Pieniä asioita

Petites choses... Viikkoni alkoi maanantai-lenkillä ja tiistai-joogalla, pienillä rutiineillani, jotka puskevat viikon käyntiin. Eilen ilmoitin Queen Elizabethin Model-Expoon näytille, tarkoitukseni on siis "kilpailla" sen kanssa laivamallien sarjassa. Yritän saada myös kakkosen valmiiksi huhtikkun puoleen väliin mennessä, jotta voisin viedä näytille kaksi paattiani.

Tänään kävin sitten leffassa katsomassa ranskalaisen elokuvan Jumalista ja ihmisistä (Des hommes et des dieux). Pohdin mahdollisuuksina myös Javier Bardemin tähdittämää Biutifulia sekä Facebookista kertovaa pätkää, mutta kieli vei - yllätys - voiton. Jumalista ja ihmisistä ei ollut viihdykettä, mutta mainio elokuva itsenään. Siinä pohdittiin valinnan vapautta, valinnan merkitystä, yhteisön tarkoitusta ja tärkeyttä sekä uskonnon voimaa niin hyvässä kuin pahassa. Se oli taas niitä ranskalaisia, joista pitää, jos ei odota viihtyvänsä vaan odottaa tajuavansa jotain mielenkiintoista. Tarina perustuu tositapahtumiin ja herättää paitsi näkemään taas hieman lisää inhimillistä kärsimystä myös katsomaan itseen, omiin valintoihin, tyytymään hetken vähempään ja nauttimaan siitä. Sorrun taas epäkonkreettiin tajunnan esittelyyn, mutta suosittelen leffaa ranskalaisen elokuvan ystäville!

 

 

kuva: allocine.fr

Viikonloppuun valmistautumista

Hääräilen juuri kotona ja pakkaan huomista kirpputorireissua varten. Olen menossa ensimmäsitä kertaa kirpputorille myymään vanhoja vaatteitani. Äidiltä konttiin liikesi pari hametta ja kundikaverilta yksi T-paita. Nyt hieman meitityttää käytäntö. Paljonko sinne pitäisi varata vaihtorahaa, miten tulisi pukeutua (menemmä Jäähallille eli vilpoisuus on taattu), eväät kaverini onneksi muistutti ottamaan tai itse asiassa lupasi jotain meille fiksatakin... Jännää! Hinnoittelu on myös pieni pohdinnan aihe. Lienee paras aloittaa hieman yläkantista, jotta ostajalla on varaa tinkiä. Mutta mites se vaatteiden tunnelataus hinnoitellaan. Siitä kun kukaan ei luultavasti ole valmis maksaamaan senttiäkään ylimääräistä ja silti olisi päästävä eroon kaapin ylimääräisistä pukineista ja vaatteista, joita ei ole enää aikaan käyttänyt. Ne olis ehkä paras jättää vielä kaappiin... Merkkivaatteista on toivottavasti mahdollisuus pyytää hieman enemmän. Katsotaan. Ainakin yhdet Bossin housut on menossa myyntiin samoin kuin Belgialaisen Donaldsonin beessit farkut. Ja tunnearvoa tottakai molemmissa.

Myytäväni mahtuvat toistaiseksi yhteen isoon kassiin, joten eiköhän ole paras käydä kaappia vielä läpi, jos jostain vielä raaskisi luopua! Tässä kohtaa on tosin huomioitava, että olen, olemme, todellakin minun luonani. Tätä ei tapahdu kauhean usein, sillä erillään asuttaessa toinen asunnoista tuntuu aina valikoituvan suositummaksi ja minun 21neliön yksiöni ei ole vielä koskaan ollut tämä suositumpi. Meinaan siis, että vietämme kaikki viikonloput ja muunkin yhteisen ajan aina Mikon luona, hänen 10neliötä isommassa yksiössään. Myönnän, että se kämppä on jollain tavalla kodikkaampi kuin omani. Siellä on sohva ja kaksi sänkyä ja keittiöön mahtuu kaksi ilman, että olisimme koko ajan kylki kyljessä kiinni. Klassinen tilanne tällaisessa "kahden asunnon loukussa" ennen kuin saadaan löytyä kamat viimein yhden yhteisen katon alle. Siinä olisikin seuraava askel...

