Joulu kuvina

En ole pitkään aikaan ollut näin innokas postausten kanssa, mutta jotenkin joulun tarjoamat aiheet ja vapaa-aika ovat saaneet innon päälle. Eilinen aatto vietettiin siis vanhempien luona, tässä hieman paloja siitä:

Kuusessa visertää ja tikittää Tukholman tuliaisia menneiltä vuosilta...

Joulupöydässä, josta en ehtinyt ottaa kuin nämä muutamat kuvat, mutta kuninkaaksi nousivat arvatenkin kalaherkut. Hesarista bongasin näiden mädillä kruunattujen ja anjovis-muna-smetana-tahnalla täytettyjen ruisnappien mainion ohjeen. Tästä jälleen ruotsalaisesta äijäherkusta tulee uusi vakiovieras jouluihimme! Resepti täällä. 

Muina herkkuina lohitytinää, mätiä ja toki herkkulista maksapateeta, sillejä ja tätini tekemää rosollia kastikkeineen, joululimppua, graavilohta, kuumia pääruokia ajallaan, ja sitä Stockan konjakki-luumurahkaa, mitä kävin maanantaina metsästämässä. Kannatti, se ei jälkiruokana petä!

Kuusen alta löytyi kullan kimallusta ja ihania paketteja kaikille paikalla olleille. Joka joulu, vaikkei aikuisille mitään luvatakaan ostaa, muistaa pukki kaikkia. Ja tänä juhlana lasken itseni aina mielelläni lapseksi...

Hemmottelun lisäksi muutama ajatuksen arvoinen kirja!

Ted Bakerin ranskis-sukat pääsivät heti esittelykierrokselle, kun saimme kutsun serkun luo joulupäivän vatsalaukun venyttäjäisiin. Onneksi jouluna on lupa nauttia, sillä koko loppu vuoden voi yrittää sitten parannusta. MInäkin tiedän uuden vuoden lupaukseni, vaikkei ne liitykään laihtumiseen tai ruokailutapoihin. Serkullani on blogiystävällisempi koti kuin minulla, tässä pari yksityiskohtaa heidän kauniista omakotitalostaan.

Toivottavasti teillä oli myös ihana aatto ja jaksatte vielä nauttia pari päivää vapaista!

Aaton aatto ja eggnog

Se toimi sittenkin! Siis eggnog alias munatoti eikä muuttunut kokkeliksi. Tässä otos lasillisista juuri ennen kuusen koristelua.

Vanhemmillani on kätevä tekokuusi. Tuoksu puuttuu, mutta jokainen oksa kestää koristeet. Ja koska huomenna ei ajella mihinkään saimme hoidettua perinteisen yhteislaulun kuusen ympärillä häärätessä. 

Lohihyytelö on myös jääkaapissa hyytymässä, joten rento yöuni pitäisi olla taattu. Nukun tosin vanhan huoneeni lattialla, jota eivät kahdet petauspatjatkaan liikaa pehmennä, mutta eiköhän nämä pari yötä tee vaan hyvää selälle. Ja nyt se on öitä, että jaksaa huomenna herätä aamusta aattoa valmistelemaan!

Aattoa kohden mennään

Niin se aatto lähestyy ja joulukuun kohokohta koittaa. Tänään leivoin pipareita ja mietin miten harvoja traditioita sitä itsellä jouluun liittyykään.

Joitain vuosia sitten kävimme vuosittain Kamariherrojen joulukonsertissa, mutta kun ne loppuivat on jäljelle oikeastaan jäänyt vain piparien leipominen (niissäkin äiti tekee taikinan ja minä vain kaulitsen ja paistan) ja lohihyytelön valmistaminen aattopöytään. Ei tarvitse riisipuurosta löytyä mantelia tai seistä Stockan kalatiskillä viidensadan muun ihmisen kanssa aattoaamuna. Mielummin katselen joulurauhan julistuksen ja Lumiukon verkkarit jalassa.  Ei tarvitse edes saunaan päästä tai kirkkoonkaan. Vieraisiin jos lähdetään, niin ajaessa ollaan viime vuosina laulettu joululauluja radion säestyksellä. Musiikissa parhaan tunnelman luovat Band Aidin Do they know it's Christmas sekä perinteisen harras Sylvian joululaulu.

 Huomenna suuntaan vähemmän hartaasti Stockalle siihen upeinpaan aikaan viiden paikeilla, mutta heidän konjakki-luumurahkansa on sen arvoista! Toivottavasti sitä on tänäkin vuonna saatavilla. Muut ostokset tuli hoidettua sunnuntain rauhassa, kun Kaari oli kello seitsemältä pyhänä jo ihanan rauhallinen. Pysyisipä tuo vasta satanut lumikin maassa, niin pääsisi todenteolla virittymään tunnelmaan. Stressitöntä joulun odotusta teille!

Gr8 lue Greight...

Mulla meni kauan tajuta Salmisaaressa sijaitsevan hupimestan nimestä tuo sanaleikki. Se ei siis ole pelkkä Gr8 vaan Greight eli Mahtava. Ja paikka on kyllä aika mahtava, vaikka ennakkohypetyksestä huolimatta pieni. Päädyin irrottelemaan heidän viihdekeskukseensa, kun töissä tiimimme voitti parhaan yhteishengen palkinnon ja saimme valita 30euron per nenä budjetilla jotain mukavaa yhdessätekemistä. Onneksi otimme ainaisen teatteri esityksen sijaan tällaisen toiminnallisen kaksituntisen! En ole ainoa, joka totesi rupeaman ja sen päälle syödyn illallisen jälkeen olevansa suoraan valmis sänkyyn.

Gr8:ssa on kokeiltavana ja viihdykkeenä kymmenen aktiviteettia, joista ehdin tuon kahden tunnin aikana kokeilla kuutta, melko hyvin mielestäni. Ensimmäiset meistä suunnistivat upeiden keilaratojen ääreen ja minä niiden vierellä sijainneeneen autopelin rattiin. Pääsin ajamaan Malesiaan eikä tarvinnut kuin auto käynnistää, kun olin jo ihan kilpa-ajossa sisällä. Kaikki muut autot toki kaahasivat pois näkyvistä alta kymmenen sekunnin, mutta liikkuvalla alustalla, polkimilla ja ratilla varustettu peli sai yksinäisenkin kaahailun tuntumaan huumaavan vitsikkäältä. Välillä kun kaahasin reunavallia päin, nostin kädet automaattisesti naaman suojaksi tai kurvatessani radalle siroteltujen muovitörppöjen yli otin osaa auton kolhuihin hokemalla "au, au, au" ihan kuin olisin oikealla autolla ollut liikenteessä. Ja nämä kolhut ja törmäykset toki tunsin itsekin alustan pomppiessa allani. Sivuillekin kaartuvat monitorit imivät todella fiilikseen ja lopulta ajaminen oli lopetettava, koska minulle tuli matkapahoinvointia! Uskomatonta, mutta taitaa hyvän eläytymiskyvyn ja herkän tasapainoaistin yhdistelmä olla huono rallipeliä pelatessa...

Keilauksen jätin väliin ja siirryin seuraavaksi ampumaan hirviä, sorsia ja oluttölkkejä laser-ilmakiväärillä. Pelissä sai valinnatkin tehdä aseella tähtäämällä ja ampumalla valintansa valikosta. Yksinkertaista, mutta toimivaa! Illan kuntoilu tuli hoidettua pelatessani Xbox kinectillä tanssipeliä tiimikaveria vastaan. Siinä ei käytetä ohjaimia vaan koko keho toimii ohjaimena ja valikoita käytetään erilaisilla käsien liikkeillä. Oli muuten aika makee fiilis ohjata konetta ilman ohjaimia... 90-luvun hitti Ice, ice baby sai meidät hyppimään cooleissa asennoissa ehkä ei niin coolilla tavalla liiketunnistimen pisteyttäessä moovejamme ja kommentoidessa liikkeen puhtautta. Tässä olisi aerobic-ohjelma minun makuuni! Hien noustua pintaan oli hetki aikaa rauhoittua jousiammunnan pariin. Tähtäykseni tosin osui aina taulun yläosaan tai muuten vaan kehyksen yli, ja ainakin niin hutiin, ettei näillä taidoilla vielä paistia pöytään kantaisi.

Keskellä sisääntuloaulaa pönötti hillitön pomppulinna-nyrkkeilykehä hemokokoisine pehmohanskoineen, joilla sai ottaa mittaa kaverista. Oppaamme selitti, että ihmisestä riippuen joku viihtyy kehässä koko kaksi tuntisen ja toinen kiertää sen kaukaa. Minä melkein päätin kuuluvani jälkimmäisiin kiertäjiin, kunnes tarjoutui mahdollisuus haastaa etuusvastaavamme hauskanpitoon. Ryömimme molemmat kehään ja hänen lähdettyä lähestymän minua pomppien ja isot nyrkkeilyhanskat kädessä heiluen en melkein kyennyt lopettamaan nauramista! Pomppia nyt metri kertaa metri tumput händyssä toista kohden ja yrittäessä sopivassa kohdassa tuupata vastustaja nurin, voitte kuvitella että kyyneleet virtasi nauraessa silmistä. Minut jopa tyrmättiin ja lensin ihan klassisesti kehän pehmeitä laitoja vasten pum vaan! Erä kesti viitisen minuuttia, enempää pomppimista ja hutkimista ei kuntoni yksinkertaisesti kestänyt.

Viimeiset kaksi lajia oli golf-simulaattori sekä laser-labyrintti, jossa piti liikkua sulavasti lasersäteiden yli ja ali, kuten missä-se-nyt-olikaan-leffasssa kuka-se-nyt-olikaan-näyttelijä näyttää mallia kissamaisesta liikehdinnästä. Golf jäi nyt kokeilematta, mutta labyrintin selvitin pari kertaa, muutamilla stipluilla tosin. Pelaamatta jäi myös biljardi ja bowls-ruohokeilailu. Illan päätteeksi suhautimme metrolla vielä keskustaan ja Leonardo-ravintolaan Makkaratalon katutasoon. Paikassa oli mukava tunnelma ja ystävällinen palvelu, mutta pizzauunista huolimatta maut jäivät hieman tylsiksi ja pizza melko keskinkertaiseksi. Otin ilmakuivattukinkku-tuore mozzarella-rucola-kirsikka tomaatti - pizzan. Mozzarellaa en juuri annoksestani aistinut, kinkku oli yhtä kaukana ilmakuivatusta kuin Suomi on Italiasta, rucolaa oli juuri nimeksi ja tomaatit olivat selvästi espanjalaisia. Hyvä yritys ja onhan se helppo paikka pistäytyä, mutta takaisin en hingu. Antaisin kaksi tähteä. Ja nyt sammutan valot.

Haloo Helsinki! Circuksessa

Kyllä Haloo Helsinki! on ansainnut heidän harteilleen asetellun Suomen parhaan yhtyeen viitan, vaikken näin vielä vuosi sitten olisi ajatellut. On harmi kehua kiertueen päätöskonserttia, koska seuraavaa ei nyt hetkeen tule, mutta ehkä menette Youtubeen, Spotifyhin tai levyosastolle kuuntelemaan bändin tuotantoa, sillä se kannattaa. Ja seuraavaa keikkaa kannattaa myös odottaa.

 Heidän astuessaan lavalle nuori ikä kyllä näkyy naamasta, muttei esiintymisessä eikä ainakaan kuulu musiikista. Eilinen kaksituntinen oli täysi lataus tunnettuja hittejä ja heidän tyylistään musiikkia esitettynä juuri sillä intohimolla ja antaumuksella, joka parhaan yhtyeen tittelin saavan bändin on osattava. Silloin ei voi vetää puolilla valoilla vähän sine päin, vaan lavalta on vyöryttävä sähköä yleisöön.

Railakkaan menon lisäksi pari biisiä, kuten minulle kohtalokas Maailman toisella puolen kuultiin akustisena versiona ja huh kylmät väreet hiipi selkää pitkin. Harvoin voi sanoa, että keikka oli halpa, ja eilinen keikka todella oli! He voisivat ottaa kahdenkympin sijasta neljä, ja vetää edelleen ansaitusti salit täyteen. Mutta tärkeintä on, että suomenkielisessä musiikissa on tällaisia vahvoja yhtyeitä, joilla on uraa sekä takana että etenkin edessä.

Erityiskiitos menee mielestäni myös taitavalle puvustukselle (tyylikkyys on puoli nautintoa), kekseliäälle videotaiteelle lavan takaseinällä sekä etenkin laulaja-Ellin mutkattomalle asenteelle. Onni oli olla eilen läsnä...

Bileistä toisiin

Olen kunnostautunut tänä viikonloppuna kutsumalla ystäviä kylään. Eilen pidin glögi-illan ja tänään on vuorossa Haloo Helsingin konsertin etkot kolmelle työkaverille. Niin sitä pitää vaan jaksaa painaa työviikon jälkeenkin, mutta eikös tamikuu ole sitten se kunnostautumisen, lepäilyn ja parannuksen hetki? Nyt sitä ei ehdi ajatella makean glögin, piparkakkujen ja suklaan äärellä... Lounaaksi sentäs kävin Famiasta hankkimassa hieman terveellisempää, sushia nimittäin. Näistä ei vaan voi saada tarpeekseen!

Taustalla Australian Master Chef All Stars, vaikka luulinkin aluksi, ettei tätä kautta jaksa alkaa seurata. Ystäväni toi eilen tuliaisiksi tuon ihanan pinkin joulutähden.

Suosikkini Famian menulla ovat nämä California-makit sekä tonnikalamajoneesi-makit. Kylläisenä jaksaa taas alkaa ajatella tulevaa iltaa, vaatetusta ja glögin lämmitystä. Vaihtelua mukiin haluavile suosittelen työkaveriltani saamaani Manhattanin siiderin eli amarettolla tujunnetun omenaglögin kokeilua. 

Resepti on yksinkertainen: 

lämmitä ja hauduta kattilassa 

7dl omenamehua

yksi appelsiini kuorittuna ja viipaloituna

3cm pala inkivääriä kuorittuna ja paloiteltuna

3 kanelitankoa

3 neilikkaa

3 maustepippuria 

2 teelusikkaa ruskeaa sokeria 15-30 minuuttia. Itse annoin hautua pitkään ja juomasta tuli melko sakeaa. 

Hurmaavan tuoksun vallattua koko asunnon, siivilöi glögistä pois mausteet ja lisää 2 ruokalusikallista hunajaa sekä 1,5 desilitraa Amarettoa. Höyryävän hyvää!

Berliinissä olin

ja nyt terrorisoin naapureita laulamalla Jouluradion tahdissa riisipuuron valmistumista odotellessa. Se onkin vuoden ensimmäinen kattilallinen valkoista herkkua. Mutta siis ulkomailla olen ollut, Saksan pääkaupungissa, neljän päivän reissulla Berliinistä pitävän kaverinin kanssa. Ja odotukseni kohteesta olivat korkealla... Kukapa ei Berliinistä pitäisi..?

Majoituimme Andy Warholin teemaan sointuvassa Art'Otel Berlin Westissä, jota voin suositella hyvillä mielin, mahtava hinta-laatu-suhde ja sijainti viiden minuutin kävelyn päässä Länsi-Berliinin muotikadulta, Kurfürstendamnilta.

Ekan päivän tähtinähtävyydet oli idän puolen Tv-torni ja Maailmankello. Sää oli hieman utuinen, joten tornin nähtävyydet jäivät kapeiksi, mutta onneksi otin kuvia, sillä niistä havaitsin, että yläilmoistakin pystyi erottamaan Unter den Lindenin ja Brandenburgin portin, kunhan vaan olisi osannut oikein katsoa. Alakuvassa ne erottuvatkin.

Unter den Lindeniä jatkettiin vielä sinne portin juurelle

ja matkan vaikuttavimmalle nähtävyydelle, Holokaustin muistomerkille.

Ei nauravia selffejä täällä vaan vaikuttavia varjoja ja harmaan betonin sävyjä. Teoksen sisään kävellessä on välillä yli kolme metristen betonipaasien ympäröimänä, ei ahdistavasti, mutta hätkähdyttävästi.

Muuria ja Check Point Charlia oli kaupungin historian takia myös tutkittava ja pohdittava... Ajatuksia herättävänä matkana tämä olikin paras kohde, sillä itse kaupunki ei minuun ennakkoodotuksista huolimatta kolahtanut, ei sitten yhtään. Lähinnä siksi, että se näyttäytyi lähinnä tällaisena:

tai tällaisena:

Mutta koska matka oli itsessään oikein onnistunut, käännetääs nuoli positiivisiin eli:

Joulutoreihin, jouluvaloihin, Glühweiniin ja Eggnogiin. Tai:

marsibaaniin ja

mielenkiintoisiin kontrasteihin sekä historian läsnäoloon.

Ruoasta en uskalla sanoa enempää kuin että tätäkin uskalsin pistää poskeeni! Kuka näkee annoksessani karvoja? Sillä niitäkin tästä Eisbein eli sianpotka-annoksesta löytyi. Mutta sitähän matkailun tulee tehdä, avartaa ja antaa kokemuksia, ikimuistoisia sellaisia!

Viimeisenä päivänä piipahdimme vielä keskustan vanhalla lentokentällä, Tempelhofilla, mutta toivon mukaan tämä rouva ei odottanut, että tuo kone enää ilmaan nousisi... Sen sijaan kiitoradoilla näkyi lenkkeilijöitä, leijan lennättäjiä ja sunnuntain raukeudesta nauttivia ihmisiä.

Berliinin liikennevaloherraan ihastuin ikihyviksi, hän on oikea vanhan ajan gentleman.

Kalkkunabingoa

Kaikkea pitää kokeilla, ettei elämä käy tylsäksi, tänä iltana se oli vanhaa kunnon bingoa! Tässä bingossa on muutakin haluttavaa kuin kahvipaketit, sillä huumorin rajoja venyttävä bingoemäntä, drag artisti Kalkkuna, takaa mielenkiinnon läpi illan... 

Välillä numeroita satelee niin, ettei perässä pysy. Välillä taas hutkitaan pelaajia kaiken maailman vitseillä ja vitsin tapaisilla. Ei siis heikkohermoisille tai vähemmistöjä kammoksuville! Kaikille meille muille kolmen euron narikkamaksulla voi voittaa, hanatuotteita, Fresitaa tai My Little Pony-suklaakalenterin. Tänään onni suosi paria myös tummimmman mahdollisen ruskean sävyisellä suihkurusketus-lahjakortilla sekä kahden hengen saunaillalla.

Huomatkaa aiheeseen sopivat pinkit tussit ja vaalean siniset bingoruudukot. Pelit jatkuvat vielä joulukuun kolme ensimmäistä sunnuntaita klo18-21 ravintola Navy Jerry'sissä Kampissa. Hus sinne, ja jos ei bingoamaan, niin Stadin cooleinta baarisisustusta ihastelemaan!

Hawaii salaattilautasella

Meillä on vanhempien kanssa ollut keväästä asti tapana käydä perjantain kauppareissulla hakemassa sushit joko Kaaren Hanko sushista tai Etelä-Haagan Famiasta. Viikolla menin sanomaan, ettei sushit enää niin sytytä, ja jottei herkusta tule ihan tavallista ja tylsää, pitäisi keksiä jotain vaihtelua... Jeps... Vastauksena oli, että käy hyvin, jos keksin ja valmistan jotain muuta. Vielä kahvitauolla tänään hain inspiraatiota työkavereilta, avokadopasta oli yksi ehdotus. Mutta, mutta, ei sitäkään kuitenkaan tehnyt mieli.

Onneksi kaupassa vihdoin valkeni. Granaattiomena! Ja ne Hawaiin salaatit, joista hetki sitten kirjoitin. Niitä maukkaita makean ja suolaisen sekoittavia muistoja, jes juuri niitä kaipaa tähän pimeään aikaan. Tässä värikylläisessä salaatissa todella on monta kaamosmasennuksen poistavaa elementtiä.

Salaattina tammenlehvää ja rucolaa, päälle punasipulia, pikkutomaatteja, feta-juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, juustotäytteisiä oliiveja, granaattiomenaa, kanaa ja mangoa. Hieman pippuria ja öljyä päälle, sivuun Samsaran kauraleipää.  Huh, hyvää oli!