lauantai 28. helmikuuta 2015

Kitaran soiton harjoittelu jatkuu

Kävin keskiviikkona ottamassa vähän innoitusta soittamiseen Jannan keikalta Stoasta. Keikka oli harvinaisen monipuolisen yleisön kerännyt, mutta myös hyvin korkealaatuinen, eikä ihme. Jannan ääni on persoonallinen ja vahva. Kitaransoittajia ehdin seurailla hetkittäin ja hermoilla torstain tuntia. Meille lätkäistiin hiihtolomatauon ajaksi vaikea, näppäilyä vaativa ja sorminäppäryyttä edellyttävä Radio Headin No Surprices kipale. Ohessa kipaleen video.


Päässäni vaan takoi, etten ole ehtinyt harjoitella tarpeeksi. Facebookiin postasin tuskaisen kommentin, miksen ole voinut syntyä virtuoosiksi, johon muutama soittava kaverini kommentoi, ettei kukaan opi harjoittelematta. Tiedän sen!! Mutta joskus se harjoittelu nyt vaan on tuskaa ja tahmaa, hyvin ärsyttävää siis.

No torstaina maikka sitten laittoi kahden aikaan sähköpostia koko porukalle opetuksen aikaistuneen. Töistä siis suoraan kiirastuleen, joka sattuikin olemaan oikea onnenpotku! Kukaan muu ei vaivautunut paikalle ennen kuutta, joten minä sain yksityisopetusta melkein tunnin ajan. Vau, tuli tunti juuri oikeaan hetkeen, epätoivo kun meinasin suistaa harjoitteluni katuojaan. Sain jopa kehuja, että oikea eli kieliä näppäilevä käteni toimii kuten kuuluu - harjoittelu on siis sittenkin tuottanut tulosta. Ja otteita vasemmalla kädellä ottaessa kannattaa otteeseen siirtyä kieli kerrallaan eikä koettaa salamana saada jokaista sormea heti oikealle paikalleen. Siis ensin se sormi, mikä painaa sitä kieltä, mitä ensin soitetaan. Käykö järkeen? Ehkä oppilaan ei pitäisi alkaa opettaa, mutta fiksu neuvo tämä oli. Eilisestä innostuneena peruin lauantaiset ylityöaikeeni ja pyhitän päivän instrumentilleni. Vasurin sormien päätkin alkavat jo kovettua hauskasti, ei tee enää kipeää painaa kieliä. Ehkä musta tuleekin se virtuoosi jossain vaiheessa, vuosia harjoiteltuani... Tunnilla saimme totutusti jo uudenkin harjoiteltavan, vaikkei edellinenkään ole vielä kellään hanskassa. Vähän erilaista tämä espanjalainen oeptustyyli, siinä ei turhi aikailla. Uusi kappale on Leonard Cohenin Hallelujah. Yksi kundi heitti, ettei kuule musiikissa paljoakaan kitaraa, mutta kyllähän se siellä on. Näppäillen vaan niin svengi löytyy. Kaunis on kappale, melko vaativa vaan... Virtuoosiksi matka käy... Täähän sopis kummipojan rippijuhliin ensi kesänä! Hah, katsotaan saanko siitä koskaan niin sujuvaa, että kehtaisin lavalle astahtaa.



Ranteet tässä puuhassa joutuu koville, kun päivätyönä on näppäimistön näpyttely. Ranteiden pyörittely ei kuulemma tähän vaivaan auta vaan kitaramaikka suositteli stressipallon puristelua, mulla nimittäin ranteet naksuu hyvinkin äänekkäästi, jos innostun niitä pyörittelemään. Stressipallo myös vahvistaisi sormia ja helpottaisi laajojen otteiden soittamista. Pikkurillit on perinteisen vähällä käytöllä normielämässä, mutta kitaran otteissa niitä tarvittaisiin. Näppäryyden lisäksi päivittäiseen ohjelmaan on lisättävä vielä voimaharjoitteet.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kitaraa ja suklaata

Kitaratunteja on takana kolme ja Fazerin uutuusmakuja kaksi. Skittaryhmässä on kirjava, mutta innostunut joukko erimaiden edustajia, mutta opinnot sujuvat mitä parhaiten myös kaikkien yhteisellä eli englannilla. Opettajamme on Venezuelasta, muut Espanjasta, Meksikosta, Filipiineiltä, Afrikasta ja Suomesta. Ensimmäisellä ja toisella tunnilla oli suuri pettymys huomata, ettei neljänkään soitonaloituksen jälkeen taitoni ollut minkäänlaisissa kantimissa, en edes C-duuria osannut soittaa. Venezuelalainen opettajamme onneksi osasi lähteä perusasioista ja nyt duuri on hioutunut kohdilleen. Espanjalaisella temperamentillä olemme myös kiitäneet opiskelussa raketin lailla ja jokaisella tunnilla on tullut eteen yksi tai kaksi uutta kappaletta, eikä kyse ole ollut mistään hitaista Ukko Nooista vaan toisella kerralla sahattiin The Cranberriessin Zombia ja viimeksi yllättävän nopeana soivaa Blowing in the windiä. Siihen väliin on mahtunut espanjalaista kansanmusiikkia Cielito Lindon merkeissä sekä helpoimpien C-duurin sävelien tapailua Lean on me'n tapaan. 

 
Ihme kyllä vain yksi herra, joka ei koskaan ollut koskenutkaan kitaraan on tuskastunut opettajan nopeatempoiseen tahtiin. Me muut taidetaan olla tarpeeksi motivoituneita painamaan kaasun pohjaan ja oppimaan vihdoin käsittelemään instrumentiamme. Nuottien luku on vielä hakusessa, kai sitäkin pitäisi alkaa pikkuhiljaa työstää, ettei tarvitsisi viivastojen päälle rustailla oikeisiin otteisiin johtavia kirjaimia.


 
Suklaatakin olen pitkästä aikaa ostanut ja oikein kaksin levyin nauttinut, nyt on Fasulla niin kivoja uutuusmakuja tarjolla! Pähkinäallergikoille yleensä sopii cashewpähkinä ja voi mikä ilo on maistaa pähkinäsuklaata pitkän tauon jälkeen! Cashew tuo suklaaseen syvyyttä ja merisuola hienoa pehmeyttä. Suosittelen suuresti. Popcorn-fanina nautin myös suolaisen popcornin makuisesta Sinisestä. Maissinjyvät tosin tekevät suklaasta aavistuksen kuivaa, joten pähkinäversio vetää minun suussani sen pidemmän korren.