Jag lär mig svenska

Kirjoitin joku aika sitten (Tammikuun Montako kieltä on mahdollista hallita?), etten tahdo löytää keinoa miten motivoisin itseäni opiskelemaan ruotsia. Tarvitsen kieltä työssäni, tosin toistaiseksi en hirveä usein. Ehkä kahdesti viikossa, joskus harvemmin, tulee puhelu, jossa asiakkaalle tulisi puhua hankalilla termeillä på svenska. Joskus jopa selittää, ettei hän voi saada haluamaansa, ja miksihän ei?! Auts. Pohdin tammikuussa mistä aika ja energia kyseisen kielen opiskeluun. Koska kieltä kuitenkin käytän duunissa, teki työnantajani mahtavan teon tarjotessaan täksi kevääksi meille työntekijöille ruotsin opetusta!

Teimme ennen ryhmäjakoa kielitestin ja sen tuloksen perusteella ainakin minulla on todella paljon petraamisen varaa... Sain testissä tulokseksi heikko A2, kun heikoin taso on A1. Ei hurraamista siinä! Tiiminvetäjämmekin sujautti tuloslapun eteeni merkitsevästi mulkaisten. Hieman parempaa tulosta varmasti odotti hänkin. Kurssille siis. Käymme näin torstai aamupäivisin kymmenen hengen ryhmissä  intensiivikurssia. Oppitunti kestää 90 minuttia kerralla ja koko kurssi kymmenen opetus kertaa (kahdeksan kertaa vielä jäljellä) ja alan taas pitää ruotsista. Opettaja on niin innostava, ettei tunnilla puhuessa virheiden tekeminen ja korjatuksi tuleminen enää paljoa paina. Suu auki vaan ja puhumaan. Kaikki, mitä on joskus opinut kouriutuu kyllä, kun hieman koputtelee, vaikkei kymmenen kertaa vielä riitäkään nostamaan kurjaa lähtötasoa briljanttiin eikä tee kestään kaksikielistä. Mutta yritystä sentäs. Luuri kädessä kaikesta osatusta kyllä häviää 90 prosenttia, mutta siihen probleemaan voisi alkaa paneutua sitten kurssin jälkeen.

Alussa ajatukseni oli, että torstaista tulee viikon kauhupäivä. Onneksi ei tullut.

Telakalla

Queen Elizabeth 2 valmistuu

valkoista maalia sivuun

messingin kiiltoa potkureihin

Perinteinen lauantai...

Kun täksi päiväksi sovittu meno peruuntui, jouduimme improvisoimaan tekemistä. Koska olimme varanneet auton suunniteltua menoa varten, päätimme hyödyntää sitä ja lähteä ajelulle. Ensimmäiseksi kohtteksi valikoitui Vepsäläisen tehtaanmyymälä Kehä kolmosen varressa. Sen pihaan kurvatessamme naureskelimme elävämme juuri suomalaisten kolmikymppisten lauantai-unelmaa. Autolla sisustusliikkeeseen katselemaan kotiin uutta ja ihanaa. Meillä ei nyt jäänyt takakonttiin mitään, mutta hyvä fiilis kyllä mieleen. Sohvahankintojen tullessa ajankohtaisiksi, sinne aiomme suunnistaa.

Mesta oli melko nopeasti kierretty eli tarvittiin toinen kohde. Ratti siis kohti toista lauantai-unelman toteutmispaikkaa, Jumbon ostoskeskusta. Ja siellä vasta porukkaa riitti. Paljon kaiken ikäisiä perheitä ja pariskuntia, ravintolat täynnä asiakkaita. Mekin käytiin Hesessä "lounaalla". Kaupat täynnä ihmisiä ostoksia tekemässä. Kätevää. Kaiken saa lämpimästi ja kuivasti yhden katon alta. Täällä lauantai-unelma tiivistyi, ja täällä se nykyajan laatuaika vietetään, tavaroita katsellessa, hyväillessä ja ostaessa. Palkitessa itseä ja toista ihanilla asioilla. "Tarvittaisko me tollasta huopaa? Tai tollaisia laseja?" Tarve syntyy kauppaan astuessa. Mutta hyvin siellä näyttää viihtyvän ja sitten tie vei parin rampin kautta

Sävelten tarkoitus

Musiikkia ja kirjoja voi verrata keskenään: molempia saa netistä, mutta hyllyllinen aitoa tavaraa tuntuu mukavalta. Samoin molempia voi kuluttaa menossa ja paikallaan kotona. Harvemmin kuuntelen kuitenkaan musiikkia vain musiikin takia, usein se soi taustalla tai vauhdittaa illanviettoa. Silloin, kun itse musiikkiin keskittyy olen huomannut siihen liittyvän ihan tiettyjä tarkoituksia.

kielitaidon ylläpitäminen

Joka Ranskan-matkalta ostan cd:n tai pari, tässä viimeisten reissujen saalista.

rentoutuminen 

Jos et ole vielä tutustunut Sarah Brightmaniin, suosittelen sitä lämpimästi! Ei tarvitse edes ajatella rentoutumista, kun Brightmanin ääni on sen jo ehtinyt panna alulle. Jooga taipuu myös monien hänen albumiensa tahdissa, samoin kirjoitus ja keskittyminen ylipäänsä.

tanssiminen

 kokeilu ja uusien artistien löytyminen

Käyn usein kirjaston ohi kävellessäni tsekkaamassa levyhyllyn ja lainaan jollain tavalla kiinnostavat cd:t. Niitä jaksan yleensä kuunnella keskittyneesti istuen, musiikkiin keskittyen. Harmittaa vaan, etten pysty käyttämään korvakuulokkeita tinnituksen takia (siis korvien soimisen). Se on sellanen vaiva, että suosittelen pysymään siitä kaukana! Itselläni riitti ilta koulun diskossa. Nykyään kuljen tulpat aina taskussa.

muistot

Haha, näiden kanssa voi vaikka selata valokuvia tai fiilistellä muuten vaan.

Harrastus herää takaisin eloon!

Juhlin syntymäpäiviä viime viikolla ja sain lahjaksi - puolet itse maksettuna, puolet ihan lahjana - järjestelmä digikameran. Käytin järkkäriä viimeksi filmiaikaan, kun kuvasin isäni vanhalla Canon AL-1:llä. Jossain vaiheessa filmille kuvaamisesta tuli huikean kallista ja sitten se loppui käytännössä kokonaan. Ainakin omalta osaltani, koska en älynnyt silloin vielä pimiöiden päälle. Digijärkkärin myötä kaikki innostus heräsi kuintekin takaisin eloon! Hypin tänäänkin vessasta farkut nilkoissa hakemaan kameraani, jotta voisin kuvata sukkahousuni lavuaarissa. Siis sukkahousut lavuaarissa...

Kuvien tarkkuus häikäisee! Taidan alkaa tallentaa kaikkea eteen tulevaa uudella harrastusvälineelläni. Kamera on Canon EOS 500D 18-55mm objektiivilla. Myyjä arvioi kittien eli useampien objektiivien pakettien kyllä tulevan halvemmiksi, mutta objektiivien laadun olevan suhteessa heikompi. Päätinkin jättää mahdollisen lisälinssin tarpeen tuonnemmaksi, kun oikeasti tietää mitä haluaa kuvata. Lähikuvauksesta kiinnostuneena pääsen tällä normaalilla linssilläkin ihan mukavan liki.

Keittiöstä sitten ne viimeksi kiinntystä odottaneet vetimet. Syvyys ja värit tulee makeesti esiin, vaikka vertailukohtaa digipokkariin ei nyt olekaan. Hyvällä pokkarilla saa myös päteviä kuvia, mutta olen jo viikossa herännyt muistamaan miten järkkärin kuvausasento ja sulkimen ääni tuovat osansa nautinnosta. Kameraa pidetään kiinni kaksin käsin, kuva otetaan etsimen kautta eikä näytön avulla ja kaikkia säätöjä pääsee räpläämään. Odottan vaan, että pääsen enemmän sinuiksi kaikkien mahdollisuuksien kanssa!

Hätäraketteja ampumassa

Helsingin meripelastusyhdistyksellä on vuosittainen perinne järjestää veneilijöille ja yhdistyksen jäsenille mahdollisuus ampua vanhaksi meneviä hätärakettaja, hätäsoihtuja, oranssisavuja, kynäraketteja sekä valopistooleja. Ideana on paitsi kuluttaa vanhaksi menevät hätämerkintantovälineet myös antaa opastusta sekä harjoitusta niiden käytössä. Enpä ollut minäkään ennen moisia käsitellyt, vaikka olen purjehtinut aavoillakin merillä ja todella vilkkailla väylillä keskellä yötä. Hyödyllistä oppia siis itse kullekin. Ampuminen jännitti etukäteen ja mietinkin miten oikeassa hätätilanteessa jännitys vasta olisikin huipussaan! Valvotusti ja luvallisesti harjoittelu oli hienon helpottava kokemus. Osallistuminen vaati ennakkoilmoittutumisen sekä yhdistyksen jäsenyyden tai 25 euron kertamaksun, joka sisälsi haluttaessa liittymisen yhdistykseen. Ja sitten pääsi tositoimiin!

 

Ampujia varten oli rakennettu tukevat ampumistelineet, jotka suojasivat kehoa ja näköä. Muutamat raketit kun kuulemma lähtevät syystä tai toisesta muualle kuin ylös taivalle. Yhtään onnettomuutta ei kuitenkaan ole koskaan tapahtunut.

Oppaani meripelastusyhdistyksestä. Paukun suhahtaessa taivaalle korvatulpat olivat jo tarpeen!

Raketteja ammuttin koko päivänä yli 600, tässä muutamia putoamassa laskuvarjonsa varassa taivaalta. Itse ammuin kaksi erimerkkistä rakettia. Yllättävän vähän aikaa ne jaksoivat taivaalla leijua eli tosi tilanteessa raketteja toivoisi olevan veneessä ainakin viisi kappaletta. Saa sitten aikaan sopivan tiheään näkyvän hälytyksen ja laukeamatta jääneet eivät harmita niin kovin...

Rakettien jämät kerättiin talteen hävitystä ja mahdollista koulutuskäyttöä varten.

(c) Mikko

Tässä kokeillaan oranssisavua, joka on tarkoitettu lähinnä lentoetsintään. Savupanos on tarkitus laukaista veneessä ja heittää sen jälkeen laidan yli. Panos jaksaa puksuttaa minuutteja ihan kunnon teholla ja herättää päiväsaikaan hyvin etsijöiden huomion.

**********

Ulkoilupäivän jälkeen olikin syy syödä maukas kermainen kana-pekoni-sipuli-parsakaali-paistos pastan kanssa.

Arjen sankarit Ateneumissa

pääsylippuna toimi tarra - kuten niin usein nykyään

Atskissa on parhaillaan mainio taidenäyttely nimeltään Arjen sankarit. Näyttelyyn on koottu osuvan nimen mukaisesti naturalistista suuntausta edustavia maalauksia, valokuvia, kirjoja ja kirjailijoita sekä hieman vanhaa videomateriaalia. Olin näyttelyn suhteen aavistuksen pidättyvä, sillä kaverini arvioi käyntiä ehdottaessaan etten mahdollisesti pitäisi naturalistisesta taiteesta. Olen äänekkäästi ollut Dalin, modernin taiteen samoin kuin surrealismin sekä värikkäiden teosten ihailija. Nähtyäni näyttelyn olen erittäin tyytyväinen, ettemme päättäneet mennä muualle. Arjen sankarit on onnistunut katselmus teemastansa. Vaikka aiheet ovat arkisia, todellista raakaakin arkea kuvaavia, ne eivät ole masentavia. Ne ovat pikemminkin toteavia, ne kutsuvat katsomaan minkälaista elämä oli kurjassakin arjessa 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.

Hienoa maalaustekniikkaa näkee musoeossa aina, mutta naturalismissa juuri aiheen tullessa niin lähelle, ollessa niin normaalia. Monen taulun kohdalla oikein odottaa, että henkilöt jatkaisivat touhujaan tai edes kääntäisivät päätä.  Tauluissa ei eletä omassa maailmassa vaan niistä otetaan kontaktia katsojaan tai ainakin annetaan katsojan tuntea olevansa taulun kuvaamassa tilanteessa. Moni malli katsoo suoraan silmiin, mutta pois katsovatkin ovat hätkähdyttävän läsnä. Tätä läsnäolevuutta on käytetty jo ainakin eräissä kahvimainoksissa, joissa nainen herää tässäkin näyttelyssä esitellyn taulun kuvatodellisuudesta ja nostaa sitten huulilleen kupillisen kuumaa kahvia. Ainakin Edelfeltin teoksesta Ruokolahden eukot (kuva täällä) nuori nainen herää tällaisessa mainoksessa, vai muistanko nautintoaineen aivan väärin?

Kuitenkin, on virkistävää katsoa saman tyylin edustajia koottuna yhteen. Niistä saa oikean kuvan, ne aukeavat toistensa seurassa aivan toisin kuin isossa salissa kaikkien muiden tyylisuuntausten sortamina. Kaikki muut tyylit ovat aina vieneet huomioni näistä entisajan arkitodellisuutta kuvaavista maalauksista. "Miksi katsoa totuutta, kun voi ihaille abstrakteja kaaria?" olen tuntunut miettineen. Naturalististen maalausten tunnelataus kuitenkin välittyy Ateneumin hämärissä huoneissa niin, että kuulusteltavana olevan miehen vaimon kyyristynyttä selkää ja käsiin haudattuja kasvoja katsellessa menee itselläkin kylmät väreet pitkin selkäpiitä. Sitä ei modernitaide saa aikaan, se hymyilyttää ja ilahduttaa - tämä hiljentää mielenkiintoisella, rauhoittavalla tavalla.

Juhlia seuraavana aamuna

 Pukeuduin siis eilen ranskalaiseksi, mutten puhunut ranskaa kuin vastatakseni myöntävästi kysymykseen "Parlez-vous francais?". Punaviinilasia sentään kuljetin muakani läpi juhlien. Myönnän, että olin alussa hieman skeptinen teemabileiden suhteen, miksi tylsä itse olisi huonompaa kuin naamioitunut itse... No hauskempaa asustettuna kuintenkin oli! Koska kamera minulta uupuu edelleen, en voi näyttää teille kuvaa eilisestä asustani, mutta ei sen kuvaileminenkaan kovin vaikeaa ole. Pukeuduin siis farkkuihin (sinistä), punaiseen villatakkiin ja valkoiseen t-paitaan, ja kaulaan sidoin sini-valko-punaisen huivin. Huuliin levitin ostamaani paloautopunaa. Asua kehuttiin Air Francen lentoemännän univormuksi, hahaa! Lähemmäs oikeaa mielikuvaa en olisi voinut mielestäni päästä.

Muiden kansalisuuksien edustajista tapasin yhden oranjee-kannattajan Hollannista, kaksi vierasta edusti Amerikan eri osavaltioita stesoneineen, yksi oli liimannut mauhkeat pulisongit ja viikset päästäkseen Meksikon tunnelmaan, huvittavin oli kimma Venäjältä sähkönsinisen kultapainatuksin koristellun topin ja turkoosien silmärajauksiensa kanssa. Vau! Itä-Saksasta oli saapunut herra koppalakkeineen, illan isäntä pukeutui kuin mies Saudi-Arabiassa, emäntä puolestaan oli pukeutunut Pipiksi. Loput kourallinen ihmisiä oli tullut paikalle suomalaisina eli ilman valeasua. Tämän illan innoittamana aloin jo miettiä tasan vuoden päässä häämöttäviä 30-vuotis synttäreitäni. Mitähän fiilistä niihin voisi keksiä? Kerran olen pitänyt Titanic aiheiset syntymäpäiväjuhlat bording card-kutsukortteineen kaikkineen, joten jotain vastavaa merta ja historiaa sivuava aihe voisi sivuta myös silloin.

Tänään täytän kuitenkin vasta 29 ja lähdenkin pian syömään kakkua ja availemaan (toivottavasti) paketteja vanhempieni luo. Tämän tapauksen, syntymäni, kunniaksi aion myös vihdoin hankkia kunnon kamera, ettei enää tarvitse täälläkään harmitella kuvien puuttumista! Pian siis luvassa omia kuvia.

päivän tunnari: Sig - Hyvää syntymäpäivää

kuvat Printerest

Illanistujaisiin ranskalaisittain ?

Tuttavapariskunta on muuttanut uuteen kotiin ja huomenna on heidän house warming partiensa aika. Paikalle saapuu vanhaa ja uutta tuttua. Kutsussa oli kuitenkin myös pieni piège - sinne olisi pukeuduttava niin, että edustaa jotakin maata ja antaa sen näkyä vaatetuksessa. Mietin ensin pukeutuvani retkeilyhenkisesti tummanvihreään, mikä tuo minulle mieleen belgialaiset. Se olisi kuitenkin liian subjektiivista ja vaikeasti hahmotettavaa. Luonteva ratkaisu olisi ranskalaisuus. Sinistä, punaista ja valkoista, ja voisin vaikka koko illan puhua ranskaa autenttisuuden takaamiseksi. Stockan kuvastossa oli Maybelline huulipuna tarjouksessa, heiltä voisi hankkia huomenna kunnon paloauton väriä huuliin!

Miten olisi tällainen stereotyyppisempi versio... Voi tulla hauskat pippalot! Jännä nähdä mitä kansoja muut edustavat.

kuvat Printerest