitten taas kulkijoita ja rekka, jonka perään lähetittiin kolmonen ja vintage avospora Kauppatoria kohden. Jossain vaiheessa, kun ekat kävelijät oli varmasti jo yli puolen välin Espat ja Kasarmitorin kautta kulkeneella reitillä me lähdettiin liikkeelle nauttimaan suvaitsevasta ilosta! Hitto oli kyllä vitsikäs fiilis kävellä kulkueessa jengin tuijottaessa Espan reunoilla... Kuin eläintarhassa! Kaikki mukaan! olis tehny mieli huutaa. Onneksi avoimuus on jo näin iso ja iloinen asia, seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta.

 

Pidin tätä pinkkiä varjoa koko päivän aurinkosuojanani ja seuraamme myöhemmin liittyneille kavereille paikannusmerkkinä, sen takia oli kädet täynnä ja kuvat kulkueesta jäi ottamatta. Mutta paljon meitä oli, etenkin Kirralta taaksepäin katsoessa sen todella tajusi... Ja sitten edessäkin aukeni tiivis matto värikkäitä ihmisiä. Huikeaa! 

 

Maitoa Ville Vallattomiin!

 

Lavalla viihdytti muunmuassa TCT, voopvoop! Tässä soi vikana Rannalle, aaah viime kesän ihana kesäbiisi.

Sisustusidea...

Nyt huumorilla, rakas ystäväni on nimittäin päättänyt alkaa sisustaa aiemmin kovin tyhjää kotiaan. Teemavärit ovat vihreä ja musta, hieman valkoista ja ruskeaa sekaan. Ja kehyksissä mitäs muuta kun rahaa...

Kasvina toki rahapuu ja pussukka LV:ltä. 

Tämä taulu kuulemma toimii myös vararahastona ja jos se sattuisi haalistumaan, voi teoksen aiheen aina käydä vaihtamassa pankissa uuteen. Enpä olisi tällaista keksinyt itse, mutta heitin että minähän panen sitten paremmaksi ja kehystän keltaisen setelin, siis 200euroa! No enpä ehkä, mutta kyllä käteistä olisi ihan kätevää olla kotona kirjan välissä ainakin tuon satasen verran. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, tulee vaikka taksilla kotiin Hyvinkäältä keskellä yötä.

Lomaviikko 80-luvulla

Mun maanantaipurjehdus on edelleen katkolla, kun paatti seisoo telakalla pohjakosketuksen otettuaan, mutta ehtiipä sitä pitkästä aikaa rämpyttää kitaraa ja katsoa tv:tä. Nyt ykköseltä tulee hauska reality-ohjelma Lomamatka 80-luvulle, missä joukko ihmisiä on puettu ja meikattu kasarilookkin, jaettu kolmeen joukkueeseen ja passitettu viettämään kesälomaviikkoa Suomeen menneen ajan tyyliin. 80-luku oli Ylen äänestyksessä äänestetty parhaaksi vuosikymmeneksi ja niin saamme nauttia viihdettä kuin suoraan kolme  vuosikymmenen takaa aina tiistaisin kello 20. Sarjasta on jo mennyt kaksi jaksoa, jotka on nähtävillä Areenassa. 

Katsoessani ihmisten muuttumisleikkiä hiusten värjäyksestä ja permanenteista vyölaukkuihin ja olkatoppauksiin hytkyin naurusta vedet silmissä. Toisessa jaksossa päästiin rallin makuun itse Juha Kankkusen kyydissä. Ja yksi kisaajista toteaa hänen nimensä kuulessaan "Ihan never heard"! OMG! Odotan todella, jaksoa jossa päästään surffaamaan. Laatuviihde tulee Yleltä!

Linssit vaihtoon

Silmien laserleikkauksista on tullu järjettömän suosittuja ja jostain syystä minäkin sain tänä keväänä päähäni, että kelloon säästyvät rahat voisi ehkä sittenkin käyttää toisella tavalla. Mulla on keikunu rillit nenällä yli puolet elämästäni ja miinus neljän voimakkuuksilla ei ilman pärjää edes kotona. Harrastuksissa saa myös pelätä näön putoavan yli laidan ja syödessä pokat kulkee aina ärsyttävästi nenän vartta pitkin alaspäinihoni kun on niin liukas. Silmälasit ovat myös halventuessaan menettäneet laatuaan, ja uudet pitäisi ostaa nyt kahden vuoden välein. Kyllähän se laserleikkaus olisi ihan perusteltu. Pohdituttaa vaan tuloksen pysyvyys, leikkauksen hinta (Smile-tekniikkalla noin 4000euroa), leikkaukseen aina liittyvät riskit. Hitsit! Toisaalta menettäisin myös likinäön suoman edun ikänäön lyödessä sisään. Likinäköiset kun näkevät lähelle pitkälle eläkeikään. Plus, miinus, plus, miinus.

Laserleikkauksen myötä minulle avautuisi myös mahdollisuus suvun ammattiin eli merimieheksi. Vosin hakea Rauman merikouluun ja valmistauduttuani suunnata vaikka Ranskaan aluksen päällystöön. Kutkuttava jännitys valtasi minut heti ja tajusin, että tätä tarvitsen elääkseni. Tarvitsen jotain uskomatonta ja uskaliasta, mitä odottaa, mistä takoa päähäni etten voisi tehdä niin, mutta tehdä niin silti ja tuntea saavuttavani, uskaltavani, olevani samaan aikaan hullu ja täynnä intoa. Tämä tasainen elämä tappaa elämän, kaikki on hienosti, mutta mikään ei ole hyvin. Olen tyydyttetty, mutten onnellinen. Siinä taisin löytää itseni. Matkustaessa puran tätä fiilistä, elän sitä hetken, mutten saa sitä osaksi arkeani, sillä matka loppuu. Tosin sen uskomattoman tavoitteenkin saavuttaa joskus, ja mitäs sitten? Sitten palataan taas siihen saavutettuun olotilaan, mistä on jälleen hinku jonnekin. Mahdollisesti täysin eri suuntaan kuin viimeksi. Siksi Balille sukellusopettajaksi siirtynyt kaverinikin ihmetteli voiko nyt, opettajan pätevyyden ja ensimmäiset itsenäiset sukellukset vedettyään olla vain onnellinen? Voi pitäisi kuuluu vastaus. Mutta voiko, pystyykö? Tuskin. Sillä tavoittelu ja se mahdottomasta mahdolliseksi asetelma tekee siitä elämää. Saavutetun eläminen on taas sitä tavallista arkea, oli se sitten Denpasrissa tai Helsingissä.

XXXXX

Sitten vähän kuvia ja koettua, viime sunnuntaina kun käytiin kaverin kanssa Velolla jenkkifutis peliä seuraamassa. Helsinki Roosters kohtasi Turun Trojans, ja vaikka Turku voitti jäi fiilis, että tätä lajia voi lähteä seuraamaan useamminkin! 15euroa peli ja väliajan jälkeen ilmaiseksi sisään, luvassa paljon jännempää ja vivahteikkaampaa peliä kuin perinteisessä futiksessa, ja eipä ole kaikki tuonnekaan katsomoon eksyneet. Eksykäähän te!

 

Roostersit punaisissa saapuvat kentälle lippuaan kantaen.

Ottelun tuoksinnassa ei jänniä paikkoja ja taidokkaita koppeja ja harhautuksia puutu.

Kengät *sydän*

Kun asettuttiin työkaverin kanssa tähän jonoon, katsottiin kelloa ja sitten toisiamme - joo jos nyt puoli tuntia jaksaa odotella sovittiin. Ei siellä, Minna Parikan kaappien tyhjennys myynnissä olis sen jälkeen enää mitään ostettavaa.


Puolen tunnin päästä ei oltu edes tämän Stock Sales - kyltin kohdalla, joka nökötti Kiseleffin bazaarin oven pielessä. Siihen päästessämme oltiin seisty ainakin 50 minuuttia ja jouduttu useisiin kuviin ja ihmettelyn kohteeksi. Mitä tässä oikein jonotetaan? Kyltin kohdalle päästyämme aasialainen pariskunta kysyi jonotammeko sushi stock salesiin? "Ei, ei. Kenkiä jonotamme. Ja siellä on myös sushi kenkiä." Sushi shoes. Meinasi kieli mennä solmuun ja hehän hihittivät epäuskoisina. Siis sushikenkiä... Yritin selittää, että suomalaista designia eikä toki syötäviä. Hihitystä ja kohtelias kiitos. Kääntyivät kyllä vielä ihmettelemään jonoa, ja meitä. Pysyimme lujina.

Sisällä totuus paljastui, sillä jonoa oli jäljellä vielä toinen mokoma. Mutta tunnelma oli rauhallinen ja iloinenkin. Jengi näpytteli kännykkää, viihdytti lastaan, jutteli kaverilleen. Ja lopulta pääsi käsiksi ihaniin kenkiin. Meillä siihen pisteeseen meni aikaa 1,5tuntia. En ole IKINÄ ollut Minna Parikan kenkien fani enkä ole haaveillut ostavani hänen luomuksiaan, mutta silti kun nämä pronssin kiiltoiset korkokengät nököttivät pöydällä, johon oli kerätty 41-numeron kenkiä viisikymppiä tuntui pikkurahalta. Oikea hinta kun on se 330e.

Peilin puutteessa puhelin toimi ensimmäisenä heijastimena. Kotona pääsin sitten tositoimiin:

*****

Eilen Helsinkipäivänä piipahdin ystävän kanssa Helsinkipäivän konserttiin. Flunssa oli vienyt puolet porukastamme sänkyyn, mutta päästiinpä edes me paikalle.

Tässä kohtaa oli Sunrise Avenue lavalla, heitä ennen kuultiin hieman Pariisin kevättä ja Kasmirin veto. Konsertissa oli ihailtavan tiivis tahti siis ei turhia taukoja ja jokainen artisti veti kunnon 45minuutin setin! Nyt sitten punnitsen onko järkeä lähteä Turkuun DBTL:n tiistain Sunrisen keikalle, koska eilinen oli jo niin makee. Toki silloin olis lavalla myös toinen suosikkini My First Band. Ja kolmanneksi mulla ei edelleenkään ole mitään ohjelmaa lomalle. #lomastressi !

Tavoitteet ja tavoitteellisuus - osa 2

Viimeksi kun käsittelin tavoitteita, tavoitteet ja tavoitteellisuus olivat mielestäni positiivisia ja saavat ihmisen saavuttamaan ja elämään onnellista elämää, vaikkei aina kaikkia tavoitteitaan saavuttaisikaan. Ajattelin varmaan, että minulla on tavoitteita. Olen parin viime viikon aikana törmännyt kolmikumppisiin töissä käyviin aikuisiin, joilta ei ole uupunut ekoja tavoitteita, sillä koulut ja perhe on saatu kondikseen, on työpaikka.  Jotain on silti ollut hukassa. He ovat tyytyväisiä, mutteivät tiedä miksi haluavat isona. He elävät, mutteivät tunne saavansa jotain syvempää hyvää olo elämästään. He käyvät töissä, mutta vihaavat duuniaan. He voivat yrittää ajatella, että töitä tehdään vain rahan takia, mutta silti hakea uutta työtä vaivihkaa, ja epätoivoisesti. Tai hakea rakkautta. Vaivihkaa, epätoivoisesti. Tai etsiä itseään. Vähemmän vaivihkaa, se onyt ihan muodissa nimittäin ja epätoivoisuus kuuluu lievästi pakettiin. Koska tunnun olevan hyvä kuuntelija, minulta kysytään milloin sen tietää, mitä haluaa? Milloin?!?!?!?!

Mä vastaisin mielelläni, että sen tietää kun sen löytää. Hengatkaa vaan ja nauttikaa elämästä kunnes se oikea osuu kohdalle. Työ, kumppani, harrastus... Kokeilkaa ja ihastukaa.

Helpommin sanottu, kuin tehty. Olen hengaillut viimeiset pari kuukautta, siitä asti kun kitarakurssi loppui ja VHF-tentti meni läpi. Enkä ole hetkeen taas ollut tylsistyneempi. Olen kadottanut päämääräni, vaikka juuri kehuin kuinka niitä on listatolkulla ja vaikka muille jakaa. Tutkiessani listoja, ne todella ovat pitkiä, mutta niistä puuttuu päänsisäinen tavoite. Haluan matkustaa vaikka minne, haluan sijoittaa kelloon, haluan ostaa paukkuliivit ja purjeveneen, tahdon nähdä revontulet. Haluan siis kokea ja omistaa, mutten tiedä miten haluan kehittyä? Olen unohtanut itseni tavoitteissani. Minun olisi keksittävä itselleni päämäärä, ei vain tavoitteita kokea mahdollisimman paljon. Minun on alettava kysellä, kuten frendini kysyvät minulta.

Milloin tiedän mitä haluan?!?!?!?!

 

Sen - kyllä kai - tietää, kun se osuu kohdalle, mutta koska odottelu on kamalaa, olisi sen kanssa paras tehdä sovinto. Voisiko jopa löytää, kun lopettaa etsimisen? Ehkä. Tai kyllä. Tai ei. Kaikki on mahdollista. Tietämättä mihin pitäisi edes katsoa, mistä aloittaa etsintä on kyllä vaikea kauaa vain kellua virran mukana. Ahdistavaa. Pitäisi tietää milloin tämä etsintä loppuu.

Kasvot punottaa

ja tasapaino heittää vielä kuivalla maallakin, niin paljon olen nyt päässyt vesille. Purjehdusakatemia Pärskeen mahtavassa seurassa olen jo kolmena maanantaina käynyt pyörähtämässä Särkän edustalla ja siinä välillä yrittänyt markkinoida mahdollisuutta eteenpäin. Helsingissä on paljon purjehtimaan haluavia, jotka eivät kaipaa kisaamista vaan rentoa harjoittelua. Mukaan vaan! Viime maanantaina kunnon tuuli ja aallot loivat melkoisen alustan harjoittelulle, mutta onneksi ei jääty hannaamaan maihin vaan mentiin puskemaan rajojamme. Jännitti kyllä hieman, mutta koettelemus kasvattaa. Kutsun tätä iän tuomaksi liiaksi ajatteluksi. Vielä kymmenen vuotta sitten ei samassa tilanteessa jännittänyt yhtään!

Tänään tajusin onneksi levittää kasvoilleni aurinkovoidetta lähtiessäni työkavereiden kanssa Kaunis kanava-risteilylle itäsaaristoon. Mikä vaan mahdollisuus merille lähtöön on käytettävä! Ja harjaantuupa silmä katsomaan tuttua kaupunkia mereltä päin. Kun veivaa samoja väyliä uudestaan ja uudestaan ei voi olla enää eksyksissä, jos tänne pääsee joskus itsekseen.

Luomuterveyspuolella olen tehnyt viimein pitävän deodorantti löydön - keittiön kaapistani. Ruokasooda on nimittäin lyömätön hikoilevan ihmisen deo! Kostuta puhtaat kainalot vedellä, tee soodasta ja tilkasta vettä tahnaa (hieroin ensin soodaa suoraan kainoloon, mutta se raapii äkkiä ihon rikki) ja hiero sitä kainaloihin. Pitää ja varmasti! Itse en ensin uskonut, kun facebookissa kaveri hehkutti luonnonmukaista deoa, kunnes eräänä perjantaina päätin uskaltaa kokeilla ja kävelin hikihatussa töihin soodat kainaloissa. Hieman talkkia varmuuden vuoksi ja siinä se, ei haise. Seuraavana luomuhankintana olisi tehoksekoitin, että voisi alkaa valmsitaa raakakakkuja ja mahdollisesti välipalasmootheja. Älkääkä unohtako sitä hunaja-vinkkiä, ei ole edelleenkään allergia!

Naapurissa tilattiin roskalava kadulle, minulle tarttui mukaan vain tämä nostalginen kuva Saloran tv-laatikosta. Exoottista, kun on joskus voitu katsoa esteratsastusta tevefiissiosta...

Esittelemäni Pom Amsterdam-huivin pinkki kääre tuli myös avattua ja ettiostos jäi käyttöön. Polkupyörä-kuosi on saanut jo ihailua osakseen, on se sen verran erikoinen ja hauska.

Viimeisenä tosi tärkeänä tietona, että sokerilakkoni on koetuksella, sillä lauantaina Helsingissä risteilyaluksella pistäytyneet Australian tuttuni toivat tuliaisena ehdotonta lempisuklaatani kengurumaasta. Siinä on sisään taiottu venyviä hedelmäkarkkeja ja kielellä poksahtelevaa karkkiraetta, mmmm... Vielä on paketti avaamatta, toivottavasti myös pysyy kiinni